Katja's Not So Berry

NSB: 2.30 RE: FW: Missä olet????

“Hei Nate!

Miten sinulla menee? Täällä on kesä jo pitkällä. Tosin helteitä ei ole näkynyt, enemmänkin sataa vain vettä koko ajan.

Raskaus näkyy jo todella hyvin!

Siellä se sinun tuleva jälkeläisesi myllää ja potkii – kylkiluuni ovat ainakin ihan hajalla!

Meidän Joona on jo iso poika. Osaa jo ainakin piilottaa kaukosäätimen ja Toni on vihainen!

Eipä tänne meille tämän kummempia. Ilmoittele itsestäsi! Laskettu aika on joulukuussa, joten toivottavasti olet saanut lähtöaikatauluja jo mietittyä.

Terkuin; Ilona”

“Siitä on nyt puoli vuotta, kun lähdit Simisvaltoihin. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.

Kävin viikonloppuna Simsingissä tapaamassa Ilonaa ja Tonia. Siellä on syksy jo täyttä vauhtia käynnissä.

Ilonan vatsa on valtava! Onneksi ilmat ovat viilenneet, niin loppuraskaus ei ole niin tuskallinen.

En voi käsittää, että minusta on tulossa isoäiti! En kyllä suostu vielä mummoutumaan, ehei!

Mutta yllättävän innoissani olen silti tästä uudesta tulokkaasta, vaikka en nuorempana ollut mitenkään varsinaisesti äidillinen.

Kirjoittelehan takaisin, emme ole kuulleet sinusta mitään! Toivottavasti olet jo varannut paluuliput, että ehdit tänne ennen vauvan syntymää.

T: Äiti”

“Miten sulla menee siellä maailmalla? Ois siisti kuulla äijästä, kukaan ei tiedä yhtään mitä sulle kuuluu.

Täällä satoi ensilumi tänään. Eikä yhtään liian aikaisin, huomioonottaen että joulu on jo muutaman viikon päästä.

Mikä tietysti tarkoittaa myös synnytyksen lähestymistä. Ilonan laskettu aika on ens viikolla. Siihen nähden ois ihan jees kuulla teikäläisestä, lupasit meinaan pyhästi tulla takaisin siihen mennessä.

Tsiigaa ny jäbä, lunta! Sun on pakko tulla nyt himaan. Ens viikolla susta tulee isä!

T: Your main man Toni”

“Siitä on nyt vuosi kun lähdit. Emme ole kuulleet sinusta mitään ja me kaikki ollaan aika helvetin huolissamme.

Koska sua ei näkynyt joulukuuksi takaisin ja Ilonan laskettu aika lähestyi, minä lähdin sitten Simsinkiin tueksi heille. Se on kuitenkin mun ensimmäinen lapsenlapseni, kaikesta huolimatta. Ja koska SÄ et näköjään aio hoitaa velvollisuuksiasi, jonkun on se tehtävä.

Ne laittoivat mulle matkasängyn Joonan huoneeseen. Kuvittele! Epämukavin sänky ikinä. Ja vielä piti nukkua taaperon kanssa samassa huoneessa.. Mut ei mulla ollu tarkotus olla siellä ku viikko-pari, joten päätin että saa kelvata. Ja ehkä mä aloin jo vähän tottumaan siihen Joonaankin. Niin ärsyttävä, kuin se olikin.

Noh, se raskaushan sitten venyi yliajalle. Just mun tuuria.

Mut me päätettiin sit kuitenkin tehdä jouluvalmistelut ihan normaalisti. Ilonakin jaksoi ihmeen hyvin kokata. Tällä tulokkaalla ei vaikuttanut olevan mikään kiire ulos.

Mutta mikäs siinä, olihan se ihan kivaa! Kuusen koristelu ja muu. Ehkä mä alan lopulta nähdä mikä pointti siinä koko hommassa on.

Siitä kuusesta tuli kyllä niin hieno, että saattoi vähän kyynel vierähtää silmäkulmaan. Mikä lie kuusiallergia..

Mä jätin siihen kuusen alle pienen kiitoslahjan vähän sillai molempien puolesta. Ostin sellaisen hierontalaitteen, joka voidaan asentaa sänkyyn. Eihän se kummoinen ollut, varsinkin kun mun työsuhde katkaistiin. Pomo ei lievästi sanonuttuna tykännyt siitä, että mä olin penkonut yksityisasioitani työpaikan järjestelmien avulla..

Me syötiin sitten pienellä porukalla jouluateria.

Siinähän se ilta leppoisasti sujui. Eikä synnytyksen alkamisesta merkkiäkään.

Availtiin siinä sit lahjat vielä, kuten järjestykseen kuuluu.

Vaikka olihan se kiva seurata pikku-Joonan innostusta.

Ja Tonin tietysti, joka innostui siitä hierontalaitteesta niin, että meni heti asentamaan sitä! Kiva huomata, että ei ihan pieleen ainakaan mennyt lahjavalinta.

No siinä pyhien välipäivinä käytiin synnärillä ja alettiin neuvottelemaan jo synnytyksen käynnistämisestä. Mutta ei me sitten sinne asti ehditty.

Poltot alkoivat suunniteltua käynnistystä edellisenä iltana.

Mikä on hyvä asia. Kai. Sinä ja Lauri tulitte niin vauhdilla ja vähän etuajassa, että mulla ei ole mitään käsitystä.

Mutta, lopulta 36 tunnin pakertamisen jälkeen mun ensimmäinen lapsenlapseni oli maailmassa!

Voi kuule Nate, sun olis pitänyt olla siellä! Se oli maagista.

Täysin erilaista, kuin silloin kun on itse siinä synnytyspöydällä haarat levällään koko kansan nähtävänä.

Sä jäit paitsi sun ensimmäisen lapsen syntymästä. Se on valitettavasti asia, jota sä et koskaan saa korjattua.

Joten toivottavasti sä oot nyt tyytyväinen päätökseesi olla saapumatta paikalle.

No, kun Ilona oli toipunut pahimmasta, heillä oli asiat reilassa ja pakastin täynnä ruokaa, mä aloin tekemään lähtöä kotiin. Mä pidin itsestään selvänä, että vauva jää synnyttäjänsä hoivaan, kunnes sä tulet kotiin. Mutta Ilonalla oli muita suunnitelmia.

Joten tyttö on nyt sitten meillä.

Niin, tosiaan. Sä sait tyttären. Onneksi olkoon. Jos sua nyt kiinnostaa.

Oletan, että sä tulet hakemaan hänet ensi tilassa.

– Eva”

“Olet ollut nyt kaksi vuotta poissa. Emme ole kuulleet sinusta mitään, enkä tiedä tuleeko tämäkään viesti perille. Yritän kaiken varalta kaikkiin mahdollisiin osoitteisiin, koska en tiedä mitä niistä käytät nykyisin.

Sun tyttäresi sai ristiäisissä nimen Olivia. Jos sua sattuu kiinnostamaan.

Musta on oikeastaan ollut ihan kivaa olla tytön kanssa kahdestaan kotona. Mä olen tosi yllättynyt siitä, kun ottaa huomioon miten ahdistunut mä olin, kun sinä ja Lauri olitte pieniä.

Mä oon oikeastaan tykännyt touhuta Olivian kanssa. En olis ikinä uskonut.

Ehkä tämä mummojuttu on ihan kivaa.

Keväällä me istuteltiin siemeniä kasvamaan takapihalle. Saa nähdä millaisia kukkia niistä kesän mittaan kasvaa.

Olivia on kyllä aika mainio tapaus. Poikani, sinä menetät paljon!

Jos saat tämän viestin, niin ole kiltti ja ota yhteyttä. Olet kuin kadonnut maan pinnalta ja pelkään pahinta.”

“Tänään on taas lähtösi vuosipäivä. Yritän tavoitella sinua jo kolmatta vuotta. Alan jo pikkuhiljaa menettää toivoani.”

