Eräänä huhtikuisena lauantaiaamuna Saara kotiutui jälleen treffeiltä.

Saara: “Moi systeri! Mitä kuuluu, miten menee jne..”

S: “Mulla ja Ronilla oli siis niiiin siistiä eilen! Se on tosi jees tyyppi.”

Laura: “Mitäs te tällä kertaa teitte?”

S: “No me käytiin eka siellä UG/UV-bileissä mistä Jarppa ja Sirtsa on puhuneet, sit Roni vei mut XTRM-messuille, joka oli läpi yön auki. Siellä pysty hyppäämään benjihypyn! Kuvittele! Se oli siis niin siisteintä ikinä!”

L: “Sehän kuulostaa, tuota, jännältä.”

S: “Sit aamuyöstä me murtauduttiin koulun ruokalaan ja juteltiin siellä vaikka kuinka kauan.”

“Sitten me..”

S: “Paras ilta ikinä! Mä en malta oottaa, että näen Ronin taas!”

L: “Kuulostaa tosi kivalta..”

Laura yritti peittää oman pettymyksensä ja esittää olevansa onnellinen siskonsa puolesta.

L: “Mutta kuulehan siskoseni, mehän sovittiin että deittaillaan Ronia yhdessä. Te ootte nähneet jo kaks kertaa, oisko seuraavaksi mun vuoro?”

S: “Ootko sä nyt ihan varma? Kai sä kuulit mitä mä just sanoin siitä benjihypystä? Jos Roni tykkää jutuista mitä sä et ikipäivänä suostuis tekemään, niin..”

L: “Mä tiedän, mut.. Mun on pakko nähdä se, edes kerran.”

S: “Mutta jos teillä ei meekään jutut yksiin, niin.. Voiko Roni olla sit kokonaan mun?”

L: “No kai sitten..”

S: “Mut tiedätsä mitä tää tarkottaa? Meidän pitää stailata sut! Mä lähden heti shoppailemaan.”

---

Simsingissä:

Nate: “Kiva kun suostuit tapaamaan. Olisin ymmärtänyt kyllä ihan täysin, jos et olis halunnut..sen kaiken jälkeen.”

Silja: “Kyllähän mä kieltämättä yllätyin, kun soitit.”

S: “Olit ehkä viimeinen sim, jonka olisin odottanut kutsuvan kahville.”

N: “Ymmärrän hyvin. Mitä sulle kuuluu?”

S: “Eipä mulle ihmeitä, samaa vanhaa arkea, töitä enimmäkseen. Mitä sulle?”

N: “Sama, perheyrityksen pyörittäminen vie oikeastaan suurimman osan ajasta.”

He seisoskelivat hetken hiljaa ja katselivat hieman vaivaantuneina toisiaan.

N: “No, mutta.. Jospa mennään sisälle? Sitä kahvia?”

S: “Joo, kuulostaa hyvältä, mennään vaan!

---

L: “Miten sä muka ajattelit onnistua tässä? Me ei näytetä yhtään samalta!”

S: “Ääh, älä nyt höpsi! Meillä on vaan eri tyylit. Laitetaan sulle mun kledjui päälle, vähän meikkiä ja peruukki – ja voila!”

S: “Hyvä siitä tulee, usko mua! Roni ei huomaa mitään!”
L: “No niin kai sitten..”

Laura ei kuitenkaan ollut yhtä vakuuttunut, kuin siskonsa. Vaikka Saara saisikin heidät näyttämään samalta, niin heidän luonteensa olivat kuitenkin hyvin erilaiset.

Ujo ja pidättyväinen Laura ei ikinä pystyisi uskottavasti esittämään rempseää ja ulospäinsuuntautunutta siskoaan! Olikohan hän tekemässä nyt elämänsä suurimman virheen..?

---

N: “..joten aika lyhyeen jäi se meikäläisen yritys huolehtia kolmesta muksusta.”

S: “Mä voin niin kuvitella!”

N: “Vaikka perseestähän se tietysti on, että Greta löysi sellasen hulttioäijän ittelleen. Mut ei se halua siitä erotakaan, niin minkäs me sille mahdetaan.”

S: “Niin, pitkästä parisuhteesta on tosi vaikea lähteäkään.”

S: “Siitä puheen ollen.. Mites sun rakkauselämä?”

N: “No eipä siinä paljoa ole kertomista. Mähän olin Annabellen kanssa tosi pitkään, mut.. Me itse asiassa just erottiin.”

S: “Ikävä kuulla, oon tosi pahoillani.”

N: “Älä ole, parempi näin.”

S: “Joskus mä mietin millaista elämä olis, jos me oltais menty naimisiin.”

S: “Tai jos se meidän lapsiprojekti olis onnistunut.”

N: “No tuota.. itse asiassa..”

S: “Siis hetkinen.. mitä??”

---

S: “Ta-daa! Mitäs mä sanoin? Roni ei huomaa mitään eroa!”

L: “Hmm… sä saatat ehkä olla oikeessa…”

Saara oli kyllä oikeassa. Stailauksen jälkeen he näyttivät hämmästyttävän samalta!

S: “Mitenniin “ehkä”?? Mä oon tasan tarkkaan oikeessa ja tää tulee onnistumaan!”

L: “Todellakin!”

Ensimmäistä kertaa Laura ehkä uskoi sen jopa itsekin.

Seuraava jakso: Mitä oikein on meneillään?
(HUOM! Tarina jatkuu uudessa blogissa: katjahyrynkangas.wixsite.com/lcaavikko)

Jii: “Ai että! On kyllä aika hulppea tää sun uus telkkari.”

J: “Ihanku kentän laidalla seisois! Hämmästyttävää.”

Nate: “Joo oli kyl kieltämättä onnistunut ostos! Vaikka pitikin lennättää se tänne Simisvalloista asti.”

J: “Perseestä toi koko lähestymiskieltojuttu.. Jos mä oisin tienny Evan puuhista, olisin puuttunut siihen. Mut me vaan ei oltu yhteyksissä enää juurikaan. Mä en vaan tiennyt!”
N: “Joo onhan se aika perseestä.. Mut älä syytä itteäs, en usko että sä olisit voinu tehdä mitään.. Mutsi ois vaan hankkinu lähestymiskiellon sullekin.”

J: “Ehkä sä oot oikeessa.. Mikähän ihme siihen naiseen meni?! Joo, Eva oli aina omien teidensä kulkija ja ehdottoman jääräpäinen kaikessa, mutta että lähestymiskielto.. ja vielä sen omalle lapselle!”
N: “Mä oon kuule monet yöt valvonu ja miettiny just tuota.”

N: “Mutta se mutsista. Mitä teikäläiselle kuuluu? Mites sun muuttosuunnitelmat etenee?”

J: “No ei ne oikein etene. Tai olihan mulla jo ihan näppärä kämppä katottuna, ois ollu vielä kattohuoneisto..”
N: “No mitä sit tapahtu?”

J: “No kaksoset taas. Ne jätkät ei vaan osaa pysyä poissa vaikeuksista!”
N: “No mitä ne nyt taas?”

J: “No itse asiassa.. tällä kertaa mä oon oikeestikin huolissani. Musta tuntuu, että ne on alkaneet hengata väärissä porukoissa.”

J: “No mut ei niistä sen enempää. Mites sulla menee Annabellen kanssa?”
N: “No tuota.. ihan jees..”

J: “Ihan jees? Nyt kuulostaa siltä, että kaikki ei oo ihan kunnossa. Alahan kertoa.”
N: “No ei oo mitään kerrottavaa..”

N: “Kuten tiedät, Annabelle ei ole ollut kovin innokas muuttamaan Simlandiin.. Ja koska tää mun reissu täällä on venähtänyt, niin..”

N: “Vastauksena kysymykseesi: mä en tiedä miten meillä menee. Siitä on kuukausia, kun ollaan viimeksi puhuttu. Mä en tiedä onko edes mitään “meitä” enää.”

J: “Kuule. Oikean rakkauden ei kuulu olla tuollaista. Nyt unohdat sen ja etsit itselles jonkun paremman naisen! Jonkun mukavan simlandilaisen joka on valmis asettumaan aloilleen.”
N: “Meinaatko?”

J: “Oikean rakkauden kuuluu tuntua maailman parhaalta! Siltä niinku sä et koskaan haluais olla siitä toisesta erossa hetkeäkään.”

J: “Vähän niinku.. No niinku mulla ja Minnalla sillon aikanaan oli. Osa musta miettii edelleen mitä meistä ois voinut tulla, ellei Minna ois lähteny sen Julion matkaan vai mikä Fernando olikaan..”
J: “Tota.. faija?”

N: “Kai sä tajuat, että sä oot tavannut Minnan ainakin kerran sen jälkeen? Itse asiassa tarkalleen ottaen 18 vuotta ja 9 kuukautta sitten.”

J: “MITÄ???”

---

Olivia avasi tietokoneen ja kirjautui chat-sivustolle. Hän ei ollut jutellut Villen kanssa heidän viimekertaisen hämmentävän keskustelunsa jälkeen, mutta nyt hänen oli pakko saada puhua jonkun kanssa.

Villeltä oli tullut useampia viestejä. Olivia oli yrittänyt vältellä tätä, mutta nyt hänen oli pakko lukea ne.

Ainakin Ville vaikutti olevan aidosti pahoillaan. Olivia ei tiennyt oliko hän vieläkään valmis unohtamaan viimekertaista, mutta hänen oli pakko työntää se ajatus nyt syrjään. Hänellä oli paljon tärkeämpiäkin asioita nyt mietittävänä.

