Katja's Not So Berry

NSB: 3.10 Piparminttu

Nate: “Teillä oli jotain asiaa joka koskee Oliviaa?”

Agentti 2: “Kyllä. Olivian nimi on tullut vastaan Simsingin yliopiston järjestelmissä. Meillä ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta Olivia on saattanut hakea sinne juuri opiskelemaan.”

N: “Eli.. Olivia saattaisi olla löydettävissä yliopistolta ensi syksynä??”

Ag2: “Meillä ei tosiaan ole tarkempaa tietoa, mutta se on mahdollista.”

N: “Jes, KIITOS! Lopultakin hyviä uutisia!”

N: “Mä saan lopultakin mun tyttären takaisin! Miten mä voin ikinä kiittää teitä?”

Ag2: “Noh, työtänihän minä tässä vain..”

N: “Ja erittäin hyvää työtä teetkin! Katsotaan, jos teille järjestyisi palkankorotukset palkkioksi tästä.”

Esmeralda: “Onnea sisäänpääsystä rakas!”
Olivia: “Kiitos, äiti!”

Jonathaniel: “Mitäs sanoisit, jos nuoripari muuttaisi meille asumaan?”

E: “Ei mutta tuohan on loistava idea!”

Hetkeä myöhemmin:

J: “Noniin, täällä ollaan. Tässä on teidän uusi kotinne.”

J: “Ja te voitte asua täällä niin pitkään, kuin haluatte.”

O: “Kiitos, isä. Kiitos ihan kaikesta!”

O: “Olen niin onnellinen, että olemme taas yhdessä koko perhe.”

Tukehduttuaan kakkupalaan Olivia oli kaatunut hengettömänä lattialle. Hän ei ollut enää tässä maailmassa, mutta ei poissakaan. Hän ei ollut tajuissaan, mutta jollain lailla tiedosti kuitenkin oman olemassaolonsa.

Seuraavaksi hän tunsi jonkinlaista vetoa. Ikäänkuin joku, tai jokin, olisi nostanut häntä ylöspäin.

Yhtäkkiä hän huomasi seisovansa huoneen reunalla. Hän kääntyi katsomaan taakseen ja kauhistui nähdessään itsensä lattialla makaamassa. Mitä tämä oikein oli??

Oliko hän… kuollut??? Eihän tässä näin pitänyt käydä!!

Yhtäkkiä hän tunsi kylmän viiman selässään. Kun hän kääntyi katsomaan, hän huomasi olevansa yhtäkkiä ihan jossain muualla.

“Mitä ihmettä??”

Yhtäkkiä hän näki tutun hahmon.

O: “Eva-mummi!!”

Eva: “Olivia, kuuntele. Minulla on tärkeää asiaa.”

E: “Sinä olet nuori ja sinulla on koko elämä edessä. Älä anna kuolemani pilata sitä kaikkea. Sinun on jatkettava elämää! Hae yliopistoon uudelleen, sinä kyllä pystyt siihen!”

O: “Miten? En mä pärjää mitenkään yksin.”

O: “Mä yritin hakea opiskelemaan, mutta ei mulla ole mitään mahdollisuuksia onnistua siinä.”

O: “Ja koska mun vanhemmat hylkäsivät mut etkä sä kertonut ikinä meidän muusta suvusta mitään, niin nyt kun sua ei enää ole, mulla ei ole ketään.”

E: “Olivia, minä en ollut sinulle rehellinen. Totuus on paljon tuota monimutkaisempi.”

E: “Sinun on oltava nyt reipas ja pengottava asioita itse.”

O: “Miten?? Ei mulla ole mitään keinoja! Nina ei kerro mulle mitään vaikka kuinka kyselen, mä en tunne ketään muita, eikä mun tietokoneella pääse mihinkään!”

O: “Niin ja sitäpaitsi mä taisin juuri heittää veivini, joten se vaikeuttaa asioita myös huomattavasti.”

E: “Olivia, rakas, kuuntele.. Sinun aikasi ei ole vielä. Sinun on palattava.”

O: “Palattava?”

E: “Kyllä. Sinulla on kokonainen elämä elettävänä ja kohtalo täytettävänä. Mene, etsi juuresi ja ne simit, joiden elämään kuulut.”
O: “Mutta.. miten?”

E: “Kerron sinulle salaisuuden, kuuntele.. Piparminttu.”

O: “Mikä?”

E: “PIPARMINTTU! MUISTA SE!”

Esmeralda: “Kiitos äiti, että olet pitänyt hyvää huolta Oliviasta.”

Eva: “Ilo oli minun puolellani! Olivia on aivan ihana ja älykäs tyttö. Hänestä tulee vielä jotain suurta!”

Eva: “Olen iloinen, että hän on nyt täällä teidän luonanne. Voin lähteä takaisin tietäen, että tyttö on turvassa ja hänellä on rakkaita simejä ympärillään.”

Esmeralda: “Todellakin! Sinulla ei ole mitään syytä huoleen!”

Eva: “Kiva kuulla. Heippa sitten!”

Olivia haukkoi henkeään saatuaan sen lopulta kulkemaan jollain lailla. Hän nousi hatarasti istumaan ja katseli ympärilleen hämmentyneenä. Mitä ihmettä juuri tapahtui ja miten hän tuosta oikein selvisi??

Oliko hän juuri melkein kuollut? Ja ennen kaikkea – oliko hän juuri kohdannut Eva-mumminsa rajan toisella puolen??

Hän yritti kovasti ymmärtää tätä kaikkea, mutta se oli hyvin vaikeaa.

Yksi asia oli kuitenkin varmaa – hän ei voinut jatkaa enää näin. Ainakin herkkujen ahmiminen tähän tahtiin oli selvästi vaarallista.

Hänen pitäisi tehdä muutos elämäänsä, niin Eva-mummikin oli sanonut. Vaan mitä se mystinen “piparminttu” oikein oli tarkoittanut??

Olivia ei uskonut sen onnistuvan, mutta hänen oli pakko yrittää kuitenkin. Hän käveli varovasti mumminsa tietokoneelle ja avasi sen.

Varovasti hän näpytteli salasana-kohtaan “piparminttu” ja painoi enteriä.

Hän ei meinannut uskoa silmiään, kun käyttöjärjestelmä avautui ja hän tuijotti ruutua, jossa oli kansioittain hänen mummonsa tallentamia tiedostoja. Yksi kansio, nimeltään “Olivia”, sisälsi kuvien lisäksi kaksi tiedostoa: “syntymätodistus” ja “adoptiosopimus”.

Seuraava jakso: 3.11 Puolitotuus

NSB: 3.9 Pelastaja

Nate oli yrittänyt parhaansa mukaan pärjäillä siskonsa lasten huoltajana. Se ei vain ollut mitenkään helppoa, varsinkaan, kun hänellä ei ollut juurikaan kokemuksia lapsista.

Katrine ei vieläkään puhunut hänelle. Ja Marju huusi. Ihan. Koko. Ajan.

Nate: “Mitä sä nyt taas haluat?”

Hän ei voinut käsittää miten yhdestä pienestä simin taimesta voi lähteä noin jumalattoman kova ja hermoja raastava ääni.

N: “Noh, ota nyt. Eiks tää muka kelpaa?”

N: “Ääääh, mikä vittu sulla on?? Mä en tajua!!”

Naten onneksi ovikello soi ja pelastaja saapui apuun.

Toni: “Siis onks äijällä oikeesti Gretan muksut täällä? Mä kelasin että tää on joku sun juoni millä saat mut houkuteltua Simsinkiin ja oikeesti haluut vaan baarikierrokselle.”
N: “No kuule valitettavasti. Ja niinku äänestä kuuluu, Marju rääkyy keittiössä. Tuu ja kerro mulle mikä helvetti sitä vaivaa.”

T: “Jaahas, tämä on aika selvä tapaus.”

T: “Tämä pikkuneiti kaipaa puhtaan vaipan.”

T: “Noniin, heti helpotti olo. Maistuisko sulle nyt se ruoka paremmin?”

T: “Noniin, hyvinhän se maistuu!”

T: “Olehan kiltti Nate-enolle äläkä pidä sitä kaikkia öitä hereillä.”

T: “Vaikka eipä sillä.. Kaipa se olis sen ansainnut. Sillä kuitenkin on skidi, mutta silti sillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä lapsen kasvatus oikeasti on.”

“Mitä sä sanoit?” Nate huuteli toisesta huoneesta.
“Eeeeei mitään!” Toni huikkasi takaisin. “Sulla oli vissiin useampikin niitä muksuja täällä?”

N: “Joo, kaksi lisää vielä. Tobias on tästä kolmikosta vaikein. Vänkää joka asiassa vastaan ja heittää itse joka käänteessä vaipan pois.”

T: “Taaperot on vähän sellaisia. Mutta tämän ikäiset käyvät tosiaan jo potalla, joten ei ihme jos poika heittää vaipan itse pois. Sulla ei vissiin ollut sitä pottaakaan täällä?”
N: “No ei oo, ei. Ei mulla oo mitään resursseja selvitä tästä!”

T: “Onneks meillä oli vielä lasten vanhoja juttuja varastossa.”
N: “Nojoo!”

N: “Miten helkutissa mä selviän tästä??”
T: “Kyllä sä selviät, älä nyt hätäile! Niin sulla oli siis kolmaskin skidi täällä?”

N: “Joo, mutta mä en tiedä onko se juttutuulella.”
T: “No katsotaan. Pistetään tämä pikkuherra kuitenkin nukkumaan ensin.”

Toni: “Otetaanko ensin vähän iltapalaa ja lähdetään sitten nukkumaan?”
Tobias: “Joo!”

T: “Tulihan tällekin syöttötuolille vielä käyttöä!”

N: “Miten sä voit handlata tän noin hyvin?”
T. “Sitä on oppinut omien skidien kanssa yhtä sun toista.”

T: “..ja niin Possulan väki oli jälleen turvassa ja sen pituinen se!”

Tonin lukiessa iltasatua Tobiakselle Nate keitti heille iltateet.

N: “Hei kiitti oikeesti, että tulit jeesaan. Mä en oikein ees käsitä tätä tilannetta! Siis kun eihän se koko lastensuojeluilmoitus ollu ees mun idea. Itse asiassa, mähän olin sitä vastaan!”

T: “Nojoo, aika erikoinen ratkaisu kyllä. Jännä että toi koko huoltajuuskiista sun ja sun mutsin välillä ei vaikuttanut mitenkään.”