“Mitä ihmettä sä sekoilet? Justhan me törmättiin kaupungilla. Pitäiskö sulle kuitenkin varata se lääkäriaika? Kuten oon sitä pitkään jo sulle puhunut, tollainen unohtelu voi olla merkki vakavasta muistisairaudesta.”

“Voi idiootti, en mä sulle sitä tarkottanut vaan sun pojalles! Yritä säkin edes joskus tajuta asioita ja lakata syyttelemästä toisia muistisairaiksi.

Sitäpaitsi itselläsi alkaa hiusraja jo pakenemaan uhkaavasti. Se voi olla merkki vakavasta kaljuuntumisesta ja keski-ikäisen äijän ukkoutumisesta. Varaanko sulle lääkäriajan?”

Nate istui koneella selaamassa lukemattomia sähköposteja vuosien varrelta ja hymähti.

Hänen vanhempansa olivat aina olleet niin omia persooniaan! Ihanaa, että he vaikuttavat olevan ennallaan.

Naten aika Simisvalloissa oli vierähtänyt nopeaa. Mutta hän oli oppinut niin paljon!

Eva oli näköjään lähettänyt hänelle paljon kuvia Olivian ensimmäisistä vuosista.

Lisäksi hän oli toki saanut säännöllisiä päivityksiä agenteilta, jotka jäivät Simlandiin tarkkailemaan tilannetta hänen puolestaan.

Eva näytti tekevän niin hyvää työtä tytön kasvatuksessa, että Nate ei kokenut kiirettä palata. Toisaalta pienen lapsen hoitaminen oli tuntunut niin pelottavalta, joten hän mielellään oli vetäytynyt sivuun ja jättänyt sen vastuun muille. Toki hän oli olettanut, että lapsi olisi jäänyt Tonin ja Ilonan luo, mutta tämäkin järjestely tuntui toimivan.

Vuosien aikana Olivia oli kasvanut huimasti. Nyt hän oli jo aloittamassa ensimmäisen luokan ja hän harjoitteli jo ahkerasti lukemista ja kirjoittamista.

Eva näytti toimivan hienosti siinäkin hänen apunaan. Pitkään Nate oli miettinyt miten hänen äitinsä jaksoi ja pystyi siihen kaikkeen yksin.

Kunnes tämä ei selkästi enää jaksanutkaan.

Ja silloin Kalevi tuli kuvioihin.

Tiedusteluinformaation mukaan Kalevi oli Evaa reilusti vanhempi ja oli jäänyt jo eläkkeelle opettajan työstään. He tapasivat, kun Kalevi oli työskennellyt joulupukkina paikallisessa ostoskeskuksessa. Nate ei edes halunnut kuvitella miten se tapaaminen oli sujunut ja miten se oli johtanut syvemmän ystävyyden kehittymiseen.

Nate ei tiennyt olivatko he tosiaan vain ystäviä, vai oliko heidän välilleen kehittymässä jotain enemmänkin. Mutta sen hän tiesi, että Olivia ei tykännyt Kalevista.

Se sai Naten miettimään oliko kotona sittenkään kaikki täysin hyvin. Jos hänen tyttärensä ei ollut onnellinen, hänen pitäisi vastuullisena vanhempana puuttua asiaan.

Kunhan hän vain saisi virallisen perijän velvollisuudet hoidettua, sitten hän on turvannut tyttärelleenkin taloudellisesti vakaan tulevaisuuden ja se oli kaikkein tärkeintä.

Los Simgeles oli ollut aivan uskomaton seikkailu! Hän halusi ehdottomasti jäädä tänne pysyvästi, joskus. Nyt ei ollut vielä sen aika.

“Hello darling,” Nate kuuli pehmeän äänen takaansa. “Moi rakas!”

N: “Annabelle, moi!”

A: “How are you? Miten voit?”

N: “Itse asiassa, mun pitää puhua sulle yhdestä jutusta.”

Annabelle tuhahti. Simisvaltalaisen small talk -kulttuurin mukaan Naten olisi kuulunut kysyä hänen vointiaan. Nate oli asunut siellä jo viisi vuotta, eikä oikein vieläkään hallinnut paikallisia tapoja. Hän vain istui tietokoneellaan kaiket illat ja teki ties mitä.

N: “Mun on aika matkustaa takaisin Simlandiin. Ei pysyvästi, mutta joksikin aikaa.”

A: “MITÄ?? Mutta ethän sinä voi lähteä! Kuka hoitaa perheyrityksen asioita??”

N: “Älä huoli rakas, kaikki on hoidossa! Firmalla on erittäin pätevä hallitus, joka on kykenevä tekemään itsenäisiä päätöksiä. Mitä johtamiseen tulee, niin Pops on luvannut ottaa päävastuun poissaoloni ajaksi. Hänen mielestään se on hieno idea, että haluan olla enemmän läsnä tyttäreni elämässä!”

A: “Kai sitten..”

N: “Ihanaa, että ymmärrät. Mä lähden edeltä Simlandiin järjestämään asioita ja etsin meille talon. Sen jälkeen saat tulla perässä – jos haluat. Ei ole pakko, mutta tietysti toivon sitä.”

A: “No milloin sinä lähdet?”

N: “Itse asiassa.. Tänä iltana.”

A: “Mitä?? Ajattelitko ikinä kertoa minulle???”

N: “Anteeksi, kulta. Mun olisi pitänyt kertoa. Mutta ei nyt riidellä, me ollaan kohta pitkän aikaa erossa, enkä halua erota riidoissa.”

A: “Ei tietenkään, anteeksi rakas.. Tottakai sinun täytyy lähteä.”

N: “Tulehan tänne, senkin namupala.”

A: “Et ole kutsunut minua tuolla sanalla moneen vuoteen.”

N: “Hei sitten, rakas! Nähdään muutaman kuukauden kuluttua!”

Tähän päättyy Aavikon perheen toinen kausi ja tarinaa jatkaa Olivia. 🙂

Seuraava jakso: 3.1 Olivian ensimmäinen ikioma jakso

NSB: 2.29 Simsingin loisto

Jii: “Että MITÄ?? Mun isäni tarjosi SULLE suvun virallisen perijän paikkaa???”

Nate: “Mä olin kuule ihan yhtä yllättynyt!”

“Siinä illallisella siis juteltiin kaikenlaista.”

“Pops aloitti tollai kevyesti kertomalla, että he ovat seuranneet meidän elämää ihan silkasta lähimmäisen rakkaudesta.”

Jii tuhahti. “Silkasta KONTROLLOINNIN halusta enemmänkin. Ne haluavat vain varmistaa, että mä en nolaa meidän sukua jotenkin täällä.”

“No jokatapauksessa, ne on meidän perhettä ja niillä on oikeus tutustua lapsenlapsiinsa..”

Jii tuhahti uudelleen. Nate yritti olla välittämättä ja jatkoi kertomustaan.

“No jos mä äsken kuvittelin, että mä en voisi enää enempää yllättyä, Pops kertoi miten ylpeä se on siitä, että mä uskalsin muuttaa vieraaseen kaupunkiin niin kauas kotoa ja lähteä sukupuolenkorjausprosessiin.”

“Mä olin jotenkin ehtinyt pelkäämään, että se koko homma olis niille vaikea hyväksyä. Mutta Pops sanoi, että se itse asiassa oli se syy, miksi he ottivat yhteyttä.”

Jii katsoi Natea hämmentyneenä. “Että mitä?”

“No jep, samaa mäkin mietin! Ilmeisesti mun päätökseni ottaa meidän suvun perijänimi käyttöön oli se, mikä sai sun vanhemmat ajattelemaan, että mä voisin olla hyvä perillinen. Ku se rooli ois kuitenki kuulunu sulle, niin se on ihan loogista, että se siirtyy sun pojalle.”