Ville oli selvästi ollut linjoilla jo valmiiksi, sillä kun Olivia kilahti online-tilaan, hän laittoi heti viestiä.

---

N: “Camoon, faija! Eksä ihan oikeasti muista? Mun ja Siljan häät?”

Jii tuijotti Natea edelleen suu auki.

J: “Camoon! Minna ja Antonio Salvador.”

N: “Ne on Siljan vanhemmat, senkin pönttö! Sun rakas Minnasi on Siljan äiti!”

Jii tuijotti hetken eteensä. Raksutuksen hänen aivoissaan saattoi melkein kuulla muuten hiljaisessa talossa. Hetken kuluttua hänen ilmeensä kirkastui.

J: “Täähän tarkottaa, että mä voin saada taas Minnan mun elämään!”

J: “Tän täytyy olla kohtaloa! Kuulehan Nate..”

J: “Mitäpä jos jeesaisit isäukkoasi vähän?”

J: “Hommaa mulle sen numero. Mitäs sanot?”

N: “En mä oikein tiedä onko se hyvä idea.. Mun pitäis pyytää sitä Siljalta, enkä mä tiedä..”

J: “Olisit niin kiltti? Mä olisin sulle ikuisesti velkaa!”

N: “No.. kai mä sitten, jos se on sulle noin tärkeetä…”

J: “Se olis ihan supertärkeetä! Mä tiedän miten vaikeeta exälle puhuminen on, mutta jos sä vaan mitenkään voit, niin se ois tosi mahtavaa!”

---

Olivia: “Mä en tiedä yhtään, mitä mä nyt tekisin.”

O: “Mä en oo kuullu koko miehestä pihaustakaan koko elämäni aikana, mä en tiedä siitä mitään, ja nyt MUN odotetaan tekevän näin iso päätös.”

O: “Eva-mummillahan saattoi olla vaikka kuinka hyvät syyt hakea sitä lähestymiskieltoa!”

O: “Mitä sä tekisit?”

Ville: “No tuota.. mä varmaan yrittäisin hankkia lisää tietoa jostain. Tiedätkö sä mitään sun vanhemmista?”

O: “En kyllä juuri mitään..”

“Mä tiedän, että mun isä on Jonathaniel Huntington.”

“Ja mun äidin nimi on Nanna Aavikko.”

“Äidillä oli joku vakava sairaus.. Sen takia se ei itse voinut saada lasta.”

“Mutta koska isä ja äiti halusivat lasta niin paljon, ne hommasivat sijaissynnyttäjän, Ilona Lorulan.”

O: “Mutta äiti kuoli siihen sairauteen ennen mun syntymää. Isä ei kestänyt menetystä, joten se lähti ulkomaille, eikä enää koskaan palannut Simlandiin. Kumpaakaan niistä ei koskaan merkitty mun virallisiksi vanhemmiksi.”

V: “Vau. Kuulostaa tosi hurjalta.”

O: “Mitä mä teen? Mä tarvin lisää tietoa, mutta miten?”

V: “Ootko sä kokeillut googlettaa sun isäs?”

O: “Hmmm… googlettaa…”

Miten ihmeessä hän ei ollut sitä mahdollisuutta tajunnut!

---

Mutta nyt se tuntui ilmiselvältä. Todellakin hän googlettaisi isänsä!

Ja hyvin nopeasti hän löysikin artikkelin noin kymmenen vuoden takaa. Olivia klikkasi sen auki vapisevin sormin.

Oliko TUO hänen isänsä?? Ainakin hän oli hyvin erinäköinen, kuin Olivia oli kuvitellut. Itse artikkelista ei selvinnyt oikein muuta, kuin että Nathan oli muuttanut Simsinkiin ja hoiti yrityksensä asioita sieltä käsin.

Mutta nyt Olivialla oli ainakin yksi johtolanka. Ehkä hän lykkäisi päätöksen tekemistä vielä toistaiseksi. Sitten kun hänellä olisi seuraavana kesänä pääsykokeet Simsingissä, hän voisi samalla reissulla etsiä Huntington-konsernin Simlandin toimipisteen, jos hän vaikka näkisi isänsä siellä. Hän voisi tarkkailla tätä etäältä ja osaisi ehkä sitten paremmin sanoa haluaisiko tämän elämäänsä.

Samalla reissulla hän tietysti tapaisi myös Villen ensimmäistä kertaa. Siitä tulee niin siistiä! Nyt hän jatkaisi opiskelua uudella innolla ja motivaatiolla, sillä tällä kertaa hänen oli saatava kutsu pääsykokeisiin!

Seuraava jakso: 3.20 Kannattaako ottaa riski?

Saara ja Laura istuivat hämmentyneinä veljensä huoneessa, eivätkä voineet uskoa mitä Joona oli heille juuri kertonut.

Saara: “En mä jotenkin vaan voi uskoa, että Roni ois joku kiusaaja.”

S: “Joona on varmaan vaan käsittänyt jotain väärin. Se on niin herkkis, että sen silmissä pienikin piikittely on kiusaamista. Niin sen täytyy olla!”

L: “Tota, itseasiassa mä haluaisin vähän jutella Ronista..”

Laura veti syvään henkeä ja sen jälkeen se kaikki tuli hänen suustaan ulos yhtenä pitkänä ja sekavana pälätyksenä; kuinka hän oli nähnyt Ronin ensin puistossa ja ihastunut korviaan myöten, ja kuinka Saara sai kaikki pojat aina muutenkin niin halutessaan, niin että hän haluaisi nyt oikeasti tutustua tähän poikaan ensin.

S: “Että mitä?”

L: “Pliis, tämän kerran. Sä oot aina napannu kaikki pojat joihin oon vähänkään ollu ihastunut, niin anna mun pliis pitää tää yks.”

S: “Milloin muka oon vienyt jonkun, josta sä oot kiinnostunut ensin?”

Laura huokaisi ja pyöräytti silmiään. Kyllä Saara nyt esitti viatonta, mutta totuus tuntui olevan, että joskus tämä kiinnostui joistain pojista vain, koska Laura oli ihastunut niihin ensin.

L: “Voisinko mä nyt kuitenkin saada tän yhden? Saara, pliis! Mä en ikinä pyydä sulta mitään!”
S: “Mut kun mäkin oikeesti ihastuin siihen! Ääääh, tää on vaikeeta, mä en tiedä mitä mä teen!”

S: “En mä haluis luopuakaan Ronista, mut.. Kai mun on pakko sit..”
L: “Mut sä oisit maailman paras kaksoissisko ja oisin sulle ikuisesti kiitollinen!”

S: “Hei kuule! Mulla on ihan sikahyvä idea!”

S: “Deittaillaan kummatkin sitä! Me kuitenki ollaan kaksosia, ei se mitään huomaa!”

L: “Miten muka ei huomaa, eihän me näytetä yhtään samalta!”

S: “Stailataan sut niin, että näytetään enemmän samalta. Se on hei jätkä, ei ne mitään huomaa!”

L: “No okei, kai me sit tehdään niin.”

Jos tämä oli ainoa keino millä Laura pääsisi tutustumaan Roniin lähemmin, niin kai se oli sitten hyväksyttävä!

---

Nina: “Nathan! Pysähdy!”

Nate: “Miksi vitussa? Mä oon aikuinen mies ja Olivia on mun tytär. Sulla ei ole mitään oikeutta estää mua!”

N: “Ei ehkä olekaan, mutta mulla on velvollisuus varmistaa, että lähestymiskieltoa ei rikota.”

N: “Mikä vitun velvollisuus? Etkö sä halua, että Olivia saa lopulta ainoan biologisen vanhempansa takaisin? Haluatko sä, että se elää orpona koko lopun elämäänsä? Sitäkö sä haluat??”

N: “No siis, en, mutta.. Äääh.. Nathan, kuuntele mua nyt.”

N: “Sä et tiedä kaikkea siitä Evan hankkimasta lähestymiskiellosta. Jos sitä rikotaan, sä voit oikeasti menettää Olivian lopullisesti. Ymmärrätkö? Mä olen teidän puolella tässä!”

N: “Mitä? Oikeasti??”

Tämä tieto taisi juuri muuttaa kaiken. Ehkä Nate tosiaan oli toiminut liian impulsiivisesti. Taisi olla sittenkin viisainta antaa Bobin selvittää mitä on tehtävissä.

---

Seuraavana aamuna Olivian ovikello soi yllättäen. Oven takana oli mies, jota hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt.

Bob: “Tervehdys, Olivia! Minä olen Bob Pancakes, Huntington-konsernin juristi. Minulla on tärkeää asiaa, voinko tulla sisälle?”

Olivia oli jo melkein ensireaktiona paiskannut oven miehen nenän edessä kiinni, mutta nimi “Huntington” pysäytti hänet. Oliko tämä nyt lopultakin se kauan odotettu yhteydenotto hänen vanhemmiltaan? Ja miksi miehen nimi kuulosti etäisesti tutulta..?”

B: “Menen suoraan asiaan. Sinun isäsi haluaisi kovasti tavata sinut.”

Olivia: “M-mun isäni..? Miksei se tullut itse?”

B: “Hän kyllä kovasti haluaisi, se ei ole siitä kiinni. Tässä on vain hieman mutkia matkassa.”

B: “Katsos kun Eva, sinun mummosi, haki ja sai elinaikanaan sinun isällesi lähestymiskiellon.”

B: ” Evan poismenon jälkeen sitä on ollut mahdotonta saada kumottua, mutta nyt kun olet täysi-ikäinen, se voidaan kumota luvallasi.”

