Olivia: “Mä haluaisin kysyä teiltä yhtä juttua.”
O: “Miksi te muutitte Simisvaltoihin ja jätitte mut Simlandiin?”
Jonathaniel: “Halusimme, että saat kasvaa Simlandin puhtaassa ja turvallisessa ympäristössä, kaukana Los Simgelesin vilskeestä.”
Esmeralda: “Isäsi on oikeassa. Elämä täällä on niin hektistä ja vaarallista, että tämä ei ollut sinulle oikea kasvuympäristö.”
O: “Ymmärrän, mutta.. Mä kaipasin teitä tosi paljon.”
E: “Minä tiedän, Olivia. Mekin kaipasimme sinua! Ymmärrän nyt, että teimme virheen.”
E: “Meidän ei olisi ikinä pitänyt lähteä. Voitko antaa meille anteeksi?”
O: “No, kai mä voin.”
O: “Te ootte kuitenkin siinä nyt, se on tärkeintä.”
J: “Niinpä, se on tärkeintä. Emmekä enää ikinä jätä sinua!”
O: “Tiedän sen. Olen niin onnellinen!”
Olivia tuijotti tietokoneen ruutua voimatta käsittää näkemäänsä. Hän oli juuri löytänyt Eva-mumminsa koneelta itseään koskevia dokumentteja ja avasi ensimmäisenä syntymätodistuksensa.
“Mitä ihmettä tämä kaikki tarkoittaa.. En ymmärrä!”
Siinä ei vain ollut mitään järkeä.
“Ilona Lorula.. Hmm.. Ihan outo nimi, miksiköhän Eva-mummi ei ole koskaan puhunut mun äidistä mitään?”
“Munasolun luovuttaja: Nanna Aavikko.. Tämä menee koko ajan vain oudommaksi ja oudommaksi!”
Olivia klikkasi auki vielä adoptiosopimuksen toivoen sen tuovan jotain järkeä tähän tilanteeseen.
“Tässä on puhutaan ensimmäisen kerran mun isästä, mutta muita ei mainita ollenkaan!”
Nämä paperit toivat selvästi enemmän uusia kysymyksiä kuin vastauksia. Olivia hieroi ohimoitaan yrittäessään saada jotain järkeä tähän kaikkeen. Hänen biologinen äitinsä oli siis Nanna Aavikko, mutta hänet oli synnyttänyt joku toinen. Joku Ilona, josta Olivia ei ollut ikinä kuullutkaan. Hänen äidillään oli siis joku syy, miksi hän ei voinut synnyttää itse. Ehkä joku sairaus..? Ilmeisesti Nanna ja Jonathaniel tosissaan halusivat lapsen, kun olivat hankkineet jonkun auttamaan heitä siinä. Mutta jos hän oli niin toivottu, niin miksi he olivat hylänneet hänet..?
Selvästi jotain oli tapahtunut joko raskausaikana tai hänen syntymänsä jälkeen, kun molemmat olivat kadonneet maisemista. Kumpaakaan ei oltu merkitty viralliseksi huoltajaksi. Adoptiosopimuksessa ei enää ollut mitään mainintaa hänen äidistään ja isäkin oli selvästi jättänyt heidät pysyvästi.
“Onkohan mun äiti.. kuollut??”
Se olisi loogisinta. Hänen äitinsä täytyi kuolla siihen sairauteen, mikä oli estänyt häntä synnyttämästä. Ja hänen isänsä ei kestänyt sitä, joten häipyi Simlandista kokonaan.
Olivian oli pakko saada puhua jonkun kanssa.
Hän avasi chatin ja yllättävä lämmin aalto läikähti hänen sisällään, kun hän huomasi Villen olevan paikalla.
Olivia alkoi jo kirjoittamaan löytämistään asiakirjoista, mutta hän tajusi koko jutun olevan niin monimutkainen, että hänen pitäisi selittää ensin paljon asioita. Ehkä hän ei avautuisi niistä vielä.
Olivia ei voinut uskoa silmiään. Oikeastiko tuo komistus opiskeli juuri sitä alaa, mihin hänkin oli hakemassa??
“No todellakin aion!”
Jos hänen opiskelumotivaationsa olikin laskenut epäonnistuneen hakukierroksen myötä, niin nyt se oli taas huippulukemissa.
Ville: “Opiskellaan yhdessä. Sä selvität ne pääsykokeet tuosta vain!”
V: “Sitten sä muutat Simsinkiin ja me voidaan olla yhdessä.”
Olivia ei voinut hillitä innostustaan. Ennen kuin hän ehti vastata pojalle mitään:
“Mistä mä tiedän.. Minkä ikäisenä sinne nyt yleensä edes haetaan?”
Olivia tunsi punastuvansa korviaan myöten.
“Oi Ville, niin mäkin! Todella iloinen!”
Olivia: “Ei sinne yliopistoon silti ole ihan niin helppo päästä. Se tulee vaatimaan tosi paljon töitä.”
O: “Tai siis.. Mä yritin jo kerran. Enkä mä päässyt edes sinne pääsykokeisiin. Joten..”
V: “Tällä kertaa sulla on mut. Yhdessä me selvitään mistä tahansa.”
Juuri kun Olivia ajatteli, että mikään ei saisi heidän täydellistä onneaan särkymään:
“Mitäää… kuvan??”
Eihän se nyt mitenkään onnistuisi! Tähänkö tämä kaikki nyt sitten kaatui..?
Katja's Not So Berry 