J: “No, siis, joo kai.. Oon vaan aika helvetin hämmentynyt just nyt. Mä en tiennyt että se rooli voi tollai hypätä.. Mä luulin, että Jeremiah on ottanut sen pestin vastaan aikaa sitten!”

N: “Mä en kyllä tiedä tästä tän enempää. Mutta ne kuukausittaiset avustukset tosiaan liittyy tähän. Ja ne oli varanneet mulle sen Silton-hotellin. Ja kymppitonnin hääraha oli luonnollisesti myös niiltä.”

N: “Ilmeisesti heidän tulevan perillisen kuuluu mennä naimisiin tyylillä.”

J: “Joo kuulostaa kyl isältä ja äidiltä.”

J: “No.. mitä sä vastasit niille?”

N: “Mä sanoin, että mä tarvin miettimisaikaa.”

N: “Faija, mitä mä teen?”

2kk myöhemmin:

Greta: “Tosi outoo, että sä lähdet!”
Nate: “Noh, en mä nyt niin kauaa oo poissa.”

G: “Mä tiedän.. On vaan niin outoo ilman sua täällä.”

N: “Noniin, eiköhän tässä oo enimmät kamat. Saat pitää kaiken mitä jäi.”

G: “Mulla tulee niin ikävä sua!”

N: “Mä kuulin vähän juttua, että sä oot saamassa uuden kämppäkaverin?”

G: “Joo! Emmalla on lääkiksen pääsykokeet parin kuukauden päästä Simsingin yliopistossa, niin se tulee tänne jo edeltä valmistautumaan ja ottamaan loppukiriä lukemisessa. Jos se ei pääse, se hommaa täältä työpaikan ja hakee ens vuonna uudestaan.”

Gretan selitys keskeytyi, kun ovikello soi.

N: “Kuulostaapa kivalta. Mä pidän peukkuja, että se pääsee sisälle!”

Silja: “Moi Nate!”
N: “Silja?? Mitä sä täällä?”

Nate pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti exäänsä, jonka hän talvemmalla jätti kylmästi alttarille.

S: “Mä kuulin, että sä oot muuttamassa ulkomaille.”

Joka oli vehtaillut oman exänsä kanssa samana iltana, kun Nate ja Silja palasivat yhteen.

S: “Mä halusin jutella sun kanssa vielä ennenku sä lähdet.”

S: “Mä halusin kysyä, et.. Onko meidän juttu oikeesti kuopattu lopullisesti?”

N: “On.”

S: “Ooksä ihan varma? Entä jos..?”

N: “Silja, kuuntele mua. Sä loukkasit mua pahimmalla mahdollisella tavalla.”

S: “Mitä mä muka tein?? Se kaikki tapahtu ku me oltiin erossa! Et sä oikeesti voi olla siitä noin vihainen!!”

N: “Voin. Yritä nyt ymmärtää. Sä panit sun exää päivää ennen, ku me tehtiin se ekaa kertaa.”

S: “Entä sitten??”

N: “Silja. Se oli mun eka kerta korjaushoitojen jälkeen. Ja nyt mulla on tosi likainen olo.”

S: “Ai..”

N: “Jep. Eli meidän juttu on todellakin ohi.”

S: “Nate, mä en tiennyt.. Mä oon niin pahoillani..”

S: “Mä oon tainnu pilata kaiken..”

S: “Mä oon niin pahoillani..”

S: “Mä en vaivaa sua enää. Hyvästi, Nate!”

Silja paukautti ulko-oven mennessään kiinni. Nate ei kuitenkaan ehtinyt miettimään sitä sen enempää, sillä hänen muuttokiireensä jatkuivat ja kamoja piti alkaa kantamaan autoon.

Hänen huoneensa näytti omituisen tyhjältä. Onneksi se ei olisi tyhjä kovin kauaa, sillä Emma oli jo melkein tavaroineen jonossa muuttamaan.

Emma: “Tosi outoo, että sä lähdet! Soitellaan sit usein. Ja laita kuvia Los Simgelesistä!”

E: “Me niin lähdetään ens viikolla shoppailemaan!”

Nate katseli haikeana asuntoa.

Heillä oli täällä todella hauskaa Tonin kanssa, mutta nyt elämä oli vienyt heidät molemmat eri suuntaan. Nyt Greta ja Emma pääsisivät nauttimaan uudesta, itsenäisestä elämästä Simsingissä!

Tonista puheen ollen, hänellä oli vielä yksi paikka vierailtavana ennen lähtöä.

Toni: “Jätkä on nyt sit oikeesti lähdössä!”
N: “Jep! Mut mä ehdin kyllä takaisin ennen vauvan syntymää, ihan varmasti.”

Ilonan vatsa oli alkanut pyöristyä kauniisti. Hän odotti hedelmöityshoitojen seurauksena Naten biologista lasta, jonka hän oli lupautunut kantamaan.

N: “Pidähän hyvää huolta mun tulokkaasta. Ja laita kuvia! Paljon kuvia!”

N: “Nähdään viimeistään sairaalassa.”

Nate vaelsi hetkeksi vielä parvekkeelle katselemaan Simsingin keskustaa.

Tämä kaupunki oli antanut hänelle niin paljon!

Simsingissä hän oli viettänyt elämänsä parhaimmat vuodet. Hän oli onnellinen, että ehti näkemään sen vielä keväisessä loistossaan.

Mutta nyt, uudet seikkailut odottivat häntä toisella puolella maapalloa!

Seuraava jakso: 2.30 RE: FW: Missä olet????

NSB: 2.28 Nuori Jii

Nyt kun salaperäisen vakoilijan henkilöllisyys oli selvinnyt ja Nate oli tavannut ensimmäistä kertaa isänsä perheen, hän halusi seuraavaksi jutella siitä Jiin kanssa.

Nate: “Moi faija! Kiitti että sain tulla käymään.”

Jii: “No mutta tottakai sä saat tulla käymään! Sua näkee niin harvoin Kevätlammella.”

“Mä oon niin pahoillani, että mulla ei oo oikein ollut aikaa käydä sun luona kylässä,” Jii sanoi hieman apeana.

Jii: “Nyt kun kaksoset alkavat olla uhmaiässä, energiaa ei tahdo riittää mihinkään muuhun.”

Jii: “Onneksi meillä on Emma auttamassa. Ja toisaalta Roni ja Luukas ovat kyllä olleet suht helppoja lapsia.”

N: “Mä en oikein vieläkään käsitä, että mulla on kaksi uutta pikkuveljeä!”

J: “Ovat ne kyllä niin rakkaita. Vaikka meikäläiselläkin alkaa tätä ikää olemaan, niin päivääkään en vaihtaisi pois!”

N: “Okei, syy siihen miksi mä olen täällä, on se, että mulle selvis nyt mistä ne kaikki rahalliset avustukset on mun tililleni tipahdelleet kaikki nämä vuodet.”

N: “Ne on, tuota.. Sun vanhemmilta.”
J: “Mitääää??”

N: “Joo.. Ne oli itse asiassa tosi mukavia. Ne on ilmeisesti vaan halunneet avustaa mua, kun kuulivat, että mä olen muuttanut Simsinkiin. Ja siis kuulleet, niinku, musta yleisestikin ottaen.”

N: “Mutta faija, kuuntele. Kerro mulle nyt oikeasti totuus. Miksi sä hylkäsit sun perheen ja roolin suvun pääperijänä? Tää on tärkeetä.”

Jii huokaisi.

J: “Noh, kaipa sä ansaitset kuulla totuuden.”

“Kuten hyvin tiedät, mä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Simisvalloissa. Meidän suvulla on hulppeita taloja vähän jokaisessa osavaltiossa, mutta enimmäkseen me asuttiin meidän Los Simgelesin lukaalissa.”

“Mun vanhemmilla oli, ja on, valtava perheyritys, joka tekee vähän kaikenlaista siellä sun täällä.”