Olivia tuijotti miestä tietämättä mitä sanoa. Tässä oli aika paljon uutta informaatiota sisäistettäväksi näin lyhyessä ajassa!

O: “Onko mun pakko antaa se lupa nyt..?”

B: “Ei tietenkään. Mieti asiaa ihan niin pitkään, kuin haluat. Jätän sinulle yhteystietoni, voit soittaa ihan koska tahansa.”

O: “Saanko mä kysyä yhtä juttua?”

Bob nyökkäsi lempeästi.

O: “Mitä mun äidille tapahtui? Ja miksei mun isästä ole mitään tietoa mun syntymätodistuksessa?”

Bob oli hetken aikaa hiljaa ja yritti miettiä mitä vastaisi.

B: “Se on pitkä tarina, eikä taida olla minun asiani sitä kertoa. Nathan varmasti kertoo kaiken sinulle mielellään ja vastaa kaikkiin kysymyksiisi, kun tapaatte.”

O: “Vai niin..”

Bobin lähdettyä Olivia istui kauan omissa ajatuksissaan. Hänellä oli lopultakin mahdollisuus tavata isänsä – mutta tämä kaikki uusi informaatio antoi paljon miettimisen aihetta. Olivia ei tiennyt isästään eikä tämän menneisyydestä mitään. Ehkä Eva-mummilla oli ollut hyvä syy hakea tälle lähestymiskieltoa? Jos näin oli, niin kannattiko Oliviankaan ottaa riskiä..?

Miksi ihmeessä yksikään aikuinen ei antanut hänelle ikinä mitään vastauksia?!

Seuraava jakso: 3.19 Google on ystäväsi

 

Nate: “Bob, my man! Voiksä uskoa, että tämä päivä on lopultakin koittanut?”

Bob: “Tervehdys sinullekin, Nathan! Mikäs päivä tänään sitten mahtaa olla?”

N: “Ei enempää eikä vähempää, kuin päivä jota olen odottanut jo vuosia enemmän kuin mitään muuta!”

N: “Tänään on se päivä, kun Olivia täyttää lopultakin 18 vuotta ja mulla on lopultakin laillinen oikeus tavata tyttäreni!”

B: “Ah niin, tosiaan.. Tuota.. Meillä saattaa olla, tuota..*kröhöm* pieni ongelma vielä.”

N: “Mitä sä nyt meinaat? Olivia on täysi-ikäinen, joten kaikki ongelmat on poistuneet!”

N: “Eikö sen niin pitänyt mennä? Niinhän sä oot koko ajan mulle sanonut.”

N: “Mitä ongelmia tässä vielä muka voi olla?”

B: “Minä tosiaan tutkin asioita vielä tarkemmin ja tuota.. Nähtävästi on nyt näin, että tuota.. Vaikka Olivia onkin täysi-ikäinen, niin lähestymiskielto on silti edelleen voimassa. Tapaamisoikeuteen vaaditaan Evan lupa ja allekirjoitus, mitä tässä tilanteessa on nyt tietysti jotakuinkin mahdotonta saada..”

N: “Mitä vittua sä just sanoit?”

N: “TÄÄ EI VITTU VOI OLLA TODELLISTA!!!”

N: “Tarkotatsä, että mulla ei tuu ikinä olemaan mitään mahdollisuutta edes tavata mun tytärtä???”

B: “Minä yritän parhaani mukaan selvitellä tätä asiaa. Eva on vain hoitanut tämän koko jutun aivan liian hyvin ja hänen toimivaltuutensa ovat ylittäneet omani reilusti.”

N: “No yritäpä sinä kuule selvitellä asioitas ihan rauhassa.”

N: “Mä hoidan tän jutun nyt omalla tavallani tästä eteenpäin.”

---

Saara: “Moikka broidi! Me haluttais kysyä yhtä juttua.”

Joona: “Voittekin painua samantien kysymyksienne kanssa vittuun mun huoneesta.”

S: “Ääääääh, broidiii, älä oo tollanen…”

S: “Yks kysymys, ei oo oikeesti niin paljoo vaadittu!”

Joona vilkaisi Lauraa, jota Saaran draamailu näytti myös huvittavan. Ehkä hän heltyisi tällä kertaa.

J: “No kysykää nyt sitten.”

S: “Kenen kanssa sä juttelit tänään lukion aulassa?”

J: “Mistä sä muka tiedät mun juttelemisista?”

S: “Äääh, no yks kaveri vaan kysyy, entä sitten? Älä kysele, ku vastaa nyt vaan kysymykseen!”

J: “No jos sä ihan välttämättä haluat tietää, niin se oli yks Roni.”

J: “Toinen Huntingtonin veljeksistä. Niistä tyypeistä kannattaa pysyä kaukana.”

S: “Kuinka niin?”
Laura: “Niin, kerro ihmeessä lisää!”

J: “No siis ne.. ne on kiusaajia. Niistä ei oo ku harmia.”

J: “Mutta se niistä idiooteista. Mites teidän tanssit meni?”

S: “Ne tuota.. ihan kivasti!”
L: “Joo, siis.. *krhm* menihän ne..!”

---

Illansuussa Nate oli perillä Kevätlammella.

Hän oli päättänyt löytää Olivian ja sitä varten hänen piti puhua yhden tietyn simin kanssa.

Nina: “Iltaa, Nathan! Mitäs sinä täällä?”

Nate selitti Ninalle pääpiirteittäin tilanteen.

Nina: “Tyypillistä Evaa. Sillä ei aina pysynyt yksityiselämä kasassa, mutta tuollaiset jutut se kyllä aina hoiti hyvin perusteellisesti.”

N: “Nina, kuuntele. Mun on löydettävä Olivia, keinolla millä hyvänsä. Ja sä olet ainoa sim, joka mua voi auttaa siinä.”

N: “Itse asiassa, mä olen ainoa sim joka EI voi auttaa sua tuossa asiassa. Mä vannoin Evalle pitäväni Olivian olinpaikan salassa kaikilta.”

N: “Miks vitussa? Mähän oon Olivian isä! Sitäpaitsi mä oon luullut, että sä oot mun puolella tässä!”

N: “Niin mä olenkin. Mutta mä en voi kävellä virallisten sopimusten ja määräysten yli.”

N: “No mitä vittua mun sit pitäis tässä tilanteessa tehdä??”

N: “Mä voin ainoastaan neuvoa sua hakemaan oikeusteitse lähestymiskiellon kumoamista. Jätä virallinen hakemus käräjäoikeuteen, mä voisin kuvitella että sun tapauksessa käsittelyaika ei ole niin pitkä, eli sä voisit saada kumottua sen jo ens vuonna..”

N: “Mä vittu mitään vuotta ala venaileen!”

N: “Okei, nyt riittää. Mä etsin Olivian itse. Ja sä kerrot mulle nyt missä se on.”

N: “Nathan, sä tiedät hyvin, että mä en voi kertoa sitä.”

N: “ARGH!!!”

N: “Okei, no kerro edes tää. Asuuko se edelleen meidän kotitalossa?”

Nina epäröi vaivaantuneena.

N: “VASTAA!! Onko se sama talo??”

Nina kiemurteli vaivaantuneena, mutta ei edelleenkään vastannut mitään. Nate veti tästä omat johtopäätöksensä.

N: “Se on siis sama talo.”

N: “Mä lähden sinne. Nyt.”

N: “Nathan, kuuntele. Sä et voi mennä sinne. Mä en voi päästää sua.” 

N: “Voinhan. Et sä voi estää mua.”

N: “Kyllä voin. Sä ET mene sinne! Jos sä ymmärrät omaa parastas nyt, niin sä..”

Nate pomppasi ylös sanomatta sanaakaan ja lähti kävelemään takaisin autolleen.

N: “ARGH! Voi vitun Eva minkä sopan sä keitit ja jätit mulle selvitettäväksi!”

N: “NATHAN! NYT HINAAT PERSEESI TAKAISIN TÄNNE JA ÄKKIÄ!!”

---

S: “…joten Jenna tanssi sit koko illan Jartsan kaa, vaikka se oikeesti tykkää Petskusta, mut se tuli sinne tansseihin Pirren kaa, joka oli viime viikolla vielä Masan kaa..”

Laura kuunteli ihmeissään kaksoissiskonsa selitystä ja mietti miten tämä onnistui juuri selostamaan juonikuviot tapahtumasta, jossa heistä kumpikaan ei todellisuudessa käynyt.

S: “Kenen kanssa sä muuten menit sinne lukion tansseihin? Me ei nähty.. tai siis se meidän kaveri ei nähnyt ketään tyttöä sun seurassa koko iltana.”

J: “Joo, eiköhän tää keskustelu ollu tässä.”

S: “Mene vaan, kyllä me vielä sun naisasiat selvitetään!”
L: “Eikä selvitetä mitään. Moikka ja sori Saaran puolesta!”

Joonan poistuttua huoneessa oli hetken aikaa hiljaista.

S: “Puhukohan Joona totta? Onkohan Roni oikeesti sellanen tyyppi, josta on vaan harmia? Se vaikutti siellä tansseissa niin mukavalta!”

Seuraava jakso: 3.18 Yhteydenotto

Sinä aamuna Olivia heräsi aikaisin ja pirteänä.

Oli nimittäin hänen syntymäpäivänsä! Ja hän täyttäisi tänään lopultakin 18 vuotta!

