Olivia: “Hei kulta? Oonko mä sun mielestä lihava?”
Max: “Mitää? No et todellakaan! Miksi tuollaista ajattelet?”
O: “En tiedä, kunhan mietin.. On välillä sellainen olo.”
M: “Turhaan mietit tuollaisia. Sä olet ainakin mun silmissäni maailman kaunein ja täydellisin tyttö.”
O: “Ihana kuulla. Mua vaan niin pelottaa välillä.”
M: “Mitä sä pelkäät?”
O: “Että sä et hyväksykään mua tällaisena. Haluaisin vaan niin paljon, että sä tykkäät musta, sitten kun nähdään ensimmäistä kertaa.”
M: “Höpsö, mehän ollaan oltu yhdessä jo vaikka kuinka monta kuukautta! Tottakai mä hyväksyn sut sellaisena, kuin olet!”
O: “No en mä nyt sua tarkoittanutkaan, ku Villeä!”
M: “Villeä? Kuka on Ville??”
O: “Siis.. se on, tuota.. ööööö….”
Olivia säpsähti hereille omituisesta unestaan.
Hän ei ollut ajatellut Maxia aikoihin alettuaan jutella Villen kanssa, ja nyt hän näki yhtäkkiä pojasta unta! Ja hyvin hämmentävää sellaista.
Ville oli laittanut hänelle chatissa hyvän huomenen toivotukset sydämen kera. Olivia huokaisi. Hänen pitäisi laittaa chattiin oma kuvansa, tai ainakin Ville oli sitä pyytänyt, mutta miten hän ikinä kehtaisi?!
Hän ei kuulisi Villestä enää pihaustakaan, kun tämä näkisi millainen ällöttävä läskipossurumilus hän oli.
Ja vaikka hän kuvan laittamisesta selviäisikin, niin eihän hän ikinä kehtaisi nähdä Villeä oikeasti! Ei mitenkään, ei tämän näköisenä!
Tähän oli pakko tulla muutos! Herkkujen syöminen sai nyt jäädä. Hänen oli pakko alkaa laihdutuskuurille, jos hän halusi saavuttaa elämässään yhtään mitään.
Ensin piti vain selvittää, että miten. Hän ei ottanut netissä olevista ohjeista tolkkua, joten hän navigoi Massanvahtijoiden kotisivuille.
Eteläisen Kevätlammen vanhalla kansakoululla näköjään kokoontui paikallinen laihdutusryhmä jo samana iltana. Tämä oli selvästi merkki jostain korkeammalta! Hänen oli mentävä sinne.
Olivia tunsi perhosia vatsanpohjassaan. Päätöksestään rohkaistuneena hän rohkaistui hoitamaan myös toisen jännitysmomentin alta pois.
Hän skannasi koneelle vanhan koulukuvansa parin vuoden takaa ja paranteli sitä hieman. Ehkä hän uskaltaisi ladata sen chattiin. Jos Ville säikähtää, on varmasti ihan hyvä että se tulee ilmi nyt, eikä vasta vuoden päästä.
Olivian sydän tuntui hakkaavan ulos hänen rinnastaan, kun hän odotti Villen reaktiota. Kolme pistettä vilkkuivat ruudun alareunassa aivan liian pitkään.
Olivia tunsi ison kiven putoavan sydämeltään. Ville piti hänen kuvastaan! Jeeeeee!
Hänen motivaationsa elämänmuutokseen kasvoi entistäkin suuremmaksi. Hän käyttäisi seuraavan vuoden siihen, että hän muuttaisi kaiken ihan täysin, laihduttaisi ja lukisi pääsykokeisiin. Sitten hän pääsisi opiskelemaan ja olisi Villen kanssa ikuisesti onnellinen.
Ja toisaalta, kun hän pääsisi kouluun ja muuttaisi Simsinkiin, hänellä olisi paremmat mahdollisuudet etsiä myös biologisia vanhempiaan. Ehkä Ville osaisi auttaa siinäkin.
Tästä tulisi paras vuosi ikinä!
Nate ja Toni istuivat iltaa kantabaarissaan Simsingissä.
Nate ei vain ollut oikein juhlatuulella, eikä edes heidän suosikkikyypparinsa läpänheitto ei saanut häntä piristymään.