“Ne yrittivät kasvattaa meistä yhtä menestyviä. Ja siis kyllä mun sisaruksilla menikin tosi hyvin.”

“Rebeccah oli juuri päässyt opiskelemaan Simvardin yliopistoon ja Jeremiah oli luokkansa parhaimpia varakkaiden simien yksityiskoulussa.”

“Mutta meikäläinen taas..”

“No, mua kiinnosti lähinnä kitaran soitto ja frendien kanssa hengailu.”

“Tai oikeastaan enimmäkseen yhden tietyn frendin kanssa hengailu.”

“Minna oli vaihto-oppilas Simlandista, joka oli tullut meidän luokalle syksyllä.”

J: “Minna oli upeinta ja kauneinta mitä mä olin koskaan nähnyt. Jostain syystä se halus hengata just mun kanssa, mä en vieläkään tiedä mitä mä tein ansaitakseni sen, mutta kaikki oli maagista ja upeaa.”

J: “Mutta mun isä ei todellakaan tykännyt Minnasta.”

“Se sai aina hirveän raivarin, kun se näki, että Minna on meillä.”

“Joka kerta se heitti sen meiltä ulos.”

“Ja se aina kielsi mua tuomasta sitä meille enää, mutta ei mua kiinnostanut.”

“Sillä joka kerta Minna livahti myöhemmin illalla mun huoneeseen.”

“Kerta toisensa jälkeen mä kuuntelin isän huutoa ja uhoa, mitä se tekee jos löytää Minnan vielä kerrankin meiltä.”

“Mutta mua ei todellakaan kiinnostanut.”

“Sillä mulla ja Minnalla oli jotain niin upeaa, että millään mitä isällä tai kenelläkään muullakaan oli sanottavaa, ei ollut mitään väliä.”

“Jossain vaiheessa se jatkuva tappelu kuitenkin tuntui niin raskaalta, että mä valehtelin isälle ja sanoin, että en näe Minnaa enää.”

“Enhän mä todellisuudessa tietysti tehnyt todellakaan niin. Mutta isä rauhoittui ja se oli pääasia.”

“Mä ehdin jo ajatella, että tilanne kotona on rauhottunut, mutta sitten isä alkoi puhua mulle jostain puolustusvoimien yksityisoppilaitoksesta, joka sen mielestä vois “parantaa mun valmiuksia ottaa tulevaisuudessa suvun pääperijän rooli vastaan” tai jotain.”

“Mut mä en todellakaan halunnut lähteä. Mä halusin kyllä suvun pääperijäksi, mutta mikään armeijatouhu ei ollut millään tavalla mun juttuni.”

“Mä tein sen isälle harvinaisen selväksi.”

“Sillä oikeastaan suvun perinnöllä ei ollut mulle mitään väliä, jos mä en saisi olla Minnan kanssa.”

“No, eräänä yönä kun me oltiin..”

N: “Joo pliis faija mun ei tarvi kuulla sun seksielämästä!”

“Okei okei. Mutta siis me jokatapauksessa jäätiin kiinni.”

“Isä vastasi siihen vannomalla, että jos mä aion olla Minnan kanssa, mun oikeuteni suvun perintöön on sitä myöten evätty.”

N: “Siis mitä, etkö sä luopunutkaan siitä itse??”

J: “En todellakaan. Toki se asia esitettiin julkisuuteen niin päin, mutta isä oli se, joka sulki mut perheestä ulos.”

“Se oli mun mielestä todella epäreilua ja yritin saada isän vakuutettua, mutta se ei auttanut.”

“Suvun perintö oli mulle tärkeä, mutta Minna oli tärkeämpi. Mä valitsin siis rakkauden.”

“Mä ilmoitin, että mä en halua nähdä perhettäni enää ikinä. Ja niin mä lähdin Minnan mukaan ja, no, periaatteessa tavallaan kyllä hylkäsin perheeni.”

N: “No miten sen Minnan kanssa kävi?”

J: “No, Minnan vaihto-oppilasvuosi oli päättymässä.”

“Mulla ei ollut enää mitään syytä jäädä Simisvaltoihin, joten mä lähdin sen mukaan Simlandiin. Se oli kyllä jännintä, mitä mä olin ikinä tehnyt.”

“Me lennettiin Simsinkiin, kesä oli alussa ja kaikkialla oli niin kaunista ja vihreää.”

“Minnallakaan ei ollut mitään paikkaa mihin mennä, koska opiskelija-asuntolaan pääsi vasta syksyllä.”

“Mutta oli kesä ja öisinkin oli lämmin, joten ei sillä oikeastaan ollut merkitystä. Me löydettiin tosi kiva nuotiopaikka metsästä ja päätettiin majoittua siihen.”

“Pian siinä alkoi pyörimään Minnan kaveri Marjatta ja joku simspanjalainen vaihto-oppilas.”

“Ja, noh, minähän olin siinä yhdenlainen sokea hölmö, joka ei nähnyt mitä siinä mun nenän edessä oli tapahtumassa.”

“Mutta mä olin nuori ja naiivi. Mä luotin liikaa muihin simeihin.”

“Mä vaan soittelin kitaraa ku mikäkin idiootti. Vaikka ei siinä, olihan se eeppistä soitella nuotion äärellä – ja olin kyllä liekeissä itsekin, hehhehee.”

N: “Oikeastiko sulla tuli savua jaloista?”

“No omassa mielessäni ainakin. Älä nyt keskeytä!”

“Syksyn sadekauden alettua meidän oli pakko hommata kunnon teltta. Eli toisin sanoen me oltiin jumissa kahdestaan pienessä tilassa joskus useammankin vuorokauden putkeen. Minna tuntui kuitenkin olevan henkisesti jossain muualla.”

J: “Ja sittenhän se syykin selvisi, kun Minna lähti sen simspanjalaisen gigolon mukaan. Julio vai mikä Fernando olikaan.”

N: “…Antonio..?”
J: “Joo, niin se taisi olla. Mistäs sä sen tiesit?”
N: “Villi arvaus. Mitä sitten tapahtui?”

“No siinäpä se. Minä jäin yksin sinne telttaan kokemaan Simlandin kylmenevän syksyn konkreettisesti luissa ja ytimissä.”

N: “Miten ihmeessä sä selvisit?”

“No mä menin yhtenä poikkeuksellisen hyytävänä iltana lämmittelemään lähipubiin, vaikka mulla ei ollut varaa tilata sieltä mitään. Mä kuitenkin sain ruokaa ja pari bisseä, kun soitin kitaraa asiakkaillle. Siellä mä tapasin Miskan ja Vilhon, jotka olivat lähteneet viimeiselle Simsingin reissulle ennen opiskelujen alkua. Me päädyttiin perustamaan bändi, mä muutin niiden mukana Kevätlammelle ja loppu onkin historiaa. Ei siinä montaa vuotta mennyt, että tapasin sun äitisi.”

J: “Noh, mitäs mun vanhempani? Halusivat tietysti tutustua lapsenlapsiinsa?”

Nate oli hetken hiljaa ja mietti miten sanansa muotoilisi.

N: “Joo.. Ja itse asiassa. Noh, sun isäsi tarjosi mulle sitä suvun pääperillisen paikkaa.”

Seuraava jakso: 2.29 Simsingin loisto

NSB: 2.27 Mitä serkumpi, sitä…

Nate: “Ku mä olin tavannu mun uudet isovanhemmat, plus vielä tädin ja sedän, mä luulin, että yllätykset loppuivat siihen.”

“Ei niinku todellakaan!”

“Nimittäin Annabelle, se kuuma goottimimmi jonka olemassaolon mä ehdin jo hetkeksi unohtaa, ilmestyi paikalle.”

“Se istu mun viereen ja alkoi selittää kuinka iloinen se oli, että mä lopulta päätin tulla käymään.”

“Mä vaan jotenki.. tuijotin sitä.”

