Saara ja Laura istuivat hämmentyneinä veljensä huoneessa, eivätkä voineet uskoa mitä Joona oli heille juuri kertonut.
Saara: “En mä jotenkin vaan voi uskoa, että Roni ois joku kiusaaja.”
S: “Joona on varmaan vaan käsittänyt jotain väärin. Se on niin herkkis, että sen silmissä pienikin piikittely on kiusaamista. Niin sen täytyy olla!”
L: “Tota, itseasiassa mä haluaisin vähän jutella Ronista..”
Laura veti syvään henkeä ja sen jälkeen se kaikki tuli hänen suustaan ulos yhtenä pitkänä ja sekavana pälätyksenä; kuinka hän oli nähnyt Ronin ensin puistossa ja ihastunut korviaan myöten, ja kuinka Saara sai kaikki pojat aina muutenkin niin halutessaan, niin että hän haluaisi nyt oikeasti tutustua tähän poikaan ensin.
S: “Että mitä?”
L: “Pliis, tämän kerran. Sä oot aina napannu kaikki pojat joihin oon vähänkään ollu ihastunut, niin anna mun pliis pitää tää yks.”
S: “Milloin muka oon vienyt jonkun, josta sä oot kiinnostunut ensin?”
Laura huokaisi ja pyöräytti silmiään. Kyllä Saara nyt esitti viatonta, mutta totuus tuntui olevan, että joskus tämä kiinnostui joistain pojista vain, koska Laura oli ihastunut niihin ensin.
L: “Voisinko mä nyt kuitenkin saada tän yhden? Saara, pliis! Mä en ikinä pyydä sulta mitään!”
S: “Mut kun mäkin oikeesti ihastuin siihen! Ääääh, tää on vaikeeta, mä en tiedä mitä mä teen!”
S: “En mä haluis luopuakaan Ronista, mut.. Kai mun on pakko sit..”
L: “Mut sä oisit maailman paras kaksoissisko ja oisin sulle ikuisesti kiitollinen!”
S: “Hei kuule! Mulla on ihan sikahyvä idea!”
S: “Deittaillaan kummatkin sitä! Me kuitenki ollaan kaksosia, ei se mitään huomaa!”
L: “Miten muka ei huomaa, eihän me näytetä yhtään samalta!”
S: “Stailataan sut niin, että näytetään enemmän samalta. Se on hei jätkä, ei ne mitään huomaa!”
L: “No okei, kai me sit tehdään niin.”
Jos tämä oli ainoa keino millä Laura pääsisi tutustumaan Roniin lähemmin, niin kai se oli sitten hyväksyttävä!
Nina: “Nathan! Pysähdy!”
Nate: “Miksi vitussa? Mä oon aikuinen mies ja Olivia on mun tytär. Sulla ei ole mitään oikeutta estää mua!”
N: “Ei ehkä olekaan, mutta mulla on velvollisuus varmistaa, että lähestymiskieltoa ei rikota.”
N: “Mikä vitun velvollisuus? Etkö sä halua, että Olivia saa lopulta ainoan biologisen vanhempansa takaisin? Haluatko sä, että se elää orpona koko lopun elämäänsä? Sitäkö sä haluat??”
N: “No siis, en, mutta.. Äääh.. Nathan, kuuntele mua nyt.”
N: “Sä et tiedä kaikkea siitä Evan hankkimasta lähestymiskiellosta. Jos sitä rikotaan, sä voit oikeasti menettää Olivian lopullisesti. Ymmärrätkö? Mä olen teidän puolella tässä!”
N: “Mitä? Oikeasti??”
Tämä tieto taisi juuri muuttaa kaiken. Ehkä Nate tosiaan oli toiminut liian impulsiivisesti. Taisi olla sittenkin viisainta antaa Bobin selvittää mitä on tehtävissä.
Seuraavana aamuna Olivian ovikello soi yllättäen. Oven takana oli mies, jota hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt.
Bob: “Tervehdys, Olivia! Minä olen Bob Pancakes, Huntington-konsernin juristi. Minulla on tärkeää asiaa, voinko tulla sisälle?”
Olivia oli jo melkein ensireaktiona paiskannut oven miehen nenän edessä kiinni, mutta nimi “Huntington” pysäytti hänet. Oliko tämä nyt lopultakin se kauan odotettu yhteydenotto hänen vanhemmiltaan? Ja miksi miehen nimi kuulosti etäisesti tutulta..?”
B: “Menen suoraan asiaan. Sinun isäsi haluaisi kovasti tavata sinut.”
Olivia: “M-mun isäni..? Miksei se tullut itse?”
B: “Hän kyllä kovasti haluaisi, se ei ole siitä kiinni. Tässä on vain hieman mutkia matkassa.”
B: “Katsos kun Eva, sinun mummosi, haki ja sai elinaikanaan sinun isällesi lähestymiskiellon.”
B: ” Evan poismenon jälkeen sitä on ollut mahdotonta saada kumottua, mutta nyt kun olet täysi-ikäinen, se voidaan kumota luvallasi.”
Olivia tuijotti miestä tietämättä mitä sanoa. Tässä oli aika paljon uutta informaatiota sisäistettäväksi näin lyhyessä ajassa!
O: “Onko mun pakko antaa se lupa nyt..?”
B: “Ei tietenkään. Mieti asiaa ihan niin pitkään, kuin haluat. Jätän sinulle yhteystietoni, voit soittaa ihan koska tahansa.”
O: “Saanko mä kysyä yhtä juttua?”
Bob nyökkäsi lempeästi.
O: “Mitä mun äidille tapahtui? Ja miksei mun isästä ole mitään tietoa mun syntymätodistuksessa?”
Bob oli hetken aikaa hiljaa ja yritti miettiä mitä vastaisi.
B: “Se on pitkä tarina, eikä taida olla minun asiani sitä kertoa. Nathan varmasti kertoo kaiken sinulle mielellään ja vastaa kaikkiin kysymyksiisi, kun tapaatte.”
O: “Vai niin..”
Bobin lähdettyä Olivia istui kauan omissa ajatuksissaan. Hänellä oli lopultakin mahdollisuus tavata isänsä – mutta tämä kaikki uusi informaatio antoi paljon miettimisen aihetta. Olivia ei tiennyt isästään eikä tämän menneisyydestä mitään. Ehkä Eva-mummilla oli ollut hyvä syy hakea tälle lähestymiskieltoa? Jos näin oli, niin kannattiko Oliviankaan ottaa riskiä..?
Miksi ihmeessä yksikään aikuinen ei antanut hänelle ikinä mitään vastauksia?!
Seuraava jakso: 3.19 Google on ystäväsi
Katja's Not So Berry 