Olivia ei malttanut odottaa, mitä täysi-ikäisyys toisi tullessaan! Hän oli nyt lopultakin täysin vastuussa itsestään.

Hän aloitti päivänsä samoin kuin lähes kaikki muutkin päivät viimeisen parin kuukauden ajan.

Nimittäin pirtsakalla aamulenkillä!

Juotuaan lenkinjälkeisen protskupirtelön Olivia avasi koneen. Nyt kun hänen painonsa oli alkanut putoamaan, hän oli saanut lisää itsevarmuutta ja uskalsi jutella Villenkin kanssa jo vähän rohkeammin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänellä oli oikeasti kaikki asiat hyvin. Hän kirjoitteli Villen kanssa päivittäin ja he tykästyivät toisiinsa koko ajan enemmän ja enemmän. Lisäksi sekä pääsykokeisiin opiskelu että laihdutus sujuivat lopultakin hyvin, nyt kun Olivia oli löytänyt tsemppikaverin.

Vaikka ei Viljamista juuri apua ollut opiskelussa. Usein Olivia päätyi lopulta kysymään neuvoa Villeltä, joka osasi selittää asiat ymmärrettävästi. Hän sitten selitti samat asiat Viljamille seuraavana päivänä. Mutta yhteiset kuntoiluhetket auttoivat Oliviaa pysymään motivoituneena ja olivat tuoneet hänelle rutkasti uutta energiaa.

Olivia tunsi punastuvansa korviaan myöten. Voi kun hän saisi oikeastikin pusun Villeltä!

Olivia ei oikein täysin käsittänyt mitä Ville tuolla tarkoitti.

---

Pohjoisen Kevätlammen lukiossa oli juuri tanssiaiset alkamassa. Saara ja Laura olivat melkein livahtamassa sisälle, kun he jäivät tuijottamaan ikkunasta sisälle aulaan.

Saara: “Onks toi.. Joona?? Ja miks toi toinen tyyppi näyttää siltä niinku se uhkailis sitä.”
Laura: “Avataan ovi oikein hiljaa ja hiivitään tohon nurkan taakse kuuntelemaan.”

Ja näin he tekivät. Paha vain, että hälinä ja jumppasalista kuuluva tanssimusiikki peittivät suurimman osan poikien puheesta.

Joona: “…annoin jo…. tä halusitte, mit… …nää velkaa teill… ….ut rauhaan..!”
Roni: “…rotaan sulle millon tää on o… ..vee ja.. …sii… ..LVÄ??”

J: “..kei, ok… …tokaa vaan mitä te hal… …hoidan, jät… …t ja mun perh… …aan okei?”

R: “..vä. Mut me pid… ..ua silmällä, ymm… …stakin se!!”
J: “Jo.. …oo!”

L: “Mistäköhän tuossa mahtaa olla kyse?”
S: “En tiedä, mutta toi jätkä on kuuuuuma!”

Kun Joonaa kovistellut poika kääntyi, Lauran hengitys salpautui. Se oli hänen mystinen puistoihastuksensa!

S: “TODELLA kuuma itse asiassa! Mä meen jutteleen sille.”
L: “Mmm-hmm… Eiku hetkinen, mitä??”

Ennen kuin Laura ehti estämään:

S: “Mahtaisko Herra Komistus olla vielä ilman tanssiaisseuraa? Tässä olisi yksi neito vailla kavaljeeria!”

Saara teki aina näin. Hän hyökkäsi aina ensimmäisenä kaikkien kiinnostavien poikien kimppuun, vetäen kaikkien huomion täysin itseensä.

Eikä Lauraa yleensä edes niin paljoa haitannut. Hän ei kaivannut huomiota ja useimmat pojista olivat idiootteja muutenkin, joten hyvä vain – mutta tässä pojassa oli ollut jotain erityistä. Häneen Laura olisi halunnut tutustua itse ensin.

Milloin hänen tilaisuutensa tulisi? Vai tulisiko se koskaan? Oliko hän ikuisesti tuomittu elämään siskonsa varjossa?

---

Ville: “Mitäs muuta me tehtäis yhdessä?”

Olivia: “En mä oikein tiedä.. hihi!”

V: “Haluaksä että mä kerron, mitä mä haluaisin tehdä?”

O: “No vaikka.”

V: “Ensin mä vetäisin sut ihan mun lähelle ja halaisin sua.”

O: “Oi, se ois tosi ihanaa!”

V: “Sit mä suutelisin sua..”

V: “Ensin kevyesti..”

V: “..ja sitten vähän rohkeammin.”

V: “Sitten mä suutelisin sun kaulaa..”

V: “Ja sitten mä riisuisin hitaasti sun paidan ja hyväisin kädellä sun…”

O: “Jaa ettäkö mitä tekisit??”

Olivia klikkasi chat-sovelluksen salamannopeasti kiinni.

Halusiko Ville oikeasti jotain tuollaista?? Ja mistä hän oli saanut päähänsä, että Olivia halusi kuulla tuollaisia juttuja?!

Kunpa hänellä vain olisi joku aikuinen elämässään, jolta kysyä pojista! Ninalta hän ei kehtaisi kysyä, ei varmasti. Ehkä hänen pitäisi jälleen etsiä tietoa mummin tietokoneella..? Aikuisuus oli sitten kummallista!

Seuraava jakso: 3.17 Mitä nyt vielä??

Elettiin joulun ja uudenvuoden välisiä päiviä, kun Pohjoisen Kevätlammen lukiossa järjestettiin tanssiaiset.

Saara ja hänen kaksoissiskonsa Laura olivat teknisesti ottaen vielä yläasteella, mutta ei sillä varmasti ollut mitään väliä. Tuskin kukaan huomaisi, jos he livahtaisivat sisään. Joten Saara oli uskotellut heidän vanhemmilleen, että yläasteella järjestettiin omat tanssit.

Hän halusi napata itselleen jonkun kuuman lukiojätkän ja mikäpä parempi tilaisuus sille, kuin lukion tanssit!

Vielä kun saisi Lauran innostumaan tästä. Saara ei todellakaan aikonut lähteä yksin.

Ilona: “Voi että, sä näytät niin kauniilta!”

I: “En mitenkään voi käsittää, että mun pienistä tytöistä kasvoi noin upeita nuoria naisia!”

I: “Laura on varmasti yhtä innoissaan?”

Saara: “No tuota..”

Laura ei todellakaan ollut innoissaan. Totta puhuen hän oli unohtanut jo koko tanssit.

Hän oli istunut viimeisen tunnin työpöydän ääressä yrittäen piirtää, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla.

Itse asiassa hän ei ollut saanut koko piirtolehtiötään avattua saati kyniä kaivettua esille.

Nimittäin eräs sim oli pyörinyt tauotta hänen päässään jo useamman kuukauden.

Se alkoi lokakuussa. Tarkalleen ottaen eräänä kuukauteen nähden poikkeuksellisen lämpimänä perjantai-iltana, kun he olivat henganneet puistossa.

Saara oli tapansa mukaan avautunut jostain uusimmasta skandaalista.

Mikään siitä ei jäänyt Lauran mieleen, koska häntä ei oikeastaan millään tavalla kiinnostanut.

Siskon selostaessa hän oli tarkkaillut lähistölle kerääntyneitä lukiolaisia ja kiinnitti huomiota erityisesti yhteen.

Laura ei ollut koskaan nähnyt yhtä jumalaisen komeaa poikaa!

Eikä hän voinut lakata tuijottamasta. Kuka oli tämä mystinen Herra Täydellisyys?

Hänen tuijotuksensa huomattuaan poika säpsähti ja katsoi häntä uteliaana takaisin.

Seuraavaksi Saara oli vienyt hänen huomionsa ja sitten poika oli kadonnut. Ihan tuosta vain!

Mutta hänen mielestään poika ei kadonnut, ei sitten millään!

Jos hän vain löytäisi pojan jostain.. Tai tietäisi edes mikä tämän nimi on! Jos vain..

S: “SÄKÖ ET OO EES ALOTTANU VIELÄ VALMISTAUTUMAAN??”

Laura säikähti Saaran sisään paukkaamista ja huutoa niin, että melkein kaatui tuolinsa kanssa selälleen.

L: “Ainiin, oliks ne bileet tänään..?”

S: “Ne ei oo mitkään “bileet”, vaan tanssiaiset!”

L: “No oli mitkä oli, ei vaan hirveesti kiinnosta. Ja nukuttaakin vielä kivasti, vois painua pehkuihin vielä pariksi tunniksi.”

S: “Etkä mitään nukkumaan mene ku sä lähdet mun kaa nyt! Pliis!”

L: “Mua ei vaan kiinnosta, sori! Tanssit ei oo mun juttu!”

S: “Ei niitten tarvi olla sun juttu!”

S: “Äh.. Pliis sisko, tuu mukaan.. Mä en haluu mennä sinne yksin.”

L: “Sä tiedät miten paljon ihmisjoukot ahdistaa mua. Enkä mä muutenkaan tykkää mistään virallisista tilaisuuksista. Hirveetä tekopyhää pönötystä!”

S: “Laura, pliis.. mä rukoilen sua! Tuu iskeen mun kans kuumia lukiojätkiä! Pliiiiiiis!”

L: “Kuten sanoin, mun sosiaaliset fobiat vaikeutt…”

L: “Hetkinen.. sanoiksä kuumia lukiojätkiä?”

L: “Hmmmmm…..”

Ehkä hänen kuuma puistojätkänsä olisi siellä myös..? Kaikki oli aina mahdollista.

L: “Okei! Mä tuun!”