N: “Muistin yhtäkkiä elävästi miten se yritti pokaa mua siellä baarissa ja aloin tajuta, että mähän olen nyt sinkku. Viisari alkoi värähtelemään taas, niin sanotusti.”

“Eli toisin sanoen mä lähinnä mietin niitä temppuja mitä se sanoi silloin haluavansa tehdä mulle.”

“Mut sit se pudotti sellasen pommin, mikä pisti kaiken mun päässä uusiksi samantien.”

Samuel: “Ihanaa, että me tehdään tää yhdessä! Ootsä valmis?”
Greta: “Joo!”

Greta: “No, sit tuli se ilta, kun Samuel sanoi johdattavansa mut Taikametsään.”

S: “Varmasti?”
G: “Varmasti”

“Eka me juteltiin siinä ja Samuel kyseli et onks mulla kaikki hyvin ja haluunko oikeesti tehdä tän. Ja miksipä mä en olis halunnut, koska se Taikametsä kiinnosti mua ihan liikaa.”

“Sit se suuteli mua. Eka varovasti mut sit tosi kiihkeesti.”

Greta: “Me pussailtiin aika kauan siinä. Jossain vaiheessa Samuel pysähty hetkeksi, laitto jonku sokeripalan suuhun ja sit me jatkettiin pussailua. Se oli kyl vähän outoa, mut en mä sit miettiny sitä sen tarkemmin.”

“Sit me lähdettiin kävelemään. Samuel sanoi, että mä tiedän kyllä tien Taikametsään, mun pitää vain kuunnella sisintäni.”

“Me käveltiin sellaisen jännän puun luo. Mä tunsin, että se puu on jotenkin erityinen. Se hehkui upeita värejä, niinku kaunein taideteos mitä oon koskaan nähnyt!”

“Samuel kannusti mua tutkimaan sitä puuta tarkemmin.”

“Lopulta mä löysin tien sen puun syvyyksiin.”

P: “Että mitä?”

“Annabelle sit tosiaan pudotti sellasen pommin, mikä pisti kaiken mun päässä uusiksi samantien. Mä meinaan kysyin siltä et mitä kautta se tuntee mun faijan perheen.”

A: “Olen Rebeccahin tytär.”

N: “Sä olet siis.. mun serkku??”

Tonin leuka loksahti auki. “SERKKU???”

N: “NO KYLLÄ, SERKKU!!!”

“Se yritti kuitata koko jutun selittämällä, et eihän me edes tunnettu ennen tätä, joten ei tän tarvi muuttaa mitään meidän välillä. Se oli nähtävästi ihan ottanut asioista selvää, koska se tiesi kertoa, että Simlandissa me ei edes rikottais lakia.”

“Mä kelasin, että mun on pakko lopettaa sen kattelu sillä silmällä, koska.. no enhän mä nyt voi omaa serkkuani kuolata! Laillista tai ei, se on mun faijan isosiskon tytär, ällöä!”

N: “Mut mä en tienny yhtään kuinka helppoa se tulis olemaan, meinaan mä olin ehtinyt siinä kuolaushetkeni aikana kehittelemään todella pervoja fantasioita, joo en oo ylpee siitä, ja jostain syystä tän serkku-uutisen jälkeen tilanne vain paheni.“

N: “Mä yritin livahtaa sieltä helvettiin, mut ei se sit oikein onnistunu, koska Grams oli tehnyt, tai siis niiden kokki varmaan teki, gourmet-aterian mun vierailun kunniaksi, joten mun oli sit ikäänkuin pakko osallistua.”

“Mä olisin mieluusti istunut mahdollisimman kauas Annabellesta, mutta kaikki paikat oli jo varattu ku me mentiin ruokasaliin, joten meidän oli sit pakko istua vierekkäin.”

“Alkuun kaikki meni ihan hyvin. Pops kyseli mun elämästä kaikkea ja muutenkin juteltiin siinä porukalla niitä näitä.”

“Mut sit kaikki alko mennä taas oudommaksi..”

“Annabelle meinaan ihan selkeästi alkoi taas flirttailla mulle. Mä menin ihan lukkoon enkä tienny yhtään miten mun pitäis suhtautua tai reagoida.”

“Mä yritin pistää sen kaiken huumorin piikkiin ja että Annabelle heittää vaan jotain sairasta läppää. Kyl ne tais uskoa sen.”

“Sit ku kaikki oli syöneet ja ruokailu oli loppu, mä kiittelin kaikesta ja ilmoitin lähteväni kotiin niinku nyt ja mahdollisimman nopeasti. No okei, en mä sitä niille noin sanonut, mutta kuitenkin.”

“Olisin mä kyllä hirveen mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa, koska Grams ja Pops oli oikeesti aika ihania ja oli tosi siistiä tavata ne kaikki. Mutta Annabellen takia mä nyt vaan en pystynyt jäämään.”

N: “Mutta arvaas vaan kävikö se niin helposti..”

“Annabelle meinaan halusi jutella mulle vielä.”

“Tai no, ‘jutella’ ei ehkä ole oikea sana kuvaamaan sitä tilannetta.”

“Se nojautu mua vasten, oikeasti häiritsevän lähelle, ja kuiskas mulle, että se on adoptoitu, eli me ei varsinaisesti olla biologisia serkkuja. Se ei vaan kehdannu sanoa siitä aiemmin, koska mun faijan porukat ei tiedä, että se tietää siitä.”

“Ja se mitä se seuraavaksi teki.. No sanotaanko, että toivottavasti Grams ja Pops eivät olleet näköetäisyydellä..”

“Kyl mä eka yritin vähän sillai vetäytyä kauemmaksi, mutta..”

T: “Olipa yllättävä käänne! No, mitä sitten tapahtu?”

“No, mun haavekuvissa tapahtui kyllä..”

“..ja paljon muutakin.. Mutta aika ja paikka ei ollut oikea, mun oli pakko repiä itseni siitä irti.”

A: “Tule taas joskus kylään. Moi moi Nathan!”

T: “Sä varmaan kaikesta päätellen aiot mennä.”

N: “No thoudellakin. Mutta on tässä vielä tosi paljon asioita selvitettävänä, kuten se miksi faija hylkäsi perheensä ja ketä ne ihme pukumiehet oli.”

Greta: “Kun me oltiin kuljettu salaista polkua puun ytimeen, me löydettiin Taikametsä. Se oli uskomattomin ja maagisin paikka, mitä oon ikinä nähnyt!”

“Siellä oli ikuinen kesä, juuri sopivan lämmin ja linnut lauloivat kauniisti.”

“Me maattiin siellä nurmikolla vierekkäin tosi kauan. Mä olisin voinut jäädä sinne vaikka loppuelämäkseni!”

G:” Mä oon niin onnellinen, että me ollaan täällä yhdessä!”

S: “Oon iloinen, että sä uskalsit kokeilla tätä mun kanssa.”

P: “Okei? No tapahtuko siellä muuta?”

“Noh..”

“Me rakasteltiin ensimmäistä kertaa!”

G: “Se oli maagista!”

P: “Siis sä menetit sun neitsyyden just baarissa tapaamalles äijälle ja missä lie kamoissa?? Tiedäksä edes mitä ainetta siinä sokeripalassa oli?!”

G: “Älä nyt oo tommonen ilonpilaaja!”

P: “En mä olekaan, mä vain oon huolissani susta.”

G: “Ei tarvi olla! Mä tiedän kyllä mitä mä teen. Se oli maagista. Piste.”

N: “Toni, entä jos faijan perhe kuuluu mafiaan tai jotain? Entä jos ne on oikeasti vaarallisia ja mun pitäis vaan totella faijan esimerkkiä ja pysyä niistä kaukana?”

“Turhaan sinä huolehdit,” kuului odottamaton ääni.