N: “No niinpä! Ja sit vielä..”

Nate ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun ovikello soi.

Agentti 2: “Pahoittelut myöhäisestä vierailusta, mutta meillä on tärkeää asiaa. Se koskee Oliviaa.”

Max: “Simisvallat – lopultakin!”
Olivia: “Ihanaa olla täällä!”

O: “Täällä on aivan uskomattoman kaunista!”
M: “Odotas, kun näet yliopiston.”

O: “Tämä rakennus on upea!”
M: “Eikö olekin. Tämä rakennus on ollut SASA:n opetuskäytössä 60-luvulta asti.”

O: “En vieläkään voi uskoa, että opiskelen täällä!”

M: “Minä voin. Olet älykkäin tyttö, ketä olen koskaan tavannut.”

O: “Oi, kiitos! Olet niin ihana! Mitä tekisinkään ilman sinua?”

Olivia oli herättyään rynnännyt tietokoneelle, sillä tänään oli se päivä, kun yliopistot ilmoittivat ketkä kutsutaan ennakkotehtävien perusteella pääsykokeisiin.

Mutta hänen innostuksensa loppui lyhyeen, sillä hänen pisteensä eivät olleet riittäneet lähellekään.

Vaikka olihan Olivia sen jo osannut aavistaakin, päätellen siitä miten hän ei tuntunut saavan otetta koko aiheesta, mutta olisi hän silti halunnut päästä edes sinne pääsykokeisiin!

Olivia käsitteli asiaa samoin kuin kaikkia pettymyksiä, eli leipomalla.

Eva: “Ajatella, minun pieni tyttöni SASA:n astronauttikoulussa!”

E: “Onneksi olkoon vielä, kulta pieni! Olen niin ylpeä sinusta!”

O: “Kiitos, Eva-mummi! Ihanaa, että pääsit saattamaan meidät tänne!”

“Olisipa Eva-mummi vielä täällä..”

Kakkua syödessään Olivia muisteli haikeudella entistä elämäänsä. Miten tässä näin kävi? Miksi hän oli nyt yksin?? Hän tunsi ahdistuksen kasvavan ja alkoi lappaa yhä isompia määriä kakkua suuhunsa.

“Mähän oon vasta 17… Miten mä muka voin pärjätä yksin??”

Yhtäkkiä lusikka tipahti hänen kädestään. Hän ei tiennyt vetikö hän hyperventiloidessaan kakkua henkeensä vai oliko joku isompi pala suklaata vain tarttunut matkan varrella kiinni, mutta Olivia ei saanut henkeä.

Hän pomppasi kasvavan paniikin vallassa tuolilta ylös ja yritti hakata rintakehäänsä.

Mutta se ei auttanut. Olivia tunsi näkönsä sumenevan samalla, kun hänen jalkansa pettivät ja hän rojahti lattialle.

Sitten se kaikki oli ohi ja maailma pimeni lopullisesti.

Seuraava jakso: 3.10 Piparminttu

NSB: 3.8 Kuohuvaa pöytään!

Olivia: “Joko sä sait kirjeen yliopistolta? Joko sä tiedät pääsitkö sisään?”

Max: “Joo, kirje tuli tänä aamuna! Entä sinä?”

O: “Samoin. No, pääsitkö?”
M: “Pääsin!”

O: “Ihanko totta? Minäkin pääsin!”
M: “Oikeasti? Mahtavaa!”

M: “Oujee! Me ollaan parhaita!”

M: “Ajattele, me muutetaan Simisvaltoihin yhdessä!”

O: “Niinpä! En malta odottaa!”

Olivia tutki kirjastossa ollessaan netistä SASAN pääsyvaatimuksia ja lannistui heti. Ei sinne noin vaan haettukaan. Sinne vaadittiin laajoja korkeakouluopintoja ja kokemusta lentämisestä. Lisäksi sinne oli tiukat fyysiset vaatimukset, ei sentään suoraa painorajaa kuten hänen pahin kiusaajansa Miranda oli väittänyt, mutta astronautilta vaadittiin hyvää kuntoa, mitä Olivialla ei todellakaan ollut.

Lisäksi hakijan tuli olla Simisvaltojen kansalainen, joten ajatus oli mahdoton. Mutta Simsingin yliopistossa pystyi opiskelemaan avaruusteknologiaa, joka oli aidosti alkanut kiinnostamaan Oliviaa. Niinpä hän laittoi sinne hakemuksen ja lainasi samalla reissulla kirjastosta pääsykoekirjat, joita hän yritti nyt päntätä.

Aihe oli kiinnostava, mutta.. Olivia ei vain kertakaikkiaan saanut otetta kirjoista.

Jankattuaan jo toista tuntia samaa lukua tajuamatta siitä yhtään sen enempää, hän paiskasi turhautuneena kirjan kiinni.

“Ääääääh… Ei tästä tule mitään…”

Typerät pääsykokeet.. Miksei yliopistoon voinut vain ilmottautua??

Jos Max olisi täällä hänen kanssaan, hänellä olisi varmasti paljon enemmän opiskelumotivaatiota! Maxin kanssa pääsykokeiden selvittäminen sujuisi tuosta vain, eikä mikään olisi enää näin vaikeaa.

O: “Ihanaa päästä muuttamaan yhdessä!”
Eva: “Mihinkäs te olette muuttamassa?”

O: “Simisvaltoihin! Me molemmat pääsimme SASA:n astronauttikouluun!”

E: “No mutta sehän on mahtavaa!”

E: “Onneksi olkoon teille molemmille!”

E: “Tiesin aina, että tulet menestymään ihan kaikessa, mitä teet.”

Kun Olivia heräsi ja tajusi nukahtaneensa pöydän ääreen, oli jo ilta. Hän päätti torkkujen virkistämillä aivoilla yrittää lukemista uudelleen.

“Kiihdytyksen ja maan vetovoiman välinen suhde ja matemaattinen kaava… Äääääh!”

“Ei musta taida olla tähän..”

“Miks mä oon tällainen luuseri.. Miranda oli oikeessa, ei mun kannata edes yrittää mitään..”

Turhautuneena hän pomppasi tuolista ylös ja meni jääkaapille.

“Tämä tilanne vaatii jotain hyvää.”

Leipominen oli hänen rakkain harrastuksensa.

Toki se oli johtanut siihen, että Olivian paino nousi koko ajan tasaista tahtia, mutta hän työnsi sen asian pois mielestään.

Suklaaleivokset erityisesti olivat vain niin hyviä, ettei niistä luopuminen olisi tullut kysymykseenkään.

Hetken päästä hän keräsi herkkunsa mukaan, meni omaan huoneeseensa ja avasi tietokoneen.

Hänen koneensa oli tylsä, lapsille tarkoitettu malli, jossa oli tiukat rajoitukset. Sillä ei päässyt aikuisille tarkoitetuille sivustoille, kaikkia hakusanoja ei voinut käyttää, eikä sillä päässyt lainkaan ulkomaisille sivustoille. Eva-mummon koneella pääsi noihin kaikkiin ja se oli edelleen talossa, mutta Olivia ei tiennyt sen salasanaa.

Hän avasi nuorille tarkoitetun chat-sivuston, jossa hän oli käynyt seuraamassa muiden keskusteluja, mutta ei osallistunut niihin itse. Hetken seurailtuaan hänelle kilahti yhtäkkiä yksityisviesti.

Olivia tuijotti viestiä hetken.

Hän oli innoissaan, mutta samalla hämmentynyt ja hieman kauhuissaankin. Pitikö hänen nyt vastata jotain?

Aika henkilökohtaisia kysymyksiä. Mutta kai hän uskaltaisi vastata.

“Simsingistä, vau!”

Juuri siellä, minne Olivia oli hakemassa opiskelemaan. Vaikka eipä hän suunnitellut ketään tapaavansa, joten ei sillä tainnut olla mitään merkitystä. Mutta oli se mielenkiintoinen yhteensattuma kuitenkin ja ajatus Simlandin pääkaupungista kiehtoi Oliviaa, joka ei ollut koskaan käynyt Kevätlammen keskustaa kauempana.

Ennen kuin hän ehti vastata:

Olivia veti syvään henkeä. Mitään ei kai saavuttanut ottamatta riskejä? Hän klikkasi epäröiden “hyväksy”.

Kello läheni jo iltakymmentä ja Nate katseli kaikessa rauhassa televisiota kotonaan, kun ovikello soi.

Tai ei se oikeastaan hänen kotinsa ollut, vaan talo oli hänen perheensä omistuksessa. Jiin vanhemmat olivat ostaneet sen aikanaan pidemmäksi vierähtäneellä Simlandin-reissullaan.

Oven takana oli hänen asianajajansa Bob, mukanaan lapsia kolmin kappalein.

Nate: “Mmmmmitäs ihmettä..?”

Bob: “Hyvä, että olet kotona. Tuota, nythän on niin, että..”

B: “..sinun siskopuolesi Emma teki lastensuojeluilmoituksen teidän yhteisen siskopuolenne Gretan perhetilanteesta.”

B: “Käräjätuomari teki tunti sitten kiireellisen päätöksen Gretan ja Samuelin lasten huostaanotosta. Siksi he ovat nyt mukanani.”

B: “Ja samaisen päätöksen mukaan heidät sijoitetaan välittömästi sinun luoksesi.”

N: “Mitenniin minun? Enhän mä tiedä lapsista mitään!”

B: “Sinä olet perheesi esikoinen ja sukusi pääperillinen. Olet myös johtanut perheyritystänne esimerkillisesti. Tuomarin mielestä olet erinomainen valinta.”

N: “Nojoooooo… Mutta eikö Emma olis lääkärinä kaikkein paras vaihtoehto? Tai sitten lasten isovanhemmat?”

B: “Emman erikoistumisopinnot ovat vielä kesken, eikä hänellä ole samanlaista taloudellista vakautta, kuin sinulla. Lasten isovanhemmat asuvat kaikki Kevätlammella, tämä oli nopeampi ratkaisu. Tuomari ei halua Katrinen joutuvan vaihtamaan koulua, jotta tämä muutos olisi helpompi.”

N: “Mutta mä en ihan oikeasti tiedä lapsista yhtään mitään! Miten mä muka voisin..?”

Mutta Bob ei enää kuunnellut, vaan pukkasi lapset sisälle, työnsi vauvan Naten syliin ja poistui.