S: “Sä tuut? Mahtavaa! Mitä sä meinaat laittaa päälle?”

Hetken kuluttua:

S: “Siis sä meinaat laittaa NOI??””

L: “Kyllä vain! Eiköhän lähdetä!”

Nuorten tehdessä lähtöä he huomasivat, että heidän vanhemmillaan oli joku tilanne päällä.

Toni: “Mitenniin teillä ei vieläkään ole todisteita?!”

T: “Oli murtojälkiä tai ei, kahden tonnin telkkari ei voi tuosta vaan kadota!!”

Joona: “Mä taidankin tästä jo mennä, mun pitää nähdä, tuota.. yks tyyppi.”

T: “Poliisilla ei oo vieläkään mitään käsitystä siitä kuka meille murtautui.”
I: “Miten se voi olla mahdollista? Voiko tuollaista muka tehdä jäämättä kiinni?!”

T: “Sepä se. Siitä on jo kaks kuukautta, eikä tätä ole vieläkään selvitetty!”
I: “Tämä ei voi jatkua näin. Mä en tunne oloani turvalliseksi omassa kodissani!”

T: “Ei sen tarvitsekaan. Mä asennutan tänne kunnon videokamerat heti ensi tilassa. Jos se sama tyyppi yrittää uudelleen, se jää varmasti kiinni.”

T: “Koska täältä ei löytynyt murtojälkiä, poliisi epäilee, että tekijä on joku meidän tuttu. Joku, jolla on suht vapaa pääsy meille niin halutessaan.”

I: “Mitä?! Kuka se sitten voi olla?? Mä en kestä ajatusta, että meidän tuttavapiirissä on joku rikollinen!!”

T: “Tosi vaikea sanoa, Meidän ainoa vara-avain on Natella, johon mä luotan tietysti kuin kallioon, mutta.. Naten siskolla ja sen miehellähän on tunnetusti huumeongelma. Oisko ne voineet napata avaimen Naten huomaamatta..?”

I: “Ja olisivat tulleet Kevätlammelle asti vain yhden telkkarin takia..? Kuulostaa aika epätodennäköiseltä, mutta toisaalta, en mä kyllä muutakaan vaihtoehtoa keksi.”

T: “Ei mulla taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin ilmoittaa niistä poliisille. Mä en haluais tehdä tätä Natelle, mut.. no kyllä se itsekin tietää, millaista elämää Greta viettää, ei sekään voi loputtomasti silmiään sulkea.”

L: “Onkohan meidän kämpässä käyny oikeesti jotain huumehörhöjä..? Aika pelottavaa. Mä en kyl ikinä hengais rikollisten kanssa!”
S: “Joo, en mäkään. Mut hei, meidän taksi tais tulla, niin eiköhän lähdetä!”

Seuraava jakso: 3.16 Talvitanssiaiset

Kun Joona heräsi maanantaiaamuna herätyskelloon, hän oli hyvin pettynyt siihen, että oli jo aamu. Hän olisi mieluusti jatkanut unia.

“Äääääääähhhh….”

“Hitto ku ei tarttis lähtee.. Vois olla kyl sopivasti kuumetta tai jotain.”

“Mutsi saa kyl hepulin, jos mä lintsaan..”

“Kai se pitää mennä sit..”

“Toivottavasti mä selviän tästä päivästä ehjänä.”

“Tai edes hengissä.. Se olis ihan hyvä alku.”

Ilona: “Kato, sähän oot herännyt ajallaan!”
Joona: “Nojoo…”

I: “Kuulostat vaisulta. Ootko sä kipeä?”
J: “Olisinkin..”

I: “No, mikä nyt on? Haluatsä puhua siitä?”
J: “En oikeastaan.”

I: “No kerro nyt. Liittyykö se johonkin tyttöön?”

J: “No ei liity. Se.. äh, et sä kuitenkaan ymmärtäis..”

I: “Voi kuule, sun äitisi on nähnyt ja kokenut yhtä sun toista! Saatan hyvin ymmärtääkin.”

J: “No mulla on yks juttu ja.. mä en vaan tiedä mitä mä tekisin.”

I: “Kuulostaa vakavalta.”

Joona avasi jo suunsa ja yritti sanoa sen ääneen. Mutta hän ei kyennyt.

J: “No siis ei tää nyt niin vakavaa oo. Siskoihin menee vaan hermo.”

I: “Jaahas. No mitäs tytöt on tällä kertaa tehneet?”

J: “Niitä vituttaa, että ne joutuu edelleen jakamaan huoneen. Ja Saara huomauttelee mulle jatkuvasti siitä, että mun huone on isompi ku niiden ja että “teknisesti ottaen” mun pitäis ottaa se pienempi huone.”

J: “Mä oon jo käytännössä aikuinen ja mä tarvin tilaa!”

J: “Ootko sä yrittänyt puhua niille siitä?”

J: “No oon mä yrittänyt, mutta ilmeisesti mä en puhu teinityttöjen kieltä, koska viesti ei vaan mene perille.”

J: “Pahintahan tässä on se, että ne tunkee mun huoneeseen, ilman lupaa, kutsumatta, koputtamatta, ihan jatkuvasti.”

J: “Isän on pakko asentaa mun huoneen oveen lukko, ihan oikeesti! Mä tiedän, että te ette tykkää lukituista ovista täällä, mutta mulla lähtee järki!”

I: “Oikeassa olet, me ei tykätä lukituista ovista, enkä usko että Toni suostuu sellaista asentamaan.”

I: “Jospa yrittäisit vielä jutella tytöille. Entä jos vain suostuisit siihen huoneiden vaihtamiseen, niin ne jättäis sut rauhaan?”

J: “Mä tiesin, että sä et ymmärrä.. Kukaan ei ymmärrä!”

I: “No jos sä edes yrittäisit selit..”

J: “En mä voi. Anna mun olla nyt. Mee pois.”

Ilona huokaisi, nyökkäsi lempeästi ja poistui. Joona tunsi silmiensä kostuvan. Itku ei ollut kaukana.

“Ei hitto… mitä mä teen??”

Kauaa hän ei voinut pidätellä itkua. Hänen elämässään oli nyt aivan liikaa haasteita. Ja tämän kaiken keskellä hänen pitäisi vielä lopultakin suorittaa loputkin lukion rästikurssit ja kirjoittaa ylioppilaaksi!

Mutta miten se voisi enää onnistua, kun hänellä oli enää tämä vuosi opiskeluoikeutta jäljellä ja hänen pahimmat kiusaajansa olivat edelleen maisemissa.

“Kai se on pakko lähtee..”

Hän jätti loput aamiaisesta syömättä ja lähti apeana pakkailemaan reppua.

Lokakuinen aamu oli kirpsakka ja Joonan hengitys höyrysi juuri nousuaan aloittavan auringon valossa hänen taittaessaan matkaansa koululle.

Hän yritti kävellä mahdollisimman hitaasti, mutta hän oli silti perillä paljon nopeammin, kuin olisi halunnut. Ja kuten hän oli arvellutkin, hänen kiusaajansa hengasivat pääovien lähettyvillä.

Pahamaineiset Huntingtonin veljekset, Roni ja Luukas. Koulun pelätyin kaksikko, joka tuntui venyttävän omia opintojaan vain voidakseen jatkaa terrorisointia. Hänen vanhempansa tunsivat kaksikon vanhemmat jotain kautta, mitä Joona ei voinut mitenkään käsittää. Miten ihmeessä Toni ja Ilona Lorulan kaltaiset hienot ja sivistyneet simit voisivat mitään kautta tuntea tuollaisia öykkäreitä??

Ja tottakai öykkärit huomasivat hänet heti ja marssivat hänen luokseen. Joona vilkuili paniikissa ympärilleen ja etsi pakotietä, mutta sellaista ei ollut.

Roni: “No? Toiksä ne?”

Joona empi hetken ja Ronin kulmat alkoivat kurtistua.

R: “Kai sä toit ne??”

J: “No itse asiassa en. Mä en aio tehdä sitä.”

R: “Siis mitä vittua? Sä et AIO tehdä sitä??”

R: “Kuulitsä broidi mitä toi pikkuhinttari sanoi? Se ei aio tehdä sitä!”

Luukas: “Aika hyvä läppä!”

R: “Ja mitäs mieltä me ollaan tästä?”

L: “Mehän ei hyväksytä tällaista ollenkaan.”

J: “Hei jätkät pliis, kuunnelkaa mua. Mä en ihan oikeasti voi..!”

R: “Pidä SINÄ se turpas kiinni!”

R: “Pidäksä meitä jonain hyväntekeväisyysjärjestönä, häh??”

J: “Niin no, hyväntekeväisyysjärjestöt ei kyllä… tai siis ei, en pidä. En pidä!”

R: “Jos ME KÄSKETÄÄN sua tekemään jotain, niin SÄHÄN TEET SEN!!”

R: “Sä hommaat ne massit meille huomiseen mennessä, tai muuten..”

J: “Mä en mitenkään saa kahta tonnia näin nopeasti!”

J: “Tai.. noin niinkun yleensäkään ottaen..”

J: “Mulla ei oo sellasia rahoja! Uskokaa jo! Ei vain ole!”

R: “Uliuliuliuli… “oon rikkaan perheen skidi mutta oon silti köyhä..” voivoi nyyhky ja kyynel!”

L: “Me tiedetään, että sun faijalla on Kevätlammen menestynein insinöörifirma ja se on tienannu sievoisia summia. Älä yhtään yritä!”

R: “Eli sä toimitat ne rahat meille huomenna. Piste.”