Nate: “Mä oon hengannu yliopiston nurkilla joka päivä koko viikon niinku joku helvetin hyypiö, eikä merkkiäkään Oliviasta! Lopulta mun oli pakko lähteä sieltä, ennenku ne ajattelee että mä oon joku nuoria opiskelijatyttöjä liehittelevä sugar daddy. Tai jotain vielä pahempaa. Oon ollu poissa töistä jo ihan tarpeeksi tän takia, en kaipaa putkareissua ja syytteitä tähän enää.”
Toni: “Yliopistollahan on sadoittain opiskelijoita, mikä saa sut kuvittelemaan, että sä bongaisit sieltä just Olivian?”
N: “Siellä on fuksiviikko. Kelasin, että jos Olivia on saanu opiskelupaikan, kun sen nimi kerran tuli siellä järjestelmässä esiin, mut.. ilmeisesti ei sit kuitenkaan.”
T: “No mut sähän itsekin sanoit, että sä et tunnistais Oliviaa enää.”
N: “No mä kuuntelin ekana päivänä koko nimenhuudon läpi siinä ulkona, eikä mitään.”
T: “No voi perse.. Siinä meni sun vika johtolanka sitten. Mitä sä nyt meinaat tehdä?”
N: “Ei tässä oikein ole mitään tehtävissä. Pitää vaan venailla, että Olivia täyttää 18.”
N: “Ainiin, lapsista puheenollen, kiitti että jeesasit mua Gretan muksujen kanssa. Katrinen kanssa on menny paljon paremmin sen jälkeen!”
T: “No eipä hei mitään! Kiva jos meikäläisestä oli apua.”
N: “No todellakin oli! Kun sä lähdit, Katrine tuli halaamaan mua ja pyysi anteeksi sen kiukuttelua. Siis miten helvetissä sä sen oikein teit??”
T: “Nooh, kuten sanoin, on omien skidien kanssa tullu opittua yhtä sun toista. Meidän kaksostytöthän on teini-iässä, eli tuollaiset myrskyt on meillä arkipäivää.”
N: “Totta, joo. Niiden kanssahan sitä varmaan kummasti oppii. Joonankaan teini-ikä ei tainnut olla mitenkään helppo?”
T: “Juu, ei. Joonahan kirjoittaa ens vuonna ylioppilaaksi. Joo, sillä on vähän noi opinnot venähtäneet, sen piti kirjottaa jo toissakeväänä, mutta pääasia että se ylioppilaslakki alkaa pikkuhiljaa näyttämään jopa mahdolliselta.”
N: “Niillä mun nuorimmilla velipuolilla Ronilla ja Luukaksella on vähän sama homma. Mä en oikein tiedä mikä siellä on tilanne, koska me ei olla faijan kanssa ihan hirveästi juteltu viime aikoina.”
N: “Se ei lievästi sanottuna arvostanut sitä, että me Emman kanssa pimitettiin koko Gretan tilanne siltä.”
T: “Mähän sanoin!”
N: “No sanoit mitä sanoit. Mutta joka tapauksessa, nyt kun Katrine pääsi ala-asteelta ja vaihtaa muutenkin koulua, mä soitin faijalle ja pyysin sitä hakemaan muksut Kevätlammelle.”
T: “Aijaa?”
N: “Mutta se mitä mä en faijalle kertonut, oli se että mä olin kutsunut myös Amandan paikalle. Se kuitenkin on Gretan äiti.”
T: “Amandan? Ootsä tosissas?”
N: “No thoudellakin! Oisitpa kuule ollu näkemässä..”
N: “Faija tuli meille lauantaina iltapäivästä ja Amanda tuli ehkä puol tuntia sen jälkeen.”
N: “Faija oli ihan et whaaaaaaaaat, mitä sä täällä teet??”
N: “Ihanku se ei muistais, että kyse on niiden yhteisistä lapsenlapsista!”
N: “Ne oli ihan vaivaantuneita toistensa seurassa, se oli hulvatonta!”
T: “No miten siinä sit kävi?”
N: “Ne lähti yhdessä kuskaamaan niitä muksuja Kevätlammelle. Voitsä kuvitella? Viiden tunnin automatka täynnä vaivaantuneisuutta.”
T: “Mut.. eksä pelkää, että niiden välille kehittyy taas jotain?”
N: “En usko. Elina oli faijan tukena koko sen vankila-ajan ja ne on olleet tiiviisti parisuhteessa sen jälkeenkin. En mä usko, että faija enää hairahtaa.”
Katja's Not So Berry 