Tunnelma huoneessa oli hyvin vaivautunut. Katrine katseli ympärilleen nyrpeän näköisenä. Väsynyt Tobias istui lattialla ja hänen silmänsä lupsahtelivat kiinni. Huone oli hiljainen Marjun unista tuhinaa lukuunottamatta. Nate selvitti kurkkuaan ja päätti rikkoa hiljaisuuden.

N: “Tervehdys, lapset! Minä olen teidän enonne, Jonathaniel. Mutta voitte sanoa Nathan. Tai ihan vaan Nate.”

Katrine: “SÄ kävit meillä. Ja SEN jälkeen MEIDÄT vietiin POIS KOTOA!”

Nate tuijotti tyttöä hämmentyneenä. Tottahan se oli, mutta ei se hänen vikansa ollut.

N: “Kuulehan nyt, ei se ihan noin mennyt. Teidät vietiin pois, koska teillä ei ollut hyvä olla kotona.”

K: “OLIPAS! Sä et vaan ymmärrä! KUKAAN ei ymmärrä!!”

N: “No tuota, jospa sinä itse ymmärrät sitten paremmin, kun olet isompi..”

K: “EI. SUN takia ME ei saada olla KOTONA.”

K: “JA MÄ EN ANNA SITÄ SULLE IKINÄ ANTEEKSI!!”

Katrine marssi toiseen huoneeseen ja paukautti oven kiinni, minkä seurauksena sekä Tobias että Marju alkoivat itkemään.

Tästä ei tulisi selvästikään mikään helppo tehtävä!

Seuraava jakso: 3.9 Pelastaja

NSB: 3.7 Nuori Eva

Olivia: “Kello on jo kahdeksan! Me ollaan oltu täällä kirjastossa koko päivän!”
Max: “Aika rientää siivillä, kun on noin viehättävää opiskeluseuraa.”

M: “Mutta eiköhän tämä opiskelu ala jo riittää tälle päivälle. Me tiedetään jo avaruushommista niin paljon, että varmasti handlataan ne SASA:n pääsykokeet!”

O: “Totta. Ei tää avaruusteknologia oo mitään rakettitiedettä. Tai siis.. on, mutta siis ymmärrät mitä tarkoitan. Tää vaikuttaa aika iisiltä.”

M: “Mites olis taas pieni pussailusessio?”

O: “Hihi, luit mun ajatukseni.”

Eteläisen Kevätlammen kirjastossa Olivia etsi internetistä tietoja astronauttikoulusta, johon Max oli puhunut hakevansa.

“Noniin, katsotaas.. Simworld Aeronautics and Space Administration..”

“Sitä varten pitäisi ilmeisesti opiskella avaruusteknologiaa yliopistossa. Ja sitä varten on pääsykokeet. Mutta en kyllä tiedä miten mä voisin täältä yksin päästä Simisvaltoihin, en sitten niin mitenkään.”

Lähdettyään kirjastosta hän päätti hetken mielijohteesta kävellä eri reittiä takaisin kotiin.

Normaalisti hän ei tehnyt sellaista, vaan käveli suorinta reittiä kotiin, mutta nyt oli jo sen verran hämärää, että hän uskoi pystyvänsä liikkumaan huomaamatta.

Hän pysähtyi huomattuaan simejä erään kartanon pihalla. Simit olivat pukeutuneet mustaan ja halasivat toisiaan murheellisen näköisenä. Olivia mietti oliko heillä meneillään hautajaiset tai muistotilaisuus.

Voi kunpa hänen Eva-mummolleenkin olisi järjestetty sellainen, Olivia mietti murheellisena ennen kuin jatkoi matkaa.

Toni: “Bro, mä oon niin pahoillani. Mä en voi käsittää, että Eva on poissa!”

Nate: “Niinpä. Mustakin tuntuu, niinku näkisin jotain sairasta painajaisunta.”

N: “Se joka teki tän mutsille, saa maksaa tästä. Mä vannon.”

N: “Pahinta tässä on se, että ilman mutsia mulla ei oo mitään mahdollisuuksia saada lähestymiskieltoa kumottua.”

N: “Mä en edes tiedä miltä Olivia näyttää nykyisin! Mä en tunnistais sitä, vaikka se kävelis kadulla vastaan!”

N: “Mitä jos mä en ikinä löydä mun tytärtä?”

Hetken päästä sisällä:

Jii: “Tämä on ihan kamalaa. Mulla ei ollut aavistustakaan!”

J: “Mä luulin, että Eva vain pitää etäisyyttä kaikkiin tapansa mukaan. Miten sä voit?”

N: “No enpä kyllä erityisen hyvin. Mä en saa vieläkään tavata Oliviaa ja nyt mutsin kuoltua mulla ei oo mitään mahdollisuuksia saada lähestymiskieltoa kumottua.”

J: “Mä oon niin pahoillani. Mutta hei, kyllä me joku keino keksitään.”

N: “Meinaatko? Musta kun näyttää siltä, että vaihtoehdot on aika vähissä.”

J: “Nate, kuuntele mua. Me löydetään kyllä keino. Ihan varmasti.”

J: “Niin ja eihän siihen ole kuin pari vuotta enää, että Olivia on täysi-ikäinen.”

N: “No ei kyllä paljoa lohduta, kun oon ollut jo valmiiksi poissa koko tytön elämän ajan.”

N: “Mä pelkään, että mä olen menettänyt mun skidin lopullisesti, enkä mä voi itse sille yhtään mitään.”

N: “No, mutta ei kai se auta nyt muu, kuin handlata tää muistotilaisuus jotenkin. Mutsi kuitenkin ansaitsee sen, vaikka se tekikin mulle tosi paskasti.”

J: “Saitko sä muuten yhteyden Kaleviin? Mä käsitin, että sillä ja Evalla oli jotain juttua.”

N: “Ei ole paljoa kiinnostanut edes yrittää. Mä en tunne koko miestä ja haluan pitää tilanteen sellaisena. Tuu, mennään syömään.”

Ruokapöydässä oli hiljaista. Nate istui pikkuveljensä Laurin vieressä, joka oli lentänyt Simsingistä Kevätlammelle heti kuultuaan heidän äitinsä kuolemasta.

Lauri: “Miten näin voi tapahtua..? Miks mä en pitänyt enemmän yhteyttä! Mutsi vois olla nyt elossa, jos mä olisin..”
N: “Hei älä syytä itteäs. Sä et ois voinu tehdä mitään. Ei kukaan meistä olis.”

Yhtäkkiä juhlapaikan ovikello soi.

“Iltaa! Sinä lienet Nathan, Evan esikoispoika?”

N: “Olen. Ja sinä lienet..?”

“Olen Kalervo, Evan pikkuveli. Harmillista tavata näin ikävissä merkeissä.”

N: “Kalle-eno??”

Yllättynyt Nate johdatti enonsa sisälle ja ruokapöytään.

N: “Minkälainen mutsi oli skidinä? Se ei koskaan kertonu mulle sen nuoruudesta.”

N: “Mutsin kapinallisen luonteen tuntien sulla on varmasti tarina jos toinenkin kerrottavana.”

K: “Sinä haluat kuulla perheemme tarinan? Kerron mielelläni!”

K: “Vaikka se ei olekaan kaikilta osin pelkästään onnellinen tarina.”

K: “Isä ja äiti tapasivat toisensa melko nuorina.”

“He olivat molemmat kunnianhimoisia työnarkomaaneja. Kummallakaan ei käsittääkseni varsinaisesti ollut siinä vaiheessa minkäänlaisia lapsihaaveita.”

“Margaret ja Rikhard Aavikko olivat varsin tyytyväisiä elämäänsä kaksistaan.”

“Heidän uransa olivat juuri lähteneet kunnon nosteeseen, kun pahin tapahtui ja äiti huomasi olevansa raskaana.”

“Hän ei ensin tiennyt kuinka kertoa isälle, mutta rohkaistui sitten.”

“Isä ei ottanut uutista mitenkään erityisen hyvin.”

“Äiti harkitsi pitkään aborttia, mutta siihen aikaan ja erityisesti niissä piireissä missä he liikkuivat, sitä ei olisi katsottu hyvällä. Ja toisaalta isä oli asiaa kypsyteltyään alkanut innostumaan ajatuksesta, että heille tulisi poikalapsi ja he saisivat suvulleen virallisen perijän.”

“Joten he päättivät pitää lapsen. Äiti ei ollut siitä mitenkään erityisen innoissaan, mutta suostui miehensä, ja tietysti myös osittain oman maineensa, vuoksi.

Ja sieltähän se esikoinen sitten lopulta syntyi – mutta valitettavasti aivan väärää sukupuolta…”

“Äiti tunsi pettäneensä sekä miehensä että sukunsa. Hän tunsi myös hänen oman kehonsa pettäneen hänet, sillä hänellä oli tarkoitus kokea se kaikki vain kerran ja tehdä vain se yksi poika.”

“Hän ei tuntunut välittävän vauvasta, joka huusi pitkiä aikoja likaisissa vaipoissa.”

“Eikä isä varmastikaan helpottanut tilannetta yhtään jatkamalla puheita virallisesta perijästä ja siitä, kuinka heidän pitäisi yrittää uudelleen.”

“Äiti oli hyvin hämmentynyt tilanteesta. Hän oli kuvitellut tämän yhden vahinkolapsen jäävän hänen ainoakseen, eikä hänellä ollut mitään mielenkiintoa tulla uudelleen raskaaksi.”

“Se taas ei sopinut isän suunnitelmiin ollenkaan. Hän jopa uhkasi etsiä toisen naisen, joka on valmis synnyttämään hänelle pojan.”

N: “Mitä? Oikeasti?? Tuohan on kamalaa!”

K: “Kyllä. Isä oli asiassa hyvin ehdoton.”

“Joten lopulta äiti suostui. Hänellä oli montakin omaa lehmää ojassa, sillä yhteisen erittäin menestyneen perheyrityksen lisäksi isä oli rikkaan suvun perijä. Ei sillä etteikö hän varmasti olisi isää myös rakastanut, mutta äiti oli nuoresta asti leveän elämän perään.”

“Eli äiti siis suostui, vaikka ei todellakaan ollut onnellinen. Se vain, että sitä toista lasta ei niin vain kuulunutkaan. He yrittivät monta kuukautta, oikein yrittämällä yrittivät, mutta mitään ei tapahtunut. Samalla kun äiti juoksi läpi kaikki mahdolliset hoidot, he purkivat kaiken turhautumisensa työntekoon. Kun raskaustesti lopulta näytti plussaa kahden vuoden epätoivon jälkeen, he eivät olisi voineet olla onnellisempia.”