“Niinpä tietysti, Annabelle taas,” ajatteli Nate mielessään. Tällä kertaa naisella oli sentään paremmin säähän sopivat varusteet päällä. Oli outoa nähdä nainen ilman verkkosukkahousuja, saappaita.. niin ja sitä tiukkaakin tiukempaa ja erittäin anteliasta toppia… Jaahas, Naten ajatukset lähtivät taas harhailemaan väärään suuntaan. Keskity hyvä mies!

A: “Emme me kuulu mafiaan, älkää edes kuvitelko sellaista.”

N: “Mistäs mä voin tietää puhutko sä totta? Noinhan sä juuri sanoisit, jos te kuuluisitte mafiaan.”

Annabelle pyöräytti silmiään ja huokaisi.

A: “Onko hän aina noin itsepäinen?”
T: “Jotakuinkin, joo.”

N: “Me vain haluamme tutustua sinuun. Haluamme, että olet osa elämäämme.”

Nate katseli Annabelleä mietteliäänä.

Grams ja Pops olivat vaikuttaneet kyllä aidosti ihanilta ihmisiltä. Juuri sellaisilta isovanhemmilta, joita hän oli aina kaivannut.

A: “MINÄ haluan, että sinä kuulut elämäämme. Minun elämääni.”

Ehkä tästä saattaisi sittenkin tulla jotain..

Seuraava jakso: 2.28 Nuori Jii

NSB: 2.26 Grams & Pops

Taannoisen baari-illan jälkeen Greta ei saanut mystistä Samuelia mielestään. Hän unohti kaikessa paniikissa antaa miehelle yhteystietonsa, mutta onneksi nykypäivän internet-aikakaudella se ei ole mikään ongelma!

Pinsku: “Okei, siis sä löysit Samuelin somesta, laitoit sille viestiä ja te näitte? Kerro heti kaikki!!”
Greta: “Joo, me nähtiin ekaa kertaa sillon perjantaina koulun jälkeen.”

“Samuel oli niin komee, mä en voinu käsittää et se oli siinä!”

“Me juteltiin kaikkea, koulujutuista ja muusta.”

“Ja oli siinä tietty vähän semmosta flittiäki mukana.”

“Samuel sit ehdotti et mennään jonneki kahvilaan juomaan kuumat kaakaot.”

“Ja mä olin tietenki et let’s menoks!”

“Sikäli ku mun jalat edes kantoi siinä vaiheessa. Mainitsinko jo, että se oli KOMEEEE?”

Toisaalla, sopivan syrjäisessä metsässä:

Toni: “Mitä me täällä metsässä tehdään? Miksei me voitu jutella teillä?”

Nate: “En mä nyt osaa selittää. Tää nyt vaan pitää hoitaa näin.”

N: “Noh, niinku mä kerroin, niin se kuuma goottimimmi Annabelle tuli mun luo käymään sillon lauantaina, ku sä olit lähtenyt.”

“Mä pidin sitä ensin yhtä sekopäänä ku mutsia, mutta sit ku se pamautti uutisen Ilonan raskaudesta, mä aloin miettimään et voisko se oikeasti puhua totta. Joten mä päätin selvittää ton koko homman perinpohjaisesti. Eka mä juttelin mutsin kanssa, koska mä halusin tietää mitä se on ihan konkreettisesti saanut selville.”

“Tässä vaiheessa mutsi vei mut sen työpaikalle. Ja mä aloin tajuta, että se on ihan oikeastikin joku salainen agentti eikä se kaikki ollukaan vain jotain psykoottista harhakuvitelmaa.”

P: “No, näittekö te vielä uudestaan sen jälkeen?”

“Joo! Me nähtiin seuraavana viikonloppuna ja vietettiin koko ilta yhdessä.”

“Aamulla kun hyvästeltiin, Samuli katsoi mua niillä sen kauniilla smaragdinvihreillä silmillään.”

“Mä olin jotenki ihan hämmennyksissä enkä tienny miten päin olla. Mutta sit yllättäen..”

Pinskun suusta kuului vaimea kirkaisu ja hän hädin tuskin kykeni hillitsemään innostustaan.

P: “Ootteko te nyt yhdessä??”
G: “Taidetaan me olla!”

T: “Siis mitä, tarkotatsä että kaikki sun mutsin puheet on olluki totta tän koko ajan?”

N: “No kuule siltä vähän vaikuttais.”

“Lopulta me todettiin, että ainoa vaihtoehto selvittää tää koko homma, on mennä siihen osoitteeseen, jonka mä sain Annabellelta.”

“Mä seisoin siinä ovella ikuisuuden ja mietin mitä mä oon oikein tekemässä. Entä jos siellä on oikeesti vastassa joku rikollisliiga ja mä kävelen suoraan ansaan?”

“No, mitä sitten tapahtui?” Toni kysyi silminnähden jännittyneenä.

N: “No sitten mä soitin ovikelloa.”
T: “Ja??”

“No tuota..”

Nainen: “Sinä tulit! Lopultakin!”

Nainen: “Tulehan tänne niin halaan sinua kunnolla. Olen niin odottanut näkemistäsi!”

Toni: “Siis täh? Joku random mummo oli odottanut näkevänsä sut?”

Nate: “Anteeksi, mutta kukahan sä mahdat olla ja mitä täällä tapahtuu?”

Nainen: “Oh my, voihan minun vanhaa päätäni. Unohdin kokonaan esitellä itseni, sinä olet varmasti hyvin hämmentynyt.”

Nainen: “I am your Granny! Minä olen sinun mummosi, sinun isäsi äiti!”

N: “Mitä, oikeasti?”

N: “Faija ei ole koskaan puhunut susta mitään, täähän on mahtavaa!”

Granny: “Sinun isäsi ei koskaan oikein sopeutunut perheeseemme. Ei ole yllätys, että hän ei ole puhunut meistä mitään.”

G: “Haluatko sinä tavata loputkin perheestämme? Hehän ovat nyt sinunkin perhettäsi.”

N: “Täälläkö on muitakin? Tottakai haluan!”

G: “Tule, niin esittelen sinulle taloa.”

P: “Te siis vietitte koko yön yhdessä? Uuuu-uuuu!”
G: “No ei mitään sellasta tapahtunut! Mutta seuraavalla kerralla..”

P: “Niin?”

“No tuota.. Mitenköhän sen selittäis.”

“No siis Samuel kyseli multa kaikkea et mitä mä tykkään tehdä vapaa-ajalla. Sit se kysy multa et.. oonko mä koskaan käyny Taikametsässä.”

Pinsku tuijotti Gretaa hämmentyneenä. “Mikäs vittu se sit on?”

“No sitä mäkin. Mä sanoin että mä en tiedä yhtään mistä se puhuu.”

“Se sit kysyi, et kiinnostaako mua ottaa selvää.”

“No minähän tietysti seuraisin sitä miestä vaikka maailman ääriin just tällä hetkellä, joten sanoin olevani varautuneen kiinnostunut.”

P: “Mitä Samuel siihen?”

“Se sanoi, että jos mä todella luotan siihen, se on valmis johdattamaan mut sinne.”

N: “Onko tämä siis teidän talo? Luulin, että asutte Simisvalloissa.”
G: “Kyllä, niin asumme, olet oikeassa! Tulimme Simlandiin, kun kuulimme sinusta.”

G: “Ostimme tämän talon, kun vierailumme kestikin odotettua pidempään.”

N: “Kieltämättä hulppea lukaali!”
G: “Onhan tämä ihan kiva.”

“Se talo oli todellakin melko asiallisen näköinen. Ei mitään verrattuna mutsin vanhempien kartanoon, mutta ei mitenkään paha kuitenkaan. No sit mä näin vanhemman miehen, joka käveli meitä kohti.”

N: “Kukas..?”
G: “Siinähän sinä olet! Nathan, tässä on Pops, sinun isoisäsi, Jonathaniel Huntington II.”

Pops: “Sinä tulit lopultakin!”

P: “Onpa hienoa tavata sinut lopultakin! Olen nähnyt vain kuvia sinusta.”