R: “Tai hmm.. voisko se olla mahdollista..”

R: Voisko sun porukat olla niin perseestä, että ne ei oikeestikaan anna sulle yhtään rahaa..?”

Joona nyökytteli vimmatusti. Tottahan se oli, heidän vanhempansa halusivat pitää lastensa jalat maassa eivätkä antaneet viikkorahaa yhtään sen enempää, kuin muidenkaan vanhemmat. Se oli vituttanut Joonaa kaikki nämä vuodet, mutta nyt hän ei olisi voinut olla kiitollisempi.

R: “Siinä tapauksessa, sä tuot meille jotain mitä sun porukat omistaa. Stereot, telkkarin, läppärin.. ihan mitä tahansa riittävän arvokasta.”

J: “Mut.. enhän mä voi..!”

R: “Sä voit. Ja sä tuot. Tai muuten..”

J: “Tai muuten mitä??”

R: Tai muuten sä tuut katumaan!!”

---

“Aah.. Lenkkeily on mahtavaa! Mulla on niin hyvä fiilis!”

“Mä en ois ikinä uskonut, että salaatti voi maistua näin hyvältä!”

Ville: “Olen niin ylpeä susta, kulta!”

V: “Mun ihana ja reipas fitness-beibe.”

Olivia: “Enpä olis ikinä uskonut, että voisin olla näin koukussa terveellisiin elämäntapoihin.”

V: “Ja tuolla itsekurilla sä tulet pärjäämään myös opinnoissa loistavasti!”

---

Olivia havahtui päiväuniltaan puhelimen äänekkääseen piippaukseen.

“Mitäh??”

Hän oli ilmeisesti nukahtanut yrittäessään kerätä motivaatiota lenkille lähtöön. Hänen yrityksensä kuntoilla ja laihduttaa eivät nyt varsinaisesti menneet mitenkään putkeen!

“Äh.. no voi pylly..”

Tottakai oli kiva saada Villeltä viesti, Olivia ei vain olisi jaksanut kuulumisten kyselyä juuri nyt.

“Hmm, mietitääs. Mun piti mennä aamulenkille, mutta tässä mä edelleen makaan sohvalla viis tuntia myöhemmin, mulla on nälkä eikä jääkaapissa ole mitään. Eli kiitos kysymästä, mun päiväni ei ole sujunut ollenkaan hyvin.”

Tai sitten ei. Hän ei voisi kertoa Villelle totuutta. Hän halusi olla Villen silmissä täydellinen.

“Tottahan se tavallaan on.. Mä lähden ihan kohta sinne lenkille! Ja sit mä opiskelen. Tai no ensin mun pitää käydä kaupassa. Mut SIT mä opiskelen!”

Ennen kuin Ville ehti vastata, hänen puhelimeensa kilahti tekstiviesti.

“Jesh, kiitos! Todellakin!”

Seuraava jakso: 3.15 Polttaa, polttaa!

Olivia: “Ihanaa nähdä lopultakin!”

Ville: “Niin on! No, kerro jo, miten pääsykokeet meni?”

O: “Tosi hyvin! Mulla on vahva tunne, että mut hyväksytään.”

V: “Noniin, mähän sanoin! Mä tiesin, että susta on siihen!”

V: “Ihanaa, sä muutat Simsinkiin ja me voidaan olla yhdessä!”

O: “Niinpä. Siitä tulee täydellistä!”

---

Olivia oli suunnistanut karttapalvelun avulla Eteläisen Kevätlammen vanhalle kansakoululle. Tai ainakin hän oletti olevansa perillä, sillä alue oli hänelle ihan vierasta.

Ilmeisesti tämä kuitenkin oli oikea osoite. Rakennus ainakin näytti ikivanhalta.

Sisällä oli selkeästi joku ryhmä alkamassa. Vielä pitäisi rohkaistua ja mennä sisälle.

Olivia seisoi oven takana vaikka kuinka pitkään ja yritti kerätä rohkeutta.

Lopulta hän kuitenkin jänisti ja käveli ripeästi nurkan taakse piiloon. Ei tästä tule nyt yhtään mitään!

Hän ei kuitenkaan voinut angstata siellä yksin, sillä roskisten takana puupenkillä istui joku nuori mies.

O: “Oh, sori! Tai siis.. mä en tienny, että täällä oli joku. Sori! Tai siis..”

Mitäköhän hän edes tässä anteeksi pyyteli. Olivia oli kuitenkin ihan lukossa tästä odottamattomasta käänteestä, eikä hän tietysti muutenkaan ollut mitenkään erityisen hyvä puhumaan muille simeille.

Mies: “Joo sori, en mäkään! Tai siis.. Mä olin menossa tonne ryhmään, mut en mä sit kai jotenki uskaltanukaan.”

O: “Ai et vai? En mäkään! Tai siis.. niin mäkin, mutta en mäkään sitten.. tai siis..”

Olivia sekoili sanoissaan, mutta tuo nuori mies ei näyttänyt välittävän.

Mies: “Mä oon muuten Viljami.”
O: “Mä oon Olivia, moi!”

Viljami: “Siis mitä, Olivia? Oikeesti?”

O: “Joo. Kuinniin?”

V: “Eeei kuinkaan.. Tai siis mä tunnen yhden toisenkin, joka on.. tai siis itse asiassa mun ex-tyttöystävä on kans Olivia, joten.. tai siis, että aikamoinen yhteensattuma.”

V: “Sä olit siis kans menossa tonne ryhmään ennenku et mennykään..?”

O: “Nojoo.. Tai siis, kun mä oon hakemassa kouluun ja sitä ammattia varten pitäis olla tosi hyvässä kunnossa, eikä sais olla ylipainoa…”

Olivia huomasi yhtäkkiä selittävänsä tälle mystiselle Viljamille kaiken yrityksestään hakea opiskelemaan ja kuinka hän ei saanut edes kutsua pääsykokeisiin.

Villestä hän ei puhunut halaistua sanaakaan.

V: “No voi hitto, tosi ikävää.. Saako kysyä mitä sä hait opiskelemaan?”

O: “Avaruusteknologiaa, Simsingin yliopistoon.”

V: “Hei siistiä, meitsi on kans hakemassa sinne! Ehkä me voidaan opiskella yhdessä? Ja samalla tsempata toisiamme painon pudotuksessa?”

O: “Oikeesti?? Se ois tosi mahtavaa! Todellakin tehdään niin!”

Mikä käsittämättömän onnekas yhteensattuma! Tsemppikaveri parantaisi varmasti huiman paljon hänen mahdollisuuksiaan onnistua.

Käsittämätöntä myös, miten kaikki hänen tapaamansa pojat halusivat myös astronauteiksi!

---

Toni: “Olikohan se oikeesti hyvä idea saattaa sun faijas ja Amanda taas yhteen? Meinaan se nainen on monta kertaa ennenkin sekottanut Jiin pään ihan totaalisesti.”

N: “No hei faija on nykyään vanha kääkkä, ei Amandan kaltainen laatudaami vilkaisis enää siihen päinkään. Sitäpaitsi niitten on opittava tulemaan toimeen, koska niillä on yhteisiä lapsenlapsia, jotka tarvii niitä nyt.”

Seuraavaksi Nate bongasi Jiin, joka sattui juuri sopivasti kävelemään samaan baariin.

Jii: “Löysinhän mä teidät! Kävin pikaisesti hakemassa lasten kamoja ja halusin jutella vielä ennen kuin lähden ajamaan takaisin Kevätlammelle.”

N: “Hei mahtavaa, ku tulit faija! Ystäväni Toni tässä epäilee, että sä alat taas virittelemään Amandan kanssa jotain juttua. Kerro sille, miten muuttunut mies sä olet!”

J: “Mitääääää, virittelemään jotain juttua? Ääh, se on mennyttä kaikki!”
T: “Sori jäbä, ei ois pitäny epäillä sua..”

J: “Siis joo, vähän pidettiin hauskaa vanhojen aikojen muistoksi, mutta ei me nyt siitä mitään juttua aleta kehittelemään.”

N: “Mitäää?? Faija!! Mä just tässä vakuutin Tonille, että sä et koskis siihen naiseen pitkällä tikullakaan!”
J: “No sori, mä en tiedä mitä sanoa!”

N: “Mitenniin et tiedä mitä sanoa? Sä oot varattu mies! Miten sä voit tehdä Elinalle noin? Ja suhtautua siihen vielä noin kevyesti.”

J: “No siis.. Totuus on, että.. mulla ja Elinalla ei oikeestaan oo mennyt hyvin enää moneen vuoteen. Itse asiassa, me ollaan tehty eroa tässä jo jonkin aikaa. Yksi syy sille miksi mä olen täällä, on se että mä kävin katsomassa yhtä potentiaalista asuntoa. Mä aion muuttaa Simsinkiin ja pojat muuttaa perässä kirjoitusten jälkeen.”

N: “Wau, faija. Tossa oli paljon uutta informaatiota. Eli mitä, aioksä nyt yrittää Amandan kanssa vai mitä sä aiot?”

J: “Noh, tuota siis.. Se meidän hauskanpito keskeytyi aika ikävästi jo alkutekijöihinsä, kun Amandan mies tuli kotiin. Eli mä luulen, että tässä ei olla ihan heti mitään yrittämässä.”

N: “Mitää, oikeesti?? Ei helvetti minkä sopan sä oot taas ittelles keittäny!”