“He ostivat uudella omaisuudellaan mm. tämän kartanon.”

“He olivat onnellisia – mutta he olisivat halunneet lakaista epäonnistuneen esikoisensa maton alle.”

“Evalla oli pikkuinen huone, jossa hän touhusi yksin muutaman lelunsa kanssa.”

“Kun minä lopulta synnyin, olin heidän juhlittu ja kauan odotettu ihmeensä.”

“Äiti oli lopultakin täyttänyt lupauksensa ja antanut isälle tämän kaipaaman poikalapsen, joten hän oli onnensa kukkuloilla ja palvoi uutta ihmevauvaansa.”

“Kasvaessani sain kaiken mitä ikinä halusin. Kun Eva näki huoneeni, tavarani ja sen miten minua kohdeltiin, hän alkoi ymmärtää paikkansa perheessämme.”

“Minä sain parhaimman koulutuksen mitä rahalla saa.”

“Evasta puolestaan koulittiin lähinnä piikaa tai kotiäitiä. Eva vihasi sitä kaikkea. Ennen niin iloisesta ja positiivisesta tytöstä tuli katkera ja kiukkuinen.”

K: “Myöhemmin äiti toki ymmärsi virheensä ja alkoi painostaa Evaakin opiskelemaan ahkerammin ja hakemaan yliopistoon. Siinä vaiheessa oli tosin jo liian myöhäistä.”

“Me molemmat teimme tuhmuuksia siinä missä ketkä tahansa lapset, mutta Eva oli ainoa joka joutui vaikeuksiin.”

“Eva ei ottanut rangaistuksia mitenkään kevyesti, varsinkin kun tiesi minun olevan yhtä syyllinen tai jopa enemmänkin. Hän ei ikinä sulattanut minkäänlaista epäoikeudenmukaisuutta ja kipakan luonteensa ansiosta toi sen kyllä harvinaisen selkeästi ilmi.”

“Margaret vastasi usein raivoamalla, kuinka Evan ei kannata koskaan tehdä lapsia, koska lapset ovat maailman pahimpia kiusankappaleita.”

K: “Noh, sitten se.. yksi juttu tapahtui.”

Kalle huokaisi.

“Kun Eva oli teini-ikäinen…”

“Yksi isän työkaveri ahdisteli häntä erään illanvieton yhteydessä. Tai ainakin niin Eva itse väitti, tiedä sitten mikä on totuus.”

“Eva kertoi siitä tietysti isälle ja äidille, mutta he eivät uskoneet häntä.”

“Isä suuttui ja väitti Evaa valehtelijaksi. Itse asiassa hän taisi käyttää ilmaisua ‘vitun valehteleva lutka’, jos en väärin muista.”

“Eva ei ollut koskaan kuullut sellaista puhetta isän suusta, enkä kyllä minäkään.”

“Hän ei todellakaan päästänyt isää helpolla, vaan antoi palaa samalla mitalla takaisin. Ja sehän sitten taas johti siihen, että..”

“..isä veti Evaa avarilla poskelle. Se oli ensimmäinen ja onneksi ainoa kerta, kun hän on ikinä ollut väkivaltainen, mutta se yksi kerta oli Evalle liikaa.”

“Hän vannoi muuttavansa kotoa pois heti kun se on mahdollista.”

“Minkä hän sitten toteuttikin, välittömästi täytettyään 18 vuotta.”

K: “Se isän työkaveri muuten joutui vuosia myöhemmin vankilaan alaikäisen hyväksikäytöstä. Mutta isä kielsi silti loppuun asti, että mitään olisi tapahtunut.”

Kalle päätettyä tarinansa hän huomasi Naten tuijottavan häntä sanattomana. Koko huone on hiljentynyt kuuntelemaan.

N: “Kiitti kaikesta ja siistiä, että pääsit käymään!”

K: “Eipä kestä. Kiva nähdä, että susta on kasvanut noin hieno nuori mies!”

N: “Ollaan yhteyksissä ja nähdään joskus vähän iloisemmissa merkeissä.”

N: “Moikka sitten, Kalle-eno!”

Tämän muistelujakson myötä jätämme hyvästit ensimmäisen kauden pääsimille, Eva Aavikolle. Evan tarinaa oli tosi mielenkiintoista kirjoittaa ja on tosi iso harmi, että hänestä piti luopua näin aikaisin. ❤

Seuraava jakso: 3.8 Kuohuvaa pöytään!

NSB: 3.6 Valaat eivät pääse avaruuteen

Max: “Hei rakas, arvaas mitä?”

Olivia: “No mitä kulta?”

M: “Mä katsoin eilen tosi mielenkiintoisen dokkarin avaruudesta. Ja mä mietin, että..”

M: “Miten siistiä ois päästä avaruuteen! Mieti!”

O: “Olis kyllä todella siistiä!”

M: “Mä tajusin, että mä haluan hakea astronauttikouluun, kun me päästään Simisvaltoihin.”

O: “Oi vitsi, kuulostaa tosi hienolta!”

M: “Hae mun kanssa sinne! Aletaan yhdessä astronauteiksi ja lennetään meidän omalla raketilla avaruuteen.”

O: “Vaikka! Ei mikään huono uravaihtoehto, ei todellakaan!”

Eteläisen Kevätlammen yläasteella Olivia oli tekemässä maantiedon tehtäviä tietokoneluokassa.

Max: “Tiedätsä Jaska mitä?”

M: “Mä näin eilen ihan sairaan siistin dokkarin Sixamista ja siitä miten SASA:n tyypit yrittää päästä sinne.”

M: “Kelasin, että mähän voisin hakea sinne niiden astronauttikouluun.”

Jaska: “Siistiä! Sehän ois teikäläiselle just hyvä.”

“Hmm, vai astronauttikoulu..” Olivia mietti hiljaa mielessään Maxin ja Jaskan poistuttua. Kauaa hän ei kuitenkaan saanut omissa ajatuksissaan olla.

Miranda: “Voi Läskipossu raukkaa, iki-ihana Max lähtee takaisin Simisvaltoihin! Miten ihmeessä sä nyt selviät?”

M: “Mitä sulla on siinä auki? Simworld Aeronautics and Space Administration?”

M: “Meinaatko säkin hakea sinne? AAAHAHHAAAAA!!”

M: “Ja kaikki vaan Maxin takia. Mä voin niin kuvitella sen jätkän ilmeen, kun se näkee sut siellä ja tajuaa miten säälittävä sä oot!”

M: “Sitäpaitsi, kai sä tajuat, että niillä on painorajoitukset? Tollanen valas ei pääse rakettia lähellekään. Eihän se pääse mitenkään avaruuteen, jos sä oot sen kyydissä!”

M: “Mä sanon tän, koska kukaan ei halua, että sä nolaat itteäs enempää. Mieti joku parempi ammatti itselles, vaikka joku.. emmätiedä, konttorihiiri jossain kellaritoimistossa missä kukaan ei joudu kattelemaan sua.”

Olivia ei pystynyt sanomaan mitään. Ei hän edes tiennyt mitä hän olisi sanonut, vaikka olisikin saanut suunsa auki.

Sen sijaan hän vain pomppasi ylös ja juoksi ulos. Hän halusi kotiin mahdollisimman nopeasti.

M: “Voi Olivia, mä rakastan sua niin paljon.”

M: “Mä odotan niin paljon, että päästään muuttamaan Simisvaltoihin yhdessä.”

O: “Mäkin odotan sitä tosi paljon! Ja sitä, että me jatketaan pussailua.”

O: “Tai ehkä mennään sittenkin jonnekin, missä voidaan olla rauhassa.”

M: “Todellakin! Mennään vain.”

Kotona Olivia kävi heti suklaakakun kimppuun. Se auttoi häntä hetken aikaa kestämään todellisuutta.

Sillä muutoin se oli tällä hetkellä jotakuinkin sietämätön. Olivia olisi mieluiten elänyt vain omassa haavemaailmassaan ja unohtanut kurjan elämänsä.

Kunpa hänellä olisi edes joku.. Edes yksi sim, joka välittäisi. Joka rakastaisi häntä. Joku joka haluaisi pitää hänestä huolta.

O: Tulehan tänne, senkin komistus.”

O: “Kerro taas kuinka paljon sä mua rakastat.”

Simsingissä:

Nate: “SIIS MITÄ VITTUA?? MUN MUTSI ON DELANNU???”

Asianajaja: “Nathan. Tule ihmeessä sisälle.”

N: “ALA NYT JO VITTU SELITTÄÄ!!”

Aj: “No, kyllä, nimettömän vihjeen mukaan sinun äitisi tosiaan on, mitä ilmeisimmin, nähtävästi, poistunut keskuudestamme..”

N: “Miten VITUSSA kukaan ei ilmottanu mulle siitä??”

Aj: “Minäkin tosiaan sain tämän tiedon vasta eilen..”

N: “Ja mistäköhän sä tämän tiedon sait??”

Aj: “Kuten sanoin, vihje oli nimeton, ja tuota..”

“MINÄ lähetin sen viestin,” kuului ääni heidän takaansa.

Nina: “Minä toimitin nimettömän vihjeen Evan kuolemasta.”

N: “Minä olen myös vastuussa siitä, että sekä Evan että Olivian tiedot piilotettiin järjestelmästä. Tein sen ainoastaan suojellakseen Oliviaa.”

Muitakin syitä oli. Mutta niistä Nina ei aikonut hiiskua sanallakaan.

N: “Nathan, olen niin pahoillani, että sait kuulla tästä vasta nyt. Sinun sukusi tiedustelu on ollut niin paljon meitä edellä, että oletimme sinun saaneen tiedon automaattisesti.”

Nate huokaisi.

N: “Noh, eihän se sun syysi ole. Minähän ne agentit kutsuin pois, kun mutsi uhkasi kadota Olivian kanssa kokonaan maan alle, jos mä en jätä niitä rauhaan.”

N: “Siksi mä oletin, että mutsi katosi järjestelmästä, koska toteutti uhkauksensa.”

N: “Mutta ainakaan mutsi ei ole enää maisemissa estämässä mua näkemästä tytärtäni.”

“Itseasiassa..” kuului asianajajan köhäisy hänen takaansa.

Aj: “Olivia on ehkä kadonnut järjestelmistä, mutta Evan hankkima lähestymiskielto on edelleen voimassa.”