N: “Mä en ole nähnyt teistä senkään vertaa! Miksiköhän faija ei ole koskaan kertonut teistä mitään?”

P: “Meidän esikoispoikamme on hyvin jääräpäinen. Kun hän katkaisi välit meihin, hän teki sen hyvin tehokkaasti.”

N: “Mutta miksi hän teki niin? Miksi hän hylkäsi perheensä?”

P: “Se on pitkä ja monimutkainen asia. Voimme puhua siitä myöhemmin.”

“No, sitten me jatkettiin talokierrosta..”

“Hetkonen, sä oot siis ihan varma, että nää tyypit on oikeesti sun sukulaisia?” Toni kysyi epäilevän näköisenä.

“No joo. Yhdennäköisyys mun faijan ja sen isän välillä oli kyllä aivan käsittämätön.”

“Ei sitä kyllä voi epäillä.”

N: “Eli kyllä ne sukua on, ihan selvästi.”

G: “Tällainen tämä meidän Simlandin-talomme on. Noh, kerrohan Nathan..”

“Seuraavaksi viereisestä huoneesta kuului etäisesti radiopuhelimen rätinää.”

*bzzzzzz* “Agentti 2, tässä Agentti 1. Kuuleeko Päämaja, tässä Agentti 1. Agentti 2, do you copy? Over and out!” *bzzzzzz*

Ag2: “Agentti 1, tässä Agentti 2. Mitä nyt? Täällä on vähän tilanne päällä.”

Ag1: “Kohde on lähestymässä Päämajaa. Toistan: Kohde on..”

Ag2: “Tiedän. Kohde ON jo Päämajassa ja SIKSI täällä on tilanne päällä!”

Ag1: “Ai…”

Ag2: “Kyllä. Agentti 1, get your ass over here! Hinaa perseesi tänne ja äkkiä!”

Ag2: “Idiootti…”

“Eli Annabelle taisi olla oikeassa niiden pukumiesten älykkyyden tasosta. Mutta mä en miettinyt sitä sen enempää, koska mä tapasin lisää uusia sukulaisia.”

“Kuten Jeremiah, faijan pikkuveli..”

“…ja Rebeccah, faijan isosisko.”

N: “Eli mulla on nyt sitten uusien isovanhempien lisäksi täti ja setä, joista mä en tiennyt mitään!”

“Mutta se mielenkiintoinen osuus oli vasta tulossa…”

Annabelle: “Moi Nathan!”

Seuraava jakso: 2.27 Mitä serkumpi, sitä…

Ystävänpäivän Salajuoni

Oli helmikuun ensimmäinen päivä. Toni oli juuri todennut asian vilkaistuaan puhelintaan. Kevättä kohti oltiin selkeästi menossa.

Toni tiesi myös mitä muuta helmikuun alku tarkoitti. Ainakin kiusallisia keskusteluja seuraavaksi kahdeksi viikoksi.

Ilona: “Huomenta rakas!”

T: “Huomenta!”

I: “Kulta? Sähän muistat mikä päivä on parin viikon päästä?”

T: “Joo toki, lätkämatsi jätkien kanssa. Kuinka niin?”

I: “Ei, höpsö! Mä tarkotan 14. päivää. Kai sä muistat mikä päivä se on?”

T: “Edelleenkin lätkämatsipäivä. Mitä siitä?”

I: “Ooksä tosissas? Sulla on lätkämatsi ystävänpäivänä?”

T: “Ainiin, voi perse, sillon on ystävänpäivä! Mä olin ihan täysin unohtanut.”

I: “Säkö unohdit ihan oikeasti? Mä ajattelin, että me oltais tehty jotain kivaa yhdessä.”

T: “Voi kulta, mä oon niin pahoillani..”

I: “Sä oot “pahoillas”??? Senkö pitäis korvata tää?”

T: “No anteeksi, että en ole täydellinen ihminen joka muistaa aina kaiken!!”

T: “Ku en muistanu niin en muistanu, minkä minä sille enää voin??”

I: “Mä kuvittelin, että sulla olis jotain suunniteltuna. Mä vaan ajattelin, että sä haluaisit taas yllättää mut jotenkin.”

I: “Joka vuosi sä oot suunnitellut jotain jo kauan ennenku mä oon ees alkanu miettimään.”

T: “Mä en tiedä mitä sanoa. Kai tää on vaan nyt erilaista, ku meillä on lapsikin yhdessä.”

“N-niin kai sitten..” Ilona sanoi vaisusti.
“Kiitti kulta, että sä ymmärrät,” Toni sanoi lempeästi, muiskautti pusun Ilonan poskelle ja käveli huoneesta ulos.

I: “Jep jep..”

Jos Ilona olisi tiennyt, että lapsen saaminen tarkoitti romantiikan loppua suhteessa, hän olisi ehkä lykännyt sitä vielä muutamalla vuodella..

Ystävänpäivän aamuna Ilona heräsi yllättävän hyvällä ja toiveikkaalla tuulella.

Vaikka Toni olisikin illan lätkämatsissa, he voisivat varmasti juoda aamukahvit yhdessä ja tehdä päivällä jotain romanttista. Hyvä tästä päivästä vielä tulisi!

Mutta se fiilis loppui hänen huomatessaan Tonin olevan selvästi lähdössä jonnekin.

“Toni, odota!” hän huudahti. Toni selvästi veti syvään henkeä ennen kääntymistä.

T: “Huomenta, kulta! Nukuitko hyvin?”

I: “Mihin sä oot menossa?”

T: “Ajateltiin käydä jätkien kanssa kaljalla ennen matsia.”

I: “Oikeesti? Eikö me vietetä tänään ollenkaan aikaa yhdessä?”

T: “Tottakai vietetään, muru! Mä vaan en just nyt kerkee.”

I: “No millon sitten??”

T: “Illalla. Matsin jälkeen. Mä lupaan.”

I: “Ihan sama.. Mee sä jätkien kanssa, ei mua kiinnosta enää..”

T: “Kulta, älä nyt!”

I: “Tää koko päivä on jo pilalla.. Miksi vaivautua?”

T: “Kulta, kuuntele mua. Nähdään oikeasti matsin jälkeen. Mä haluan nähdä sut.”

I: “No et sä kyllä siltä vaikuta!”

T: “Anteeksi. Mua vaan jännittää se peli. Mut sen jälkeen mä oon täysin sun, mä lupaan.”

I: “Kai sitten.. Katotaan..”

Tonin lähdettyä Ilona jäi apeana seisomaan keskelle eteistä.

Miten Toni voi tehdä hänelle näin??

Kauaa hän ei ehtinyt murheessaan vellomaan, sillä Joonan huoneesta kuului vaativaa huutoa.

I: “Mitäs äidin pikkumies?”

I: “Voi rakas.. Milloin elämästä tuli näin omituista..?”

I: “En tiedä mikä sinun isääsi on mennyt.. Mutta jospa illalla asiat olis paremmin.”

Ilona seisoi kauan aikaa keittiössä kahvikupin kanssa.

Heidän piti juoda nämä aamukahvit romanttisesti yhdessä. Missä meni vikaan??

Ilona ei tiennyt halusiko hän nähdä Tonin illalla. Hän oli aivan liian pettynyt.

Taitaa olla ihan sama mennä vielä jatkamaan unia…

Herättyään Ilona oli jo vähän paremmalla tuulella.

Hän kävi suihkussa ja päätti alkaa valmistautumaan.

Hän hittovie hurmaisi sen miehen taas niin perusteellisesti, että se ei enää unohtaisi yhtäkään ystävänpäivää!

Eikä takuulla näkisi häntä enää minään kulahtaneena kotiäitinä.

Vaan missä viipyi lapsenvahti? Sanni oli yleensä aina niin täsmällinen.

