Elettiin joulun ja uudenvuoden välisiä päiviä, kun Pohjoisen Kevätlammen lukiossa järjestettiin tanssiaiset.
Saara ja hänen kaksoissiskonsa Laura olivat teknisesti ottaen vielä yläasteella, mutta ei sillä varmasti ollut mitään väliä. Tuskin kukaan huomaisi, jos he livahtaisivat sisään. Joten Saara oli uskotellut heidän vanhemmilleen, että yläasteella järjestettiin omat tanssit.
Hän halusi napata itselleen jonkun kuuman lukiojätkän ja mikäpä parempi tilaisuus sille, kuin lukion tanssit!
Vielä kun saisi Lauran innostumaan tästä. Saara ei todellakaan aikonut lähteä yksin.
Ilona: “Voi että, sä näytät niin kauniilta!”
I: “En mitenkään voi käsittää, että mun pienistä tytöistä kasvoi noin upeita nuoria naisia!”
I: “Laura on varmasti yhtä innoissaan?”
Saara: “No tuota..”
Laura ei todellakaan ollut innoissaan. Totta puhuen hän oli unohtanut jo koko tanssit.
Hän oli istunut viimeisen tunnin työpöydän ääressä yrittäen piirtää, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla.
Itse asiassa hän ei ollut saanut koko piirtolehtiötään avattua saati kyniä kaivettua esille.
Nimittäin eräs sim oli pyörinyt tauotta hänen päässään jo useamman kuukauden.
Se alkoi lokakuussa. Tarkalleen ottaen eräänä kuukauteen nähden poikkeuksellisen lämpimänä perjantai-iltana, kun he olivat henganneet puistossa.
Saara oli tapansa mukaan avautunut jostain uusimmasta skandaalista.
Mikään siitä ei jäänyt Lauran mieleen, koska häntä ei oikeastaan millään tavalla kiinnostanut.
Siskon selostaessa hän oli tarkkaillut lähistölle kerääntyneitä lukiolaisia ja kiinnitti huomiota erityisesti yhteen.
Laura ei ollut koskaan nähnyt yhtä jumalaisen komeaa poikaa!
Eikä hän voinut lakata tuijottamasta. Kuka oli tämä mystinen Herra Täydellisyys?
Hänen tuijotuksensa huomattuaan poika säpsähti ja katsoi häntä uteliaana takaisin.
Seuraavaksi Saara oli vienyt hänen huomionsa ja sitten poika oli kadonnut. Ihan tuosta vain!
Mutta hänen mielestään poika ei kadonnut, ei sitten millään!
Jos hän vain löytäisi pojan jostain.. Tai tietäisi edes mikä tämän nimi on! Jos vain..
S: “SÄKÖ ET OO EES ALOTTANU VIELÄ VALMISTAUTUMAAN??”
Laura säikähti Saaran sisään paukkaamista ja huutoa niin, että melkein kaatui tuolinsa kanssa selälleen.
L: “Ainiin, oliks ne bileet tänään..?”
S: “Ne ei oo mitkään “bileet”, vaan tanssiaiset!”
L: “No oli mitkä oli, ei vaan hirveesti kiinnosta. Ja nukuttaakin vielä kivasti, vois painua pehkuihin vielä pariksi tunniksi.”
S: “Etkä mitään nukkumaan mene ku sä lähdet mun kaa nyt! Pliis!”
L: “Mua ei vaan kiinnosta, sori! Tanssit ei oo mun juttu!”
S: “Ei niitten tarvi olla sun juttu!”
S: “Äh.. Pliis sisko, tuu mukaan.. Mä en haluu mennä sinne yksin.”
L: “Sä tiedät miten paljon ihmisjoukot ahdistaa mua. Enkä mä muutenkaan tykkää mistään virallisista tilaisuuksista. Hirveetä tekopyhää pönötystä!”
S: “Laura, pliis.. mä rukoilen sua! Tuu iskeen mun kans kuumia lukiojätkiä! Pliiiiiiis!”
L: “Kuten sanoin, mun sosiaaliset fobiat vaikeutt…”
L: “Hetkinen.. sanoiksä kuumia lukiojätkiä?”
L: “Hmmmmm…..”
Ehkä hänen kuuma puistojätkänsä olisi siellä myös..? Kaikki oli aina mahdollista.
L: “Okei! Mä tuun!”
S: “Sä tuut? Mahtavaa! Mitä sä meinaat laittaa päälle?”
Hetken kuluttua:
S: “Siis sä meinaat laittaa NOI??””
L: “Kyllä vain! Eiköhän lähdetä!”
Nuorten tehdessä lähtöä he huomasivat, että heidän vanhemmillaan oli joku tilanne päällä.
Toni: “Mitenniin teillä ei vieläkään ole todisteita?!”
T: “Oli murtojälkiä tai ei, kahden tonnin telkkari ei voi tuosta vaan kadota!!”
Joona: “Mä taidankin tästä jo mennä, mun pitää nähdä, tuota.. yks tyyppi.”
T: “Poliisilla ei oo vieläkään mitään käsitystä siitä kuka meille murtautui.”
I: “Miten se voi olla mahdollista? Voiko tuollaista muka tehdä jäämättä kiinni?!”
T: “Sepä se. Siitä on jo kaks kuukautta, eikä tätä ole vieläkään selvitetty!”
I: “Tämä ei voi jatkua näin. Mä en tunne oloani turvalliseksi omassa kodissani!”
T: “Ei sen tarvitsekaan. Mä asennutan tänne kunnon videokamerat heti ensi tilassa. Jos se sama tyyppi yrittää uudelleen, se jää varmasti kiinni.”
T: “Koska täältä ei löytynyt murtojälkiä, poliisi epäilee, että tekijä on joku meidän tuttu. Joku, jolla on suht vapaa pääsy meille niin halutessaan.”
I: “Mitä?! Kuka se sitten voi olla?? Mä en kestä ajatusta, että meidän tuttavapiirissä on joku rikollinen!!”
T: “Tosi vaikea sanoa, Meidän ainoa vara-avain on Natella, johon mä luotan tietysti kuin kallioon, mutta.. Naten siskolla ja sen miehellähän on tunnetusti huumeongelma. Oisko ne voineet napata avaimen Naten huomaamatta..?”
I: “Ja olisivat tulleet Kevätlammelle asti vain yhden telkkarin takia..? Kuulostaa aika epätodennäköiseltä, mutta toisaalta, en mä kyllä muutakaan vaihtoehtoa keksi.”
T: “Ei mulla taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin ilmoittaa niistä poliisille. Mä en haluais tehdä tätä Natelle, mut.. no kyllä se itsekin tietää, millaista elämää Greta viettää, ei sekään voi loputtomasti silmiään sulkea.”
L: “Onkohan meidän kämpässä käyny oikeesti jotain huumehörhöjä..? Aika pelottavaa. Mä en kyl ikinä hengais rikollisten kanssa!”
S: “Joo, en mäkään. Mut hei, meidän taksi tais tulla, niin eiköhän lähdetä!”
Katja's Not So Berry 