Aj: “Olen pahoillani, mutta sinulla ei ole oikeutta lähestyä tytärtäsi, ennen kuin hän on täysi-ikäinen.”

N: “Ei tää voi olla todellista.. Tää ei VITTU VOI OLLA TODELLISTA!!!!”

Seuraava jakso: 3.7 Nuori Eva

NSB: 3.5 Gretan tarina

Toni: “Noniin, täällä ollaan taas, vanhoilla mestoilla.”
Nate: “Jep. Eikä mikään näytä muuttuneen.”

N: “Nyt vaan toivotaan, että Greta on kotona. Ettei ollu ihan hukkareissu tämä.”

T: “Älä ny, onhan tää ny siistii, päästä näkeen vanhoi mestoi. Ei hitto, et Emma usko mitä kaikkee ollaan Naten kanssa koettu tossa kämpässä! Ehkä parhaat vuodet ikinä, jos nyt ei tietty Ilonaa ja lapsia lasketa.”
Emma: “Pahoitteluni, jos mun muistot tosta kämpästä ei ole noin ruusuisia, kuin teillä.”

“Lähinnä muistuu mieleen ne hajoilevat vesikalusteet ja muut, joita mulla ei todellakaan ole ikävä. Niin kun ei monia muitakaan asioita siltä ajalta.”

T: “Nii joo, totta… sori.. Perseestä, et asiat ei menny sit putkeen.”

T: “Mitä sä meinasit tän jutun handlata?”

N: “Ei kuule aavistustakaan!”

T: “Eiks teidän ois kannattanu ottaa teidän faija mukaan? Jii on kuitenki monessa liemessä keitetty äijä, se vois hyvinki tietää miten kantsis toimia.”
E: “Juu ei..”

N: “Joo siis vaikka tossa on pointtia, niin me päätettiin silti olla kertomatta faijalle toistaiseksi.”

N: “Mä pelkään, että entisenä linnakundina se saattais tehdä Samuelista hakkelusta ja joutua itte vaikeuksiin.”

E: “No, eiköhän lähdetä sisälle ja kohdata tää tilanne.”

T: “Käytävät näyttää ainakin edelleen yhtä ankeilta.”

T: “Muistatsä sen yhden mimmin, joka lähti baari-illan päätteeksi meikäläisen matkaan, mut tän talon nähtyään ryntäs takas taksiin?”
N: “Mä en ehkä ikinä voi unohtaa sitä.”
E: “Okei jätkät, keskittykää nyt. Valmiina?”

Emma soitti ovikelloa. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen oven takaa alkoi kuulua kolinaa ja muita epämääräisiä ääniä.

Greta: “Ai kato systeri, moi. Mitäs sä täällä?”

Nate rykäisi merkiksi olemassaolostaan, sillä Greta ei näyttänyt huomaavan muita kuin Emman.

G: “Ai kato broidi! Moi! Sori, mä en eka huomannu sua.”

G: “Ja hei sä olit se Naten kaveri, se… Ääh, mikäs sun nimes olikaan..”

G: “Markus.. Eiku Mika.. Eiku..”

Toni yritti saada nimensä sanottua johonkin väliin, mutta ei saanut suunvuoroa.

G: “Ootas, nyt mä muistan! Jaska. Eiku Tomi! Joo, sehän se oli. Tomi!”

Toni huokaisi ja selvästi luovutti. Riittävän lähelle, olkoon.

G: “No mut mitä mä tässä pälätän.”

G: “Tulkaa ihmeessä peremmälle!”

14 vuotta sitten..

Greta: “Jos mä olisin siellä baarissa tiennyt, millaista miestä mä olin menossa iskemään..”

“..niin asiat saattais olla nyt hieman erilailla.”

“Minä olen Greta Zellner ja tämä on mun tarinani.”

“Joo, Samuel oli aikalailla mun unelmien mies. Tottakai se oli mun silmissä täydellinen. Siksi mä olisin tehnyt melkein mitä tahansa, jos se olis pyytänyt.”

“Pakko myöntää, et meidän suhteen alku oli kyllä mun elämäni parasta aikaa.”

“Samuel johdatti mut Taikametsään, jossa me rakasteltiin ensimmäistä kertaa. Täydellistä, eikö?

Nope. Jälkeenpäin mulle selvis, että se sokeripala jota me suutelun lomassa imeskeltiin, sisälsi LSD:tä. Että se siitä Taikametsästä. Mulla oli oikeastaan aika likainen olo, kun mä tajusin, että meidän eka seksikerta tapahtui kamoissa.”

“Seuraavaksi Samuel tutustutti mut taikasieniin (joita se oli omien sanojensa mukaan poiminut sieltä Taikametsästä) ja pilveen.”

“Olihan se aluksi jännää.”

“Mulle aukesi ihan uudenlainen maailma ja mun taide sai ihan uuden ulottuvuuden. Hetken aikaa mä olin onneni kukkuloilla.”

“Emma ei vain oikein ollut samaa mieltä. Me oltiin kämppiksiä siihen aikaan, eikä Emma arvostanut yhtään sitä, että Samppa pyöri meillä.”

“Meillä oli viemärit tukossa ja tavarat hajoili tämän tästä.”

“Eikä sekään tainnut olla mikään plussa, että Samppa unohti vähän liiankin usein laittaa housut jalkaan..”

“Siinä vaiheessa Emma ilmoitti, että ei suostu tähän enää ja että jommankumman heistä on lähdettävä. Joten Emma muutti pois. Eikä mua sillai haitannut, koska nyt me saatiin olla vapaammin. Mut toisaalta, siinä vaiheessa jutut alko mennä tosissaan oudommaksi..”

“Jossain vaiheessa Sampan diileri alko pyörimään meillä enemmän. En mä eka ajatellu, et siinä ois mitään outoa, mut sit yks kerta.. Äh, tästä on tosi vaikea puhua, koska mä en haluais edes ajatella sitä.”

“Mut Jere, se diileri siis, seuras meitä makkariin.. Me oltiin just hiisattu ja mä luulin että se lähti aikaa sit himaan, mut sit ku me oltiin just alkamassa touhuumaan, mä huomasin että se seiso siinä sängyn vieressä ja tuijotti meitä.”

“Mä hyppäsin ylös ihan paniikissa ja yritin käskee sitä pois, mut..”

“Jotenki Samuel vaan sai mut suostuteltua.. En tiedä miten, koska selvinpäin mä en ois ikinä suostunu.”

“Mut mä annoin sen diilerin katsoa, tosin vähän kauempaa, kun me pantiin. Jälkeenpäin mä kuulin, että Samppa maksoi sillä meidän viikonlopun pilvet. Jep jep..

Mä olisin jättäny sen sillä sekunnilla, mut mulle oli just selvinny toinenkin asia siitä meidän ensimmäisestä kerrasta. Lupauksistaan huolimatta Samuel ei käyttänyt kumia, joten..”

“Jep, mä olin paksuna. Mä en todellakaan ollut valmis äidiksi, eikä meidän suhde todellakaan ollut siihen valmis.”

“Mutta mä ajattelin, että me saadaan se toimimaan. Me pystytään siihen, me pystytään tsemppaamaan ja muuttumaan vastuullisiksi vanhemmiksi!”

“Samuel ei vain ollut samaa mieltä. Se häipyi aikalailla samantien.”

“Mä olin tosi pitkään hajalla.”

“Mutta mä selvisin raskaudesta ja synnytyksestä yksin, jotenkin.”

“Tai no, onneksi mulla oli mutsi apuna.”

“Ja Emma, joka oli lievästi sanottuna iloinen Sampan häipymisestä.”

“Mulla meni Katrinen kanssa alusta asti tosi hyvin.”

“Äitiys tuntui yhtäkkiä jotenkin tosi luonnolliselta, vaikka mä aluksi sitä epäilinkin.”

“Me pärjättiin ihan hyvin kahdestaan.”

“Ja musta tuntui, että mä handlaan tän äitihomman, vaikka tää vähän yllättäen tapahtuikin.”

“No, yllättäen Samppa tuli sit häntä koipien välissä takaisin.”

“Sanoi jättäneensä aineet ja että haluaa olla isä tyttärelleen. Ja minä hölmö uskoin..”

“Niinhän siinä sit kävi, että kohta me taas polteltiin pilveä yhdessä. Rankan yksinhuoltaja-arjen jälkeen se tuntui hetken aikaa ihan kivalta.”

“Tai itse asiassa tosi kivalta.”

“Kyllähän mä ne pillerit hommasin, mutta en sitten tiedä meninkö mä itse sen kaiken pössyttelyn takia päivissä sekaisin, koska pian mä olin taas raskaana.”

“Ja sillä tiellä meidän elämä on jatkunut. Ei mulla ole enää voimia heittää tuota miestä uloskaan. Sitäpaitsi en mä pärjää lasten kanssa yksin, enkä halua viedä niiltä isää.”

“Olkoonkin, että se polttaa sisällä, eikä yritä edes peitellä sitä.”

“Puhumattakaan sen pienestä kasvatusprojektista, mikä toisaalta on pitänyt diilerit kaukana meiltä ja Samppakin on jättänyt kovemmat kamat, joten mä oon antanut asian olla.”

“On se kuitenkin ainakin välillä ihan hyväkin isä. Tobiaksen kanssa se on vähän korvannut sitä sen poissaoloa Katrinen ensimmäisinä vuosina.”

“Eikä nää aineet meille sillai mikään ongelma ole. Vähän pössytellään sillon tällön, eiks kaikki tee niin?”

N: “Sehän oli mielenkiintoinen vierailu. Mä en oikein tiedä mitä mun pitäis tosta kaikesta ajatella.”

E: “Kuinka niin muka? Meidän sisko seurustelee narkkarin kanssa, eikö se hetkauta sua ton enempää?”

N: “Tottakai se hetkauttaa, mä vaan jotenkin sun puheista ymmärsin, että asiat ois ollu paljon pahemmin. Tai siis.. Greta tuntui kuitenkin pärjäilevän ihan hyvin.”

E: “Mä olen kuule nähnyt näitä vastaavia tapauksia työssäni niin paljon, että mä tiedän varmuudella, että Greta ei todellakaan ‘pärjäile’. Ja terveydenhuoltoalan ammattilaisena mun velvollisuus on tehdä lastensuojeluilmoitus. Mulle on ihan sama mitä Greta tekee sen miehen kanssa kahdestaan, vetäkööt vaikka heroiinia suoneen jos siltä tuntuu, mutta niillä on kaksi lasta, ja kolmas tulossa, jotka ansaitsevat parempaa.”