J: “No äläpä kuule! Se oli joku nuorempi sälli, suurinpiirtein sun ikäinen. Ne on ilmeisesti olleet aika pitkään yhdessä. Niillä on kolme lastakin, eli Amanda ei oo varmaan ihan heti hyppäämässä meikäläisen kelkkaan.”

N: “Miten ihmeessä te edes päädyitte säätämään taas?”

J: “No kun me päästiin Kevätlammelle ja Amandan luo, me tehtiin lapsille iltapalaa ja laitettiin ne nukkumaan. Sit Amanda halus tarjota mulle teetä ja jäätiin siinä sit juttelemaan.”

J: “Sit me vaan alettiin miettimään, oisko meidän elämä voinut olla tällaista, jos oltais päädytty yhteen.”

J: “Sit se intiimi tunnelma ja meidän luontainen vetovoima johti siihen, että me suudeltiin. Ja olis johtanut varmaan paljon muuhunkin, jos se sälli ei ois tullu keskeyttämään.”

N: “Ihanku sä olisit alottanu tän koko jutun sanomalla, että kaikki säädöt teidän välillä on historiaa. Kuulostaa siltä, että ne on kaikkea muuta.”
T: “Pitäiskö sun antaa olla? Ne on kuitenkin aikuisia ihmisiä, selvittäkööt omat säätönsä.”

N: “No en mä nyt sillä, musta on vaan jännä, miten faija tuli tänne sellasen uhon kanssa ja sit se kaikki olikin täyttä bluffia.”

N: “Miksei voinu vaan sanoa suoraan, että joo, tuli vähän säädettyä. Eihän sulla oo mitään syytä meiltä alkaa asioita pimittämään.”

J: “Kai sä oot oikeessa, sori. Mutta jos saan muistuttaa, niin oli sullakin aikamoinen uho päällä, että mun pitää nyt todistaa olevani joku siveyden sipuli.”

J: “Sitäpaitsi, mun pitäis sun isänä näyttää sulle oikeanlaista miehen mallia. Ei oo helppoa myöntää, että on taas mennyt sössimään asiansa.”

J: “Varsinkin, kun meikäläisellä on ollut niitä sössimisiä aika mittavasti elämän aikana.”

T: “Noniin, hienoa, asia on käsitelty. Asiasta kukkaruukkuun! Joona on tosi kiinnostunut liiketaloudesta ja mietin, että löytyiskö sille harjoittelupaikka teidän firmasta?”

N: “No katsotaan, voi hyvin järjestyäkin. Minkä tyyppisiä hommia se ois halukas tekemään?”

T: “Ei se oikein tiedä vielä. Ois varmaan ihan hyvä alottaa jostain juoksupojasta ja edetä siitä ylöspäin, sillai et näkee mitä se perusduuni oikeasti on. Tekis sille jätkälle tosi hyvää.”

J: “Innostuiskohan meidänkin pojat? Olishan se varmasti mahtavaa päästä isobroidin firmaan töihin ja vielä Simsingissä. Tekis niillekin jätkille todellakin hyvää.”

N: “Hei mä en kyllä tiedä voinko mä luvata kolmelle..”
T: “Mä kuulinkin, että teillä on ollu kans teinijätkien kanssa haasteita. Meidän Joona vaan datailee koneella kaiket päivät eikä oikein tunnu ottavan vastuuta mistään.”

J: “Joo, meidänkin jätkillä on aina vaan kännykät kädessä ja niillä on siellä kaikki netit ja chatit ja apit ja wapit, eikä ketään vaivauduta näkemään enää livenä!”

T: “Mä oon kans aikaa sitten tippunu kärryiltä näissä nuorten sovellusjutuissa. Eka kaikki oli Simbookissa, mut siellä on kuulemma enää vaan kaikki vanhukset ja nolot tyypit. Sit kaikki oli Simstassa ja nyt sekin on nolo. Nyt kaikki on kuulemma jossain TökTökissä, mut me ei saada kuulemma Ilonan kanssa liittyä sinne. Koska se ois noloa.”

T: “Mut ainakin nää nuoret jäbät handlaa kaikki noi uusimmat somet, siitä ois varmasti teidän suvun firmalle hyötyä.”

J: “Se on muuten totta! Ei me vanhat kalkkikset enää mitään tajuta. Ja tällä mä viittaan siis lähinnä itseeni, te kaks ootte vielä sen verran nuoria, että ymmärrätte noita juttuja.”

N: “Ehkä te ootte oikeessa. Varmasti meillä olis tollasille diginuorille käyttöä.”

N: “Millos sä sanoitkaan, että te muutatte tänne? Vuoden päästä?”

J: “No mä muutan heti kun asunto löytyy, jätkät muuttaa vajaan vuoden päästä perässä.”
T: “Joonalla olis samoin töiden hakeminen ajankohtaista vuoden päästä, tosin asumisjärjestelyistä ei olla vielä puhuttu mitään.”

N: “No mutta ollaan yhteyksissä puolin ja toisin. Eiköhän me jätkille jotain hommaa löydetä!”

Seuraava jakso: 3.14 Pahamaineiset öykkärit

Olivia: “Hei kulta? Oonko mä sun mielestä lihava?”

Max: “Mitää? No et todellakaan! Miksi tuollaista ajattelet?”

O: “En tiedä, kunhan mietin.. On välillä sellainen olo.”

M: “Turhaan mietit tuollaisia. Sä olet ainakin mun silmissäni maailman kaunein ja täydellisin tyttö.”

O: “Ihana kuulla. Mua vaan niin pelottaa välillä.”
M: “Mitä sä pelkäät?”

O: “Että sä et hyväksykään mua tällaisena. Haluaisin vaan niin paljon, että sä tykkäät musta, sitten kun nähdään ensimmäistä kertaa.”

M: “Höpsö, mehän ollaan oltu yhdessä jo vaikka kuinka monta kuukautta! Tottakai mä hyväksyn sut sellaisena, kuin olet!”

O: “No en mä nyt sua tarkoittanutkaan, ku Villeä!”

M: “Villeä? Kuka on Ville??”

O: “Siis.. se on, tuota.. ööööö….”

---

Olivia säpsähti hereille omituisesta unestaan.

Hän ei ollut ajatellut Maxia aikoihin alettuaan jutella Villen kanssa, ja nyt hän näki yhtäkkiä pojasta unta! Ja hyvin hämmentävää sellaista.

Ville oli laittanut hänelle chatissa hyvän huomenen toivotukset sydämen kera. Olivia huokaisi. Hänen pitäisi laittaa chattiin oma kuvansa, tai ainakin Ville oli sitä pyytänyt, mutta miten hän ikinä kehtaisi?!

Hän ei kuulisi Villestä enää pihaustakaan, kun tämä näkisi millainen ällöttävä läskipossurumilus hän oli.

Ja vaikka hän kuvan laittamisesta selviäisikin, niin eihän hän ikinä kehtaisi nähdä Villeä oikeasti! Ei mitenkään, ei tämän näköisenä!

Tähän oli pakko tulla muutos! Herkkujen syöminen sai nyt jäädä. Hänen oli pakko alkaa laihdutuskuurille, jos hän halusi saavuttaa elämässään yhtään mitään.

Ensin piti vain selvittää, että miten. Hän ei ottanut netissä olevista ohjeista tolkkua, joten hän navigoi Massanvahtijoiden kotisivuille.

Eteläisen Kevätlammen vanhalla kansakoululla näköjään kokoontui paikallinen laihdutusryhmä jo samana iltana. Tämä oli selvästi merkki jostain korkeammalta! Hänen oli mentävä sinne.

Olivia tunsi perhosia vatsanpohjassaan. Päätöksestään rohkaistuneena hän rohkaistui hoitamaan myös toisen jännitysmomentin alta pois.

Hän skannasi koneelle vanhan koulukuvansa parin vuoden takaa ja paranteli sitä hieman. Ehkä hän uskaltaisi ladata sen chattiin. Jos Ville säikähtää, on varmasti ihan hyvä että se tulee ilmi nyt, eikä vasta vuoden päästä.

Olivian sydän tuntui hakkaavan ulos hänen rinnastaan, kun hän odotti Villen reaktiota. Kolme pistettä vilkkuivat ruudun alareunassa aivan liian pitkään.

Olivia tunsi ison kiven putoavan sydämeltään. Ville piti hänen kuvastaan! Jeeeeee!

Hänen motivaationsa elämänmuutokseen kasvoi entistäkin suuremmaksi. Hän käyttäisi seuraavan vuoden siihen, että hän muuttaisi kaiken ihan täysin, laihduttaisi ja lukisi pääsykokeisiin. Sitten hän pääsisi opiskelemaan ja olisi Villen kanssa ikuisesti onnellinen.

Ja toisaalta, kun hän pääsisi kouluun ja muuttaisi Simsinkiin, hänellä olisi paremmat mahdollisuudet etsiä myös biologisia vanhempiaan. Ehkä Ville osaisi auttaa siinäkin.

Tästä tulisi paras vuosi ikinä!

---

Nate ja Toni istuivat iltaa kantabaarissaan Simsingissä.

Nate ei vain ollut oikein juhlatuulella, eikä edes heidän suosikkikyypparinsa läpänheitto ei saanut häntä piristymään.

Nate: “Mä oon hengannu yliopiston nurkilla joka päivä koko viikon niinku joku helvetin hyypiö, eikä merkkiäkään Oliviasta! Lopulta mun oli pakko lähteä sieltä, ennenku ne ajattelee että mä oon joku nuoria opiskelijatyttöjä liehittelevä sugar daddy. Tai jotain vielä pahempaa. Oon ollu poissa töistä jo ihan tarpeeksi tän takia, en kaipaa putkareissua ja syytteitä tähän enää.”