I: “Missä sä viivyt? Sun piti olla täällä jo puoli tuntia sitten.”
Sanni: “Sori, mun pyörä hajos ja mun piti pyytää faijaa tuomaan mut autolla. Ei mee enää kauaa!”

Ilona huokaisi. No, ei tämä päivä enää paskemmaksi voinut mennä, joten ihan sama.

Hetken päästä:

Sanni: “Moi ja sori oikeesti tää myöhästyminen!”

I: “Joo, ei se mitään. Joona on jo nukkumassa, mä en oo varmaan kovin kauaa poissa.”

S: “Asia selvä. Lähtekää vain, mä pärjään kyllä!”

Ilona suuntasi Tonin lähettämään osoitteeseen.

I: “Oikeesti, tääkö on sun ajatus romanttisesta illanvietosta? Lähikapakka?”

T: “No mutta täähän on just täydellinen! Tää on lähellä, suht rauhallinen ja täällä on mukava henkilökunta.”

I: “No niin, mut.. Tää on kapakka. Me voidaan käydä täällä ihan koska tahansa.”

I: “Mä ihan oikeasti ajattelin, et oltais menty jonneki vähän hienompaan paikkaan.”

T: “Mä oon pahoillani jos tää ei täytä sun laatuvaatimuksia. Mä en vaan nyt jaksanu miettiä mitään muutakaan.”

T: “Sitäpaitsi Joonas, mun kaveri lukioajoilta, on tulossa käymään täällä. Se haluaa esitellä mulle sen uuden tyttöystävän.”
I: “Että mitä?”

Hetkeä myöhemmin:

T: “Joonas, my man! Mitä äijä?”
J: “Eipä paskempaa, mitä itse?”

I: “Sä oot varmaan Joonaksen uus tyttöystävä?”
“Joo! Mä oon Kaisa, moi!”

K: “Sulla ei taida olla kovin hauskaa täällä?”
I: “Mistä arvasit?”

I: “Meillä piti olla romanttinen päivä tänään yhdessä.. Mut sen sijaan Toni katos heti aamusta jätkien kanssa jonnekin ja nyt mä istun parhaimmilleni pynttäytyneenä hikisessä lähikuppilassa niinku joku idiootti.”

J: “No ei tietenkään se ollu maali! Näkihän sen sokeakin!”

T: “En olis niin varma. Kyl se kiekko kävi maalissa, ihan varmasti.”

J: “Missä universumissa?? Se oli tolppa! IHAN SELKEÄ TOLPPA!!”

I: “Kuuntele nyt noita..”
K: “Hei ne on vaan jätkiä, jätkät on tommosia!”

I: “No niin, mutta ei mun Toni! Se ei oo koskaan ollu tollanen!”

I: “Nyt mä en enää tiedä kuka toi on. Ihanku eri ihminen.”

K: “Siis mitä vittua?? Siis äijät on niin just tommosia idiootteja..”

K: “Mut tiedäks mitä? Me kaks unohdetaan noi äijät nyt ja lähdetään jonneki pitämään ihan omat bileet. Mitä sanot?”

I: “Todellakin! Kuulostaa miljoona kertaa kiinnostavammalta, kuin tämä mesta.”
K: “Loistavaa!”

He nousivat ylös ja kävelivät suoraan baarista ulos sanomatta miehilleen mitään. Aikansa päämäärättömästi käveltyään he huomasivat, että alkoi satamaan vettä, eikä heillä vieläkään ollut suunnitelmaa loppuillaksi.

I: “Voi perse, tääki vielä.. Hyvästi meikki ja kampaus..”

K: “Älä nyt, pieni kuuro vain! Mennään tonne sisälle oottamaan, että se menee ohi ja jatketaan sit matkaa.”

Sisällä Ilona avautui Kaisalle siitä miten pettynyt hän oli Toniin ja miten hän ei voinut ymmärtää miehen käytöstä.

Kunnon avautuminen auttoi ja hänen olonsa tuntui jo vähän paremmalta.

K: “Sade on tainnut loppua. Mitäs jos käydään vielä tsekkaamassa se yökerho?”

Ja niin he tekivät.

I: “Onpa kyllä aika ankeeta täälläkin. Eihän täällä ees oo ketään!”

K: “Älä nyt vielä heitä pyyhettä kehään! Vähemmän porukkaa – enemmän tilaa meille!”

I: “Kaipa sä oot oikeessa. Otetaanko juotavaa? Mä haluun vetää pään täyteen.”

K: “Loistava idea, kannatetaan! Mut.. tsekataan eka tää mesta kokonaan.”

I: “Voi vitsi, tää on tosi kaunista aluetta. Ois tosi siistiä asua täällä joskus!”

I: “No mut se siitä, nyt ryyppäämään!”

K: “Käydään ny eka tsekkaamassa vielä toi ylätasanne. Se on kuulemma kans hieno!”

I: “No kai sitten.”
K: “Itse asiassa, mee sä edeltä. Mä käväsen nopeesti vessassa.”

Hämmentynyt Ilona lähti kiipeämään portaita ja Kaisa livahti takaisin sisälle.

J: “No, miten meni?”

K: “Suunnitelma toimi aivan täydellisesti!”

Ilona käveli portaita ylös ylätasanteelle. Etäisesti hän kuuli yläkerrasta musiikkia. Frank Simatraa! Hänen suosikkiaan!

Portaiden yläpäässä hän pysähtyi niille sijoilleen.

I: “Toni??”

T: “Hyvää ystävänpäivää, rakas.”

I: “Mitääää??”

I: “Siis oliko tämä sun suunnitelma koko ajan? Mikset sä sanonu mitään?”

“No hei, eihän se sitten ois ollut mikään yllätys!” Toni sanoi ja hymyili leikkisästi.

I: “Idiootti! Mä ehdin kuvitella vaikka mitä!”

T: “Mä oon pahoillani, että mä tuotin sulle pahaa mieltä. Mutta mä lupaan, että tämä ilta korvaa sen moninkertaisesti.”

“Syy miksi mä tein niin, oli se että mä halusin pitää tän erityisen salassa,” Toni sanoi ja silitti Ilonan poskea. “Kuten mä sanoin aamulla, niin meillä on nyt lapsi yhdessä ja ollaan jo sillä tavalla vakiinnuttu. Ja siksi tämä on erilaista. Siksi tän yllätyksenkin piti olla erityinen.”

I: “Voi sua, ihanaa että ajattelet noin.”
T: “Siitä syystä..”

I: “Mitä..?”
T: “Ilona, rakkaani. Elämäni valo. Lapseni äiti.”

T: “Tuletko sä mun vaimokseni?”

I: “Voi rakas! Tulen! Tottakai tulen sun vaimoksesi!”

I: “Mä teen meille juhladrinkit!”

Pari juhladrinkkiä myöhemmin:

I: “Ei tässä kyllä oikein kehtaa alkaa ihan hetkeen häitä suunnittelemaan, kun Nate jätti Siljan just alttarille. Tai siis, voihan niitä suunnitella, mutta ei niistä voi kyllä hiiskua kenellekään.”

T: “Tai sit.. Entä jos jätetään koko suunnitteluvaihe väliin? Mitä jos karataan naimisiin, eikä kerrota kenellekään?”

I: “Uuuuu, kuulostaa ihanan jänittävältä!”

T: “Itse asiassa.. Naten ja Siljan hääpaikka on vielä purkamatta. Se ois meikäläisen hommia, joten mulla on edelleen avain sinne.”

I: “Siis mitä, Silton-hotelliin? Oikeestiko??”

“Jep! Se joka ton varas niitten häitä varten, nähtävästi jatkoi varausta muutamalla kuukaudella. Varmaan elättelee toiveita, että sulhanen muuttais mielensä ja häät toteutuis sittenkin,” Toni sanoi mietteliäänä.

T: “Mutta mitä sanot? Meillähän on täällä kaksi todistajaa valmiina, lähdetäänkö porukalla Siltoniin?”