N: “No siis, kyllä mä ton kaiken ymmärrän. Mut eiks lastensuojelu oo kuitenkin pikkasen liioteltua? Mun skidi vietiin multa vastoin mun tahtoa, enkä mä tiedä mitään pahempaa.”

E: “Miten niin muka? Sä itse lähdit Simisvaltoihin ja katosit meidän elämästä täysin. Sä et oo kertaakaan edes tavannut Oliviaa, eikä se tiedä susta mitään. Miten sä voit väittää, että tää on joku suuri vääryys ja että sulta on viety jotain oikeesti tärkeetä? Anteeks nyt vaan, mutta ei sua ole näyttänyt paljoa kiinnostavan.”

T: “Okei, rauhoitutaas nyt. Se että te alatte vittuilemaan toisillenne ei auta tätä asiaa nyt yhtään.”

T: “Joo, mä oon samaa mieltä, et Nate teki aika paskasti, kun katosi ulkomaille moneksi vuodeksi eikä edes ilmoittanut kauanko aikoo olla poissa.”

T: “Mutta se on oppinut läksynsä ja oikeasti yrittää nyt parhaansa.”

T: “Yritetään nyt vaan keskittyä miettimään miten me voitais auttaa Gretaa parhaiten.”

N: “No itse asiassa, te saatte miettiä. Mun pitää lähteä takaisin Los Simgelesiin.”

T: “Sä siis oikeasti meinaat lähteä? Ja luovuttaa Olivian suhteen?”

N: “En mä oo luovuttamassa, en todellakaan. Jos muistat, niin tää on mutsin syytä. Se katosi Olivian kanssa kaikista järjestelmistä, joten mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olettaa, että se ei todellakaan halua mun löytävän niitä enää.”

N: “Joten mä vetäydyn, väliaikaisesti. Mä vaan toivon, että peli ei ole vielä menetetty siinä vaiheessa, kun mä lopulta saan kontaktin tyttäreeni.”

Seuraava jakso: 3.6 Valaat eivät pääse avaruuteen

NSB: 3.4 Niin lähellä…

Eva: “Noh, mitäs suunnitelmia teillä on, nyt kun lukio on ohi?”

Olivia: “En tiedä vielä yhtään! Haluaisin hakea ehkä opiskelemaan oikeustiedettä.. Tai sitten lääketieteelliseen!”

Max: “Olemme miettineet, että pitäisimme välivuoden. Voisimme matkustella ja käydä vaikka Olivian vanhempien luona Simisvalloissa.”

E: “Hyvä idea! Kuulostaapa jännittävältä!”

Olivia olisi halunnut jäädä vielä unimaailmaansa, mutta hän ei enää onnistunut nukahtamaan uudelleen.

Hän ei tiennyt kauanko hän oli sängyn reunalla istunut. Jossain vaiheessa hän kuuli etäisesti ovikellon soivan, mutta hän ei reagoinut siihen mitenkään. Se oli kuitenkin varmaan vain Nina.

Yhtäkkiä Olivia havahtui ja tajusi, että hänen olisi pitänyt olla jo tunteja sitten koulussa. Jos hän nyt lähtisi, hän ehtisi vielä iltapäivän tunneille.

Hän ei olisi jaksanut lähteä. Saatika varsinaisesti halunnut. Mutta hän halusi nähdä Maxin. Millään muulla ei ollut hänelle enää merkitystä.

Nina oli tullut edellisellä viikolla käymään ison ruokakassin kanssa. Yhdessä he ripustivat ikkunoihin suojaksi Evan vanhoja pimennysverhoja, mitä he löysivät varastosta.

Myöhemmin Nina oli vielä käynyt uudelleen kaupassa hakemassa leipomustarvikkeita Olivian toiveesta. Olivia oli äärettömän kiitollinen avusta, sillä hänellä itsellään ei ollut rahaa eikä kovinkaan paljoa kokemusta kaupassa käynnistä. Eva-mummi oli aina tehnyt kaiken hänen puolestaan.

Ja nyt mummi oli poissa. Ja Olivia oli yksin tässä isossa talossa vailla mitään hajua mitä tehdä seuraavaksi. Kunpa hän tietäisi omista vanhemmistaan edes jotain! Hänen isänsä oli Jonathaniel Huntington IV, mutta mitäpä Olivia sillä tiedolla teki. Ei sitten yhtikäs mitään.

Kevätlammen toisella laidalla:

Toni: “Sä oot varmasti ihan oikeessa. Olivia ottaa kyllä yhteyttä, kun on täysi-ikäinen.”

Nate: “Niinpä kai.. Mä kävin soittamassa mutsin ovikelloa tänään, vielä yhden kerran, sillai kokeeksi. Koko talo oli ihan pimeenä eikä kukaan tullu avaamaan.”

T: “Vaikuttaa kyllä tosiaan siltä, että sun mutsi on laittanut ihan uuden vaihteen päälle. Taitaa olla tosiaan viisaitan, että ei ärsytä sitä nyt hetkeen.”

N: “Eikä se ole ainoa murhe tällä hetkellä. Sähän muistat Gretan, mun pikkusiskon?”

T: “Joo, tokihan mä muistan! Mitäs Greba?”

N: “Mä yritin käydä moikkaamassa sitäkin, mutta en saanut sitä mitään kautta kiinni.”

“Joten mä kysyin Emmalta tietääkö se jotain.”

N: “Ootko sä muuten kuullut Gretasta mitään? Mä oon yrittänyt soittaa sille, mutta en vaan saa sitä kiinni.”

Emma: “Mä.. en… ihmettele yhtään. Gretan elämä lähti vähän uuteen suuntaan sen jälkeen, kun se tapas Samuelin..”

Emma: “Olihan Gretalla ollut poikakavereita ennenkin, mutta lähinnä saman ikäisiä. Samppa oli Gretaa 7 vuotta vanhempi. Mitä ei tietenkään meille kerrottu silloin.”

“Eikä sitäkään, että sillä oli aika hazardeja harrastuksia.”

“Se ilmeisesti houkutteli Gretan ottamaan LSD:tä kertomatta etukäteen mitä se oli.”

“Mä en vieläkään käsitä miten se oli ton kaiken jälkeen Gretalle positiivinen kokemus. Se hehkutti tosi pitkään sitä “Taikametsää” mihin Samppa oli sen johdattanut.”

T: “Okei, jäbä diggaa psykedeeleistä, entä sitten? Mä tiedän et se ei oo koskaan ollu meiän kummankaan juttu, mut silti jopa mä tiedän, että ne on suht vaarattomia.”

N: “Oliskin vaan niistä kyse..”

Naten kerrottua loput tarinastaan:

T: “Ei helvetti, en mä tajunnu että asiat on noin pahasti!”

T: “Mitä me voidaan tehdä? Meidän on pakko tehdä jotain!”

N: “No niinpä! Tää ei voi jatkua enää näin.”

N: “Mut mulla on suunnitelma. Me aiotaan Emman kanssa mennä sinne huomenna. Järkätään pieni interventio.”

N: “Lähde messiin?”

T: “Joo, thoudellakin!”

N: “Hienoo! Pakkaahan kamas, niin lähdetään ajamaan Simsinkiin.”

Seuraava jakso: 3.5 Gretan tarina

NSB: 3.3 Shokki

Eva: “Olivia, kulta, mulla on sulle vähän huonoja uutisia.”

E: “Mulle sattui pieni onnettomuus töissä.”

Olivia: “Voi ei! Mummi, ootko sä kunnossa?”

E: “Todellakin! Ei hätää, voin paremmin kuin koskaan!”

O: “Luojan kiitos! En tiedä mitä tekisin, jos menettäisin sut.”

E: “Et sinä koskaan menetä mua, älä huoli. En koskaan jätä sinua.”

Olivia tuijotti eteensä kykenemättä käsittämään, mitä tämä Eva-mummin entiseksi työkaveriksi itsensä esitellyt nainen oli hänelle juuri kertonut.

Nina: “Olivia? Ymmärsitkö mitä sanoin?”

O: “Mitä sä tarkotat? Miten niin mummi ei tule enää kotiin? Pakkohan sen on tulla! Mihin muuallekaan se menisi?”

N: “Olivia, sun.. Sun mummosi on… lähtenyt taivaaseen. Rikhard-papan luokse.”

O: “Ei mummi edes tykännyt Rikhard-papasta!”

Sen huudettuaan Olivia juoksi omaan huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni.

Hetken kuluttua Nina hiippaili varovasti oven taakse.

N: “Olivia? Mä lähden nyt, mun on pakko mennä vielä töihin. Me selvitetään tämä koko homma perinpohjaisesti. Se joka teki tän Evalle saa maksaa siitä.”

N: “Mä tuun huomenna tsekkaamaan onko sulla kaikki hyvin. Mut soita koska tahansa, oikeasti, vaikka keskellä yötä, jos tarvit jotain tai haluat jutella. Mä jätin mun käyntikortin keittiön pöydälle.”

Kun Olivian huoneesta ei kuulunut mitään, Nina poistui hienotunteisesti. Hän olisi mielellään jäänyt katsomaan, että tyttö selviää tämän tilanteen kanssa, mutta hän ei vain kertakaikkiaan voinut. Onneksi Evalla oli perhettä Kevätlammella ja Olivian toinen biologinen vanhempi Nathan oli myös Simsingissä hoitamassa yrityksensä asioita. Nina tiesi, että Nate oli yrittänyt saada tyttäreensä yhteyden jo vuosia, mutta Eva oli aina estänyt sen. Nina uskoi, että Nate olisi täällä tuossa tuokiossa kuultuaan äitinsä poismenosta.

E: “Et sinä koskaan menetä minua, älä huoli. En koskaan jätä sinua.”

E: “Meillä on hyvä yhdessä, juuri näin. Ei me tarvita tähän muita.”

Olivia tuijotti itkuisin silmin tyhjyyteen. Hänellä ei ollut ketään muita, kuin Eva-mummi. Ei ikinä ollutkaan, he olivat olleet aina kahdestaan. Mitä Olivian nyt pitäisi tehdä?

