Sinä aamuna Olivia heräsi aikaisin ja pirteänä.
Oli nimittäin hänen syntymäpäivänsä! Ja hän täyttäisi tänään lopultakin 18 vuotta!
Olivia ei malttanut odottaa, mitä täysi-ikäisyys toisi tullessaan! Hän oli nyt lopultakin täysin vastuussa itsestään.
Hän aloitti päivänsä samoin kuin lähes kaikki muutkin päivät viimeisen parin kuukauden ajan.
Nimittäin pirtsakalla aamulenkillä!
Juotuaan lenkinjälkeisen protskupirtelön Olivia avasi koneen. Nyt kun hänen painonsa oli alkanut putoamaan, hän oli saanut lisää itsevarmuutta ja uskalsi jutella Villenkin kanssa jo vähän rohkeammin.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänellä oli oikeasti kaikki asiat hyvin. Hän kirjoitteli Villen kanssa päivittäin ja he tykästyivät toisiinsa koko ajan enemmän ja enemmän. Lisäksi sekä pääsykokeisiin opiskelu että laihdutus sujuivat lopultakin hyvin, nyt kun Olivia oli löytänyt tsemppikaverin.
Vaikka ei Viljamista juuri apua ollut opiskelussa. Usein Olivia päätyi lopulta kysymään neuvoa Villeltä, joka osasi selittää asiat ymmärrettävästi. Hän sitten selitti samat asiat Viljamille seuraavana päivänä. Mutta yhteiset kuntoiluhetket auttoivat Oliviaa pysymään motivoituneena ja olivat tuoneet hänelle rutkasti uutta energiaa.
Olivia tunsi punastuvansa korviaan myöten. Voi kun hän saisi oikeastikin pusun Villeltä!
Olivia ei oikein täysin käsittänyt mitä Ville tuolla tarkoitti.
Pohjoisen Kevätlammen lukiossa oli juuri tanssiaiset alkamassa. Saara ja Laura olivat melkein livahtamassa sisälle, kun he jäivät tuijottamaan ikkunasta sisälle aulaan.
Saara: “Onks toi.. Joona?? Ja miks toi toinen tyyppi näyttää siltä niinku se uhkailis sitä.”
Laura: “Avataan ovi oikein hiljaa ja hiivitään tohon nurkan taakse kuuntelemaan.”
Ja näin he tekivät. Paha vain, että hälinä ja jumppasalista kuuluva tanssimusiikki peittivät suurimman osan poikien puheesta.
Joona: “…annoin jo…. tä halusitte, mit… …nää velkaa teill… ….ut rauhaan..!”
Roni: “…rotaan sulle millon tää on o… ..vee ja.. …sii… ..LVÄ??”
J: “..kei, ok… …tokaa vaan mitä te hal… …hoidan, jät… …t ja mun perh… …aan okei?”
R: “..vä. Mut me pid… ..ua silmällä, ymm… …stakin se!!”
J: “Jo.. …oo!”
L: “Mistäköhän tuossa mahtaa olla kyse?”
S: “En tiedä, mutta toi jätkä on kuuuuuma!”
Kun Joonaa kovistellut poika kääntyi, Lauran hengitys salpautui. Se oli hänen mystinen puistoihastuksensa!
S: “TODELLA kuuma itse asiassa! Mä meen jutteleen sille.”
L: “Mmm-hmm… Eiku hetkinen, mitä??”
Ennen kuin Laura ehti estämään:
S: “Mahtaisko Herra Komistus olla vielä ilman tanssiaisseuraa? Tässä olisi yksi neito vailla kavaljeeria!”
Saara teki aina näin. Hän hyökkäsi aina ensimmäisenä kaikkien kiinnostavien poikien kimppuun, vetäen kaikkien huomion täysin itseensä.
Eikä Lauraa yleensä edes niin paljoa haitannut. Hän ei kaivannut huomiota ja useimmat pojista olivat idiootteja muutenkin, joten hyvä vain – mutta tässä pojassa oli ollut jotain erityistä. Häneen Laura olisi halunnut tutustua itse ensin.
Milloin hänen tilaisuutensa tulisi? Vai tulisiko se koskaan? Oliko hän ikuisesti tuomittu elämään siskonsa varjossa?
Ville: “Mitäs muuta me tehtäis yhdessä?”
Olivia: “En mä oikein tiedä.. hihi!”
V: “Haluaksä että mä kerron, mitä mä haluaisin tehdä?”
O: “No vaikka.”
V: “Ensin mä vetäisin sut ihan mun lähelle ja halaisin sua.”
O: “Oi, se ois tosi ihanaa!”
V: “Sit mä suutelisin sua..”
V: “Ensin kevyesti..”
V: “..ja sitten vähän rohkeammin.”
V: “Sitten mä suutelisin sun kaulaa..”
V: “Ja sitten mä riisuisin hitaasti sun paidan ja hyväisin kädellä sun…”
O: “Jaa ettäkö mitä tekisit??”
Olivia klikkasi chat-sovelluksen salamannopeasti kiinni.
Halusiko Ville oikeasti jotain tuollaista?? Ja mistä hän oli saanut päähänsä, että Olivia halusi kuulla tuollaisia juttuja?!
Kunpa hänellä vain olisi joku aikuinen elämässään, jolta kysyä pojista! Ninalta hän ei kehtaisi kysyä, ei varmasti. Ehkä hänen pitäisi jälleen etsiä tietoa mummin tietokoneella..? Aikuisuus oli sitten kummallista!
Katja's Not So Berry 