Toni: “Yliopistollahan on sadoittain opiskelijoita, mikä saa sut kuvittelemaan, että sä bongaisit sieltä just Olivian?”

N: “Siellä on fuksiviikko. Kelasin, että jos Olivia on saanu opiskelupaikan, kun sen nimi kerran tuli siellä järjestelmässä esiin, mut.. ilmeisesti ei sit kuitenkaan.”

T: “No mut sähän itsekin sanoit, että sä et tunnistais Oliviaa enää.”

N: “No mä kuuntelin ekana päivänä koko nimenhuudon läpi siinä ulkona, eikä mitään.”

T: “No voi perse.. Siinä meni sun vika johtolanka sitten. Mitä sä nyt meinaat tehdä?”

N: “Ei tässä oikein ole mitään tehtävissä. Pitää vaan venailla, että Olivia täyttää 18.”

N: “Ainiin, lapsista puheenollen, kiitti että jeesasit mua Gretan muksujen kanssa. Katrinen kanssa on menny paljon paremmin sen jälkeen!”

T: “No eipä hei mitään! Kiva jos meikäläisestä oli apua.”

N: “No todellakin oli! Kun sä lähdit, Katrine tuli halaamaan mua ja pyysi anteeksi sen kiukuttelua. Siis miten helvetissä sä sen oikein teit??”

T: “Nooh, kuten sanoin, on omien skidien kanssa tullu opittua yhtä sun toista. Meidän kaksostytöthän on teini-iässä, eli tuollaiset myrskyt on meillä arkipäivää.”

N: “Totta, joo. Niiden kanssahan sitä varmaan kummasti oppii. Joonankaan teini-ikä ei tainnut olla mitenkään helppo?”
T: “Juu, ei. Joonahan kirjoittaa ens vuonna ylioppilaaksi. Joo, sillä on vähän noi opinnot venähtäneet, sen piti kirjottaa jo toissakeväänä, mutta pääasia että se ylioppilaslakki alkaa pikkuhiljaa näyttämään jopa mahdolliselta.”

N: “Niillä mun nuorimmilla velipuolilla Ronilla ja Luukaksella on vähän sama homma. Mä en oikein tiedä mikä siellä on tilanne, koska me ei olla faijan kanssa ihan hirveästi juteltu viime aikoina.”

N: “Se ei lievästi sanottuna arvostanut sitä, että me Emman kanssa pimitettiin koko Gretan tilanne siltä.”
T: “Mähän sanoin!”

N: “No sanoit mitä sanoit. Mutta joka tapauksessa, nyt kun Katrine pääsi ala-asteelta ja vaihtaa muutenkin koulua, mä soitin faijalle ja pyysin sitä hakemaan muksut Kevätlammelle.”
T: “Aijaa?”

N: “Mutta se mitä mä en faijalle kertonut, oli se että mä olin kutsunut myös Amandan paikalle. Se kuitenkin on Gretan äiti.”
T: “Amandan? Ootsä tosissas?”

N: “No thoudellakin! Oisitpa kuule ollu näkemässä..”

N: “Faija tuli meille lauantaina iltapäivästä ja Amanda tuli ehkä puol tuntia sen jälkeen.”

N: “Faija oli ihan et whaaaaaaaaat, mitä sä täällä teet??”

N: “Ihanku se ei muistais, että kyse on niiden yhteisistä lapsenlapsista!”

N: “Ne oli ihan vaivaantuneita toistensa seurassa, se oli hulvatonta!”

T: “No miten siinä sit kävi?”

N: “Ne lähti yhdessä kuskaamaan niitä muksuja Kevätlammelle. Voitsä kuvitella? Viiden tunnin automatka täynnä vaivaantuneisuutta.”

T: “Mut.. eksä pelkää, että niiden välille kehittyy taas jotain?”

N: “En usko. Elina oli faijan tukena koko sen vankila-ajan ja ne on olleet tiiviisti parisuhteessa sen jälkeenkin. En mä usko, että faija enää hairahtaa.”

Seuraava jakso: 3.13 Apit ja wapit

Olivia: “Mä haluaisin kysyä teiltä yhtä juttua.”

O: “Miksi te muutitte Simisvaltoihin ja jätitte mut Simlandiin?”

Jonathaniel: “Halusimme, että saat kasvaa Simlandin puhtaassa ja turvallisessa ympäristössä, kaukana Los Simgelesin vilskeestä.”
Esmeralda: “Isäsi on oikeassa. Elämä täällä on niin hektistä ja vaarallista, että tämä ei ollut sinulle oikea kasvuympäristö.”

O: “Ymmärrän, mutta.. Mä kaipasin teitä tosi paljon.”

E: “Minä tiedän, Olivia. Mekin kaipasimme sinua! Ymmärrän nyt, että teimme virheen.”

E: “Meidän ei olisi ikinä pitänyt lähteä. Voitko antaa meille anteeksi?”

O: “No, kai mä voin.”

O: “Te ootte kuitenkin siinä nyt, se on tärkeintä.”

J: “Niinpä, se on tärkeintä. Emmekä enää ikinä jätä sinua!”

O: “Tiedän sen. Olen niin onnellinen!”

---

Olivia tuijotti tietokoneen ruutua voimatta käsittää näkemäänsä. Hän oli juuri löytänyt Eva-mumminsa koneelta itseään koskevia dokumentteja ja avasi ensimmäisenä syntymätodistuksensa.

“Mitä ihmettä tämä kaikki tarkoittaa.. En ymmärrä!”

Siinä ei vain ollut mitään järkeä.

“Ilona Lorula.. Hmm.. Ihan outo nimi, miksiköhän Eva-mummi ei ole koskaan puhunut mun äidistä mitään?”

“Munasolun luovuttaja: Nanna Aavikko.. Tämä menee koko ajan vain oudommaksi ja oudommaksi!”

Olivia klikkasi auki vielä adoptiosopimuksen toivoen sen tuovan jotain järkeä tähän tilanteeseen.

“Tässä on puhutaan ensimmäisen kerran mun isästä, mutta muita ei mainita ollenkaan!”

Nämä paperit toivat selvästi enemmän uusia kysymyksiä kuin vastauksia. Olivia hieroi ohimoitaan yrittäessään saada jotain järkeä tähän kaikkeen. Hänen biologinen äitinsä oli siis Nanna Aavikko, mutta hänet oli synnyttänyt joku toinen. Joku Ilona, josta Olivia ei ollut ikinä kuullutkaan. Hänen äidillään oli siis joku syy, miksi hän ei voinut synnyttää itse. Ehkä joku sairaus..? Ilmeisesti Nanna ja Jonathaniel tosissaan halusivat lapsen, kun olivat hankkineet jonkun auttamaan heitä siinä. Mutta jos hän oli niin toivottu, niin miksi he olivat hylänneet hänet..?

Selvästi jotain oli tapahtunut joko raskausaikana tai hänen syntymänsä jälkeen, kun molemmat olivat kadonneet maisemista. Kumpaakaan ei oltu merkitty viralliseksi huoltajaksi. Adoptiosopimuksessa ei enää ollut mitään mainintaa hänen äidistään ja isäkin oli selvästi jättänyt heidät pysyvästi.

“Onkohan mun äiti.. kuollut??”

Se olisi loogisinta. Hänen äitinsä täytyi kuolla siihen sairauteen, mikä oli estänyt häntä synnyttämästä. Ja hänen isänsä ei kestänyt sitä, joten häipyi Simlandista kokonaan.

Olivian oli pakko saada puhua jonkun kanssa.

Hän avasi chatin ja yllättävä lämmin aalto läikähti hänen sisällään, kun hän huomasi Villen olevan paikalla.

Olivia alkoi jo kirjoittamaan löytämistään asiakirjoista, mutta hän tajusi koko jutun olevan niin monimutkainen, että hänen pitäisi selittää ensin paljon asioita. Ehkä hän ei avautuisi niistä vielä.

Olivia ei voinut uskoa silmiään. Oikeastiko tuo komistus opiskeli juuri sitä alaa, mihin hänkin oli hakemassa??

“No todellakin aion!”

Jos hänen opiskelumotivaationsa olikin laskenut epäonnistuneen hakukierroksen myötä, niin nyt se oli taas huippulukemissa.

Ville: “Opiskellaan yhdessä. Sä selvität ne pääsykokeet tuosta vain!”

V: “Sitten sä muutat Simsinkiin ja me voidaan olla yhdessä.”

Olivia ei voinut hillitä innostustaan. Ennen kuin hän ehti vastata pojalle mitään:

“Mistä mä tiedän.. Minkä ikäisenä sinne nyt yleensä edes haetaan?”

Olivia tunsi punastuvansa korviaan myöten.

“Oi Ville, niin mäkin! Todella iloinen!”

Olivia: “Ei sinne yliopistoon silti ole ihan niin helppo päästä. Se tulee vaatimaan tosi paljon töitä.”

O: “Tai siis.. Mä yritin jo kerran. Enkä mä päässyt edes sinne pääsykokeisiin. Joten..”

V: “Tällä kertaa sulla on mut. Yhdessä me selvitään mistä tahansa.”

Juuri kun Olivia ajatteli, että mikään ei saisi heidän täydellistä onneaan särkymään:

“Mitäää… kuvan??”

Eihän se nyt mitenkään onnistuisi! Tähänkö tämä kaikki nyt sitten kaatui..?

Seuraava jakso: 3.12 Sugar daddy