Hän oli nyt yksin tässä maailmassa. Ei perhettä, ei sukua, ei ystäviä, ei mitään. Hänen biologiset vanhempansakin olivat hylänneet hänet ja tokkopa heitä kiinnosti Olivian olemassaolo nytkään. Hänellä oli vain tämä valtava talo, jonka seinissä kaikui mummin lopullisen lähdön jättämä tyhjyys.

Samaan aikaan Simsingissä:

Nate: “No hei systeri! Mitä kuuluu?”

Emma: “Eipä ihmeitä. Kiva nähdä suakin pitkästä aikaa! Vaikka tulitkin vähän odottamatta. Olisit voinut edes soittaa ensin.”

N: “Enkä mä tullut yksin!”
E: “Että mitä?”

Elina: “No hei Emma! Joko sinä olit menossa nukkumaan?”

Emma: “Mites te kaikki nyt yhtäkkiä ootte täällä?”

Jii: “No kun Nate soitteli ja kertoi aikovansa tulla moikkaamaan sua, niin päätettiin sillai ex tempore lähteä mukaan.”

Emma: “No, Nate, ootko sä jäämässä nyt Simlandiin pysyvästi?”

N: “Mä oon edelleen kahden vaiheilla.”

N: “Mullahan oli tarkoitus asettua Los Simgelesiin ainakin toistaiseksi ja mä tulin tänne vain hakemaan mun tyttäreni Simisvaltoihin. Mutta eihän se sitten mennyt kuten piti.”

N: “Kiitos mun mutsin, mä en ole edes tavannut Oliviaa vielä. Joten mä olen ollut täällä jumissa jo seitsemän vuotta, enkä tiedä kauanko tässä menee.”

N: “Älä käsitä väärin, mä rakastan teitä kaikkia ja tottakai viihdyn täällä siksi, mutta mun bisnekset kärsii, eikä Annabelle ole mun suostutteluista huolimatta suostunut muuttamaan tänne. Mä luulen, että mun on pakko palata Simisvaltoihin joksikin aikaa.”

E: “Entä Olivia? Aiotko sä vain luovuttaa?”

N: “Noh, tilanne on mikä se on. Mutsi on tytön virallinen huoltaja, joten ilman sen lupaa mä en voi tehdä mitään. Tähän asti sen kanssa on sentään pystynyt neuvottelemaan, mutta nyt mutsi ei näköjään suostu siihenkään.”

N: “Mä jätin sille soittopyynnön jo yli viikko sitten. Oon senkin jälkeen yrittänyt soittaa. Mutta mutsi näyttää kadonneen ku tuhka tuuleen. Sen ja Olivian tiedotkin oli laitettu salaiseksi, joten mä en voi kuin olettaa, että tämä on mutsin tapa kehottaa mua painumaan vittuun sen elämästä.”

N: “Tai siis, mitä muutakaan siitä voi päätellä? On varmasti kaikkien kannalta paras, että mä otan nyt vähän etäisyyttä. Mä en halua suututtaa mutsia enempää.”

E: “Harmi.. Olis ollut niin kiva tutustua Oliviaan!”

N: “Jospa Olivia ottaa itse yhteyttä, kun on täysi-ikäinen. Ehkä mun kohtalo on nyt vain odottaa sinne asti. Perseestä, mutta en mä voi muutakaan.”

E: “Toivottavasti toi tilanne järjestyy. Lapset on kyllä niin mainioita! Nämä pikkuveijarit tässä on rakkaimmat maailmassa, enkä vois kuvitella elämää ilman niitä.”

N: “Ja silti sä asut monensadan kilometrin päässä niistä. Mites se omien lapsien hankkiminen?”

E: “Heeei, älä vaihda puheenaihetta, nyt puhuttiin susta!”

E:”Kyllähän sä broidiseni hyvin tiedät, että mulla on erikoistumisopinnot vielä kesken.”

N: “No joo joo, kunhan kiusasin.”

E: “No mut hyvää matkaa sitten ja kirjoittele välillä kuulumisia!”

N: “Kiitti! Mä yritän muistaa laitella viestiä, mut kyllä sä tiedä millainen mä olen, kun mä innostun jostain. Koko muu maailma katoaa ympäriltä siinä vaiheessa.”

N: “Ainiin, ootko sä muuten kuullut Gretasta mitään?”

Seuraava jakso: 3.4 Niin lähellä…

NSB: 3.2 Haavemaa, kaikki päättyi kyyneliin…

Olivia: “Tänään mä olin ruokiksella syömässä Liselotten ja Mirandan kanssa.”

“Mulla ei vaan ollu oikein ruokahalua, ku mä kattelin miten komeelta Max näytti!”

“No mimmit sitte yllytti, et mee jutteleen sille. Mut en mä uskaltanu! Vaikka mä näin, että Max selvästi vilkuili meidän suuntaan.”

“Mut sitte se yhtäkkiä nousi ylös ja lähti kävelemään meidän luo!”

“Iiiiiiiiiiiik!”

“Musta tuntui, että mä en osannu puhua sille mitään järkevää.”

“Mut sitä ei näyttäny haittaavan, koska se istu siinä vaikka kuinka kauan ja katteli mua niillä sen ihanilla nappisilmillä.”

“Mä olin niin onnellinen, että.. että…”

Olivia ei oikein tiennyt miten jatkaa.

Hän ei osannut edes kuvitella, miltä tuntuisi oikeasti jutella Maxin kanssa.

Ei sillä että hän olisi osannut pojalle mitään sanoakaan.

Sitäpaitsi Max oli jo 16 ja Olivia oli vasta 13. Mutta mikään ei estänyt häntä haaveilemasta.

Sillä hänen haavemaailmassaan hän osasi jutella Maxille ja Max halusi jutella hänelle.

Hänen haavemaailmassaan Max tiesi kuka hän oli ja halusi olla hänen kanssaan.

Hänen haavemaailmassaan Max otti hänen kädestään kiinni ja halusi viedä hänet jonnekin omaan erityiseen paikkaansa, pois muiden luota.

Hänen haavemaailmansa keskeytyi vastapäisen pöydän tyttöjen ilkkuvaan ääneen.

Miranda: “Mitäs SÄ täällä tuijottelet kundeja kuola valuen?”

O: “Mitä? En mä.. siis..”

M: “Voi raukkaa, et kai sä vaan kuvittele, että joku niistä kiinnostuis susta?”

M: “Mä annan sulle neuvon, tällai tyttöjen kesken, koska kukaan ei halua että sä nolaat itses täydellisesti.”

M: “Yksikään kundi ei vois ikinä kiinnostua tollasesta läskipossusta.”

O: “Ei Max ainakaan oo tollanen! Tai siis…”

Olivia katui sanojaan jo, kun ne tulivat hänen suustaan ulos. Miranda tyrskähti.

M: “Ai se on MAX josta sä oot kiinnostunu!”

M: “Miten sä kuvittelet, että se vois kiinnostua susta? Se häpeis silmät päästään, jos edes hipaisis sua!”

Olivia purskahti itkemään.

Hän ryntäsi kyyneleitä pyyhkien ovesta ulos. Iltapäivän tunnit saivat jäädä – hän halusi kotiin ja mahdollisimman nopeasti!

Kotona hän ryhtyi heti ensimmäisenä tekemään ruokaa. Eva-mummia ei taaskaan näkynyt. Itse asiassa Olivia ei ollut nähnyt Evaa ainakaan viikkoon. Se ei ollut mummin tapaista.

Toisaalta taas, Eva oli ollut viime vuosina niin outo, että Olivia ei enää oikein tiennyt mikä oli mummin tapaista ja mikä ei. Joten hän päätti olla murehtimatta asiaa.

Ja keskittyä sen sijaan suosikkisarjaansa Simsingin Tohtoreihin.

Sarjan hahmojen välinen romanttinen kohtaus sai Oliviankin mielikuvituksen jälleen liikkeelle.

Hän ei nimittäin ollut koskaan suudellut toista simiä. Miten hän olisikaan voinut, kun hän oli ollut aina vain Eva-mummin kanssa kahdestaan kotona!

Mutta hänen kuvitelmassaan Max vei hänet romanttiselle kävelylle puistoon…

Siellä, suihkulähteen äärellä…

..Max tunnustaisi hänelle lopulta rakkautensa. Ja sitten..

..he suutelisivat ensimmäistä kertaa!

Kyllä, se olisi kaikkea, mitä Olivia olisi ikinä toivonut!

Ajatus keskeytyi, kun ovikello soi. Olivia ei voinut käsittää kuka siellä noin niinkuin yleensäkään saattoi olla, saatika tähän aikaan illasta.

“Olivia? Minulla on tärkeää asiaa, voidaanko jutella?”

Olivia raotti ovea ja kurkkasi ulos.

“Hei Olivia! Minä olen Nina. Sinä et tunne minua, mutta olen sinun mummosi entinen työkaveri.”

Olivia tuijotti vierasta sanomatta sanaakaan.

N: “Kuten sanoin, minulla on tärkeää asiaa. Voinko tulla sisälle?”

Olivia jatkoi tuijotusta ja pudisti sitten topakasti päätään.

N: “Ihan fiksua tietysti olla päästämättä tuntemattomia simejä sisälle, varsinkin kun on yksin kotona. Eva on opettanut sinut hyvin!”

N: “Syy sille miksi olen täällä, on.. No, minulla on huonoja uutisia. On sattunut.. onnettomuus.”

Max: “Voi Olivia, kulta, tiedäthän sä kuinka paljon mä sua rakastan?”

O: “Tiedän.. Mutta kerro silti.”

M: “Mä rakastan sua enemmän, kuin mitään tässä maailmassa, ikinä.”

M: “Mä olen sun, ikuisesti. Enkä mä ikinä hylkää sua, vaikka mitä tapahtuis.”

O: “Niinkö? Etkö oikeasti, ikinä?”

M: “Ihan oikeasti. Me ollaan aina yhdessä, ikuisesti.”

O: “Onnettomuus..? Mikä onnettomuus..?”

Nina huokaisi.

N: “Voisinko mä mitenkään tulla sisälle?”

N: “Täällä alkaa satamaan vettä ja mä en muutenkaan mielelläni huutelis tällasia asioita ulkona kaikkien kuullen.”

N: “Mä lupaan, että sä voit luottaa muhun. Mä olen tuntenut Evan jo nuoresta asti. Olin kaasona hänen häissään, kun hän meni naimisiin isoisäsi Jonathanielin kanssa.”

Olivia katseli naista mietteliäänä.

Tämä kyllä vaikutti tietävän asioita, mitä kuka tahansa hiippari ei voisi tietää. Ehkä hän voisi luottaa, tämän kerran. Onneksi hän tiesi missä heidän kotinsa turvahuone oli ja kuinka soitetaan apua.

Hän avasi oven ja viittasi Ninaa tulemaan peremmälle.

Eva: “Siinähän sinä olet, kulta pieni! Olen etsinyt sinua joka paikasta!”

E: “Anteeksi kovasti, että minulla kesti näin pitkään. Mutta olen tässä nyt, enkä enää lähde minnekään!”

N: “Kuten sinä tiedät, Eva on ollut vapautettuna työtehtävistään oikeastaan koko sinun olemassaolosi ajan. Mutta sen jälkeen, kun hänen veljensä katosi ja isänsä kuoli mystisissä olosuhteissa..”

Olivia katsoi Ninaa silmät pyöreänä.

N: “Oikeastiko? Eva ei ole kertonut sinulle mitään tästä?”

Nina pudisteli päätään. Eva oli näköjään pitänyt pojantyttärensä erityisen suojassa ulkomaailmalta. Hän vaikutti kasvaneen niin sanotusti pumpulissa. Nina ei tiennyt miten tyttö tulisi reagoimaan hänen uutiseensa..

N: “Noh.. Meillä on ollut tässä viime vuosina vähän kinkkisempi tapaus, joka ilmeisesti jotenkin liittyy..”

O: “Mitä mummi siis teki työkseen?”

Nina oli hetken hiljaa ja yritti muotoilla vastauksensa oikein. Hän ei ollut varma oliko Evan kodissa turvallista puhua, mutta hän ei halunnut pelästyttää tyttöä viemällä häntä turvatumpaan paikkaan. Parasta siis puhua yleisellä tasolla.

N: “Me ollaan eräänlainen tutkimuspaikka. Noh, tämä viimeisin tutkimus..”

O: “Mitä te tutkitte?”

Jessus tämä lapsi jaksoi kysellä!

N: “Simejä. Että mitä ne tykkäävät tehdä ja sen sellaista. Kerron joskus lisää, mutta nyt kuuntele, tämä on tosi tärkeää.”

N: “Tämä viimeisin tutkimus oli tosi vaikea ja koska Eva tiesi vähän enemmän niistä simeistä, hänet otettiin tutkimustiimiin mukaan.”

Nina ei tiennyt miten jatkaa siitä. Oliko edes mitään oikeaa tapaa kertoa tällaista asiaa?

N: “No, tämä tutkimus voi olla välillä tosi vaarallista.. Jotkut simit ei tykkää jos joku tutkii niitä, eikä me koskaan oikein voida tietää miten ne siihen sitten reagoivat.”

Nina veti syvään henkeä.

N: “Me oltiin peitetehtävässä jäljittämässä.. tuota.. yhtä simiä ja..”

N: “Mä en vieläkään oikein käsitä miten se tilanne oikein meni. Mutta..”

N: “Eva loukkaantui. Todella pahasti. Liian pahasti. Lääkintäsimit saatiin paikalle nopeasti, mutta.. Mitään ei ollut tehtävissä. Mä olen niin pahoillani.”

E: “Onpa hienoa tavata sinut lopultakin, Max! Miksiköhän Olivia ei ole tuonut sinua aikaisemmin näytille?”

O: “Mummi hei, me ollaan oltu yhdessä tosi vähän aikaa vasta.”

E: “No mutta hienoa tavata sinut nyt!”

M: “Hienoa tavata teidätkin, rouva Aavikko.”

M: “Sun mummosi vaikuttaa kivalta. Kiitos, että esittelit meidät!”

E: “Noh, eiköhän lähdetä porukalla jäätelölle, miltä kuulostaa?”

O: “Milloin mä voin nähdä Eva-mummin? Milloin mummi tulee kotiin?”

N: “Olivia, mä olen niin pahoillani.. Sinä et voi nähdä Eva-mummoasi… Hän ei tule enää kotiin.”

Seuraava jakso: 3.3 Shokki

NSB: 3.1 Olivian ensimmäinen ikioma jakso

“Moi kaikki!”

“Minä olen Olivia Huntington, 12 vuotta.”

“Käyn Eteläisen Kevätlammen ala-asteen kuudetta luokkaa. Parhaat kaverini ovat Miranda ja Liselott.”

“Mä olen vähän ihastunut yhteen meidän luokan poikaan.”

“Sen nimi on Akseli ja se on maailman söpöin!”

“Se tuli viime viikolla juttelemaan meille.”

“Mä en ensin tienny yhtään et kenelle meistä se haluaa jutella, mut Miranda kuiskas et tottakai se haluu jutella just mun kanssa.”

“Niinku se sit haluski!”

“Se kysy et voitaisko hengaa seuraavalla välkällä. Mä sanoin et joo, voidaan!”

“Sit me juteltiin ja sit se kysy et haluunko olla sen kaa. Tottakai mä suostuin!

Ja mä olin tosi fiiliksissä et mä olin Akselin kaa yhdessä, mut sit tällä viikolla..”

“Meidän luokalle tuli vaihto-oppilas, Max.”

“Nyt seki haluu olla mun kaa, mut mä oon jo Akselin kaa! Mä en tiedä mitä mä teen ja kumman mä niistä haluan!”

“Tässä on mun vanhemmat, Jonathaniel ja Esmeralda Huntington. Ne asuu Simisvalloissa, koska niillä on iso yritys siellä, mutta ne tulee kyllä vielä hakemaan mutkin sinne.”

“Siihen asti mä asun mun Eva-mummin luona.”

“Mummi on tosi kiva! Ja musta on tosi kivaa asua mummin luona.”

Olivia huokaisi. Ainoa asia mikä hänen tarinassaan piti paikkansa oli se, että hän asui mummonsa luona.

Ja tietysti se, että hän oli 12 vuotias. Ja kävi Eteläisen Kevätlammen ala-asteen kuudetta luokkaa. Mutta kavereita hänellä ei ollut, ainoastaan Eva-mummi. Hän oli vain tuikitavallinen Olivia Aavikko, jonka olemassaoloa ei kukaan huomannut.

Muutama päivä sitten joku outo mies tuli käymään ja kertoi Eva-mummille jotain, mistä tämä kovin järkyttyi. Sen jälkeen mummo lähti miehen mukaan sanomatta mitään ja oli ainakin pari päivää poissa.

Onneksi Olivia oli tottunut olemaan yksin ja osasi huolehtia itsestään.

Nuoresta iästään huolimatta hän osasi tehdä ruokaa itselleen ja hän rakasti leipomista.

Tai ehkä enemmänkin hän rakasti syödä leipomuksiaan.

Jep, Oliviaa ei todellakaan haitannut olla yksin kotona.

Palattuaan mummi oli edelleen poissaoleva ja kiukkuinen. Ja samana iltana tämä sai mystisen vieraan.

Mummi oli komentanut Olivian huoneeseensa, mutta hän kuunteli oven takana. Heidän talossaan oli todella hyvä äänieristys, mutta hän kuuli silti pätkiä sieltä täältä.

Eva: “Käsitätkö sinä yhtään, miten monta vuotta olet ollut poissa? Minä olen kasvattanut tytön ja pitänyt hänestä huolta koko tämän ajan..!”

Nate: “Tottakai käsitän ja olen todella kiitollinen siitä! Mutta yritä ymmärtää munkin puolta tässä asiassa..!”

E: “No tilanne on joka tapauksessa mikä on. Tämä on tytön parhaaksi..”

N: “Et sä voi olla tosissas! On mullakin oikeuksia..”

E: “Sä luovuit niistä oikeuksista, kun lähdit. Tyttö ei tiedä susta mitään ja parempi niin.”

“Tämä ei jää tähän,” mies tokaisi, pomppasi ylös ja paineli ovesta ulos. Olivia hiippaili varovasti olohuoneeseen.

Olivia: “Mummi, kuka se oli?”

E: “Se oli eräs sim mummin menneisyydestä. Ei sinun tarvitse siitä huolehtia.”

Nate hyppäsi kiukkuisena autoon ja huristeli pihasta pois. Hän oli lähtenyt Kevätlammelle heti, kun kuuli Rikhard-papan kuolemasta, ollakseen äitinsä tukena. Mutta Eva ei vaikuttanut kovin järkyttyneeltä.

Hän suuntasi kaupungin toiselle laidalle, mistä Toni ja Ilona olivat vasta ostaneet talon.

Toni: “Moroo, mitä äijä?”
N: “Eipä paskempaa. Siisti talo! Mut mitä vitun sydämiä teillä on seinät täynnä?”

“Älä nyt, mulla meni ihan helvetisti aikaa niiden ripustamiseen,” Toni naurahti. “Mutta Ilona diggas! Tulehan peremmälle.”

“Meillähän ei oo täällä vielä siis oikeestaan mitään. Ilona on lähinnä vasta suunnittelemassa sisustusta.”

“Keittiössä ei oo oikeestaan vielä mitään. Me aiotaan asentaa sinne ihan uudet kaapit ynnä muut kalusteet.”

“Ruokasalista on näkyy tosi kivasti takapihalle.”

“Siellä on muuten iso piha, missä lapset voi leikkiä!”

“Sit tossa toisessa päädyssä on makkarit käytävän varrella.”

“Joonakin on nyt tyytyväinen, kun on vihdoin oma huone!”

“Kaksosten huone on meidän makkarin yhteydessä.”

T: “Että tämmöinen talo meillä! No, mitäs äijälle kuuluu?”

N: “Tottapuhuen ei kyl ollenkaan hyvää.. Mä luulen että mä hajoan kohta..”

O: “Mummi… Ketkä mun oikeat vanhemmat on?”

Se oli mysteeri, jota Olivia oli miettinyt pitkään. Hän tiesi, että hänen isoisänsä nimi oli Jonathaniel Huntington III ja että hänen isänsä oli ottanut saman nimen, mutta ei muuta.

E: “Mitä sinä nyt tuommoisia kyselet?”

O: “Koska mä en tiedä niistä mitään! Kai sä nyt jotain voit kertoa?”

E: “No tuota…”

N: “Niinku sä tiedät, oon jo vuosia yrittänyt saada mun tyttäreni huoltajuuden itselleni..”

N: “Mä yritin tänään puhua mutsille viimeisen kerran. Koska mä en todellakaan haluais lähteä ampumaan kovilla ja lähteä oikeuteen, koska se pilais meidän välit lopullisesti.”