NSB: 3.8 Kuohuvaa pöytään!

Olivia: “Joko sä sait kirjeen yliopistolta? Joko sä tiedät pääsitkö sisään?”

Max: “Joo, kirje tuli tänä aamuna! Entä sinä?”

O: “Samoin. No, pääsitkö?”
M: “Pääsin!”

O: “Ihanko totta? Minäkin pääsin!”
M: “Oikeasti? Mahtavaa!”

M: “Oujee! Me ollaan parhaita!”

M: “Ajattele, me muutetaan Simisvaltoihin yhdessä!”

O: “Niinpä! En malta odottaa!”

Olivia tutki kirjastossa ollessaan netistä SASAN pääsyvaatimuksia ja lannistui heti. Ei sinne noin vaan haettukaan. Sinne vaadittiin laajoja korkeakouluopintoja ja kokemusta lentämisestä. Lisäksi sinne oli tiukat fyysiset vaatimukset, ei sentään suoraa painorajaa kuten hänen pahin kiusaajansa Miranda oli väittänyt, mutta astronautilta vaadittiin hyvää kuntoa, mitä Olivialla ei todellakaan ollut.

Lisäksi hakijan tuli olla Simisvaltojen kansalainen, joten ajatus oli mahdoton. Mutta Simsingin yliopistossa pystyi opiskelemaan avaruusteknologiaa, joka oli aidosti alkanut kiinnostamaan Oliviaa. Niinpä hän laittoi sinne hakemuksen ja lainasi samalla reissulla kirjastosta pääsykoekirjat, joita hän yritti nyt päntätä.

Aihe oli kiinnostava, mutta.. Olivia ei vain kertakaikkiaan saanut otetta kirjoista.

Jankattuaan jo toista tuntia samaa lukua tajuamatta siitä yhtään sen enempää, hän paiskasi turhautuneena kirjan kiinni.

“Ääääääh… Ei tästä tule mitään…”

Typerät pääsykokeet.. Miksei yliopistoon voinut vain ilmottautua??

Jos Max olisi täällä hänen kanssaan, hänellä olisi varmasti paljon enemmän opiskelumotivaatiota! Maxin kanssa pääsykokeiden selvittäminen sujuisi tuosta vain, eikä mikään olisi enää näin vaikeaa.

O: “Ihanaa päästä muuttamaan yhdessä!”
Eva: “Mihinkäs te olette muuttamassa?”

O: “Simisvaltoihin! Me molemmat pääsimme SASA:n astronauttikouluun!”

E: “No mutta sehän on mahtavaa!”

E: “Onneksi olkoon teille molemmille!”

E: “Tiesin aina, että tulet menestymään ihan kaikessa, mitä teet.”

Kun Olivia heräsi ja tajusi nukahtaneensa pöydän ääreen, oli jo ilta. Hän päätti torkkujen virkistämillä aivoilla yrittää lukemista uudelleen.

“Kiihdytyksen ja maan vetovoiman välinen suhde ja matemaattinen kaava… Äääääh!”

“Ei musta taida olla tähän..”

“Miks mä oon tällainen luuseri.. Miranda oli oikeessa, ei mun kannata edes yrittää mitään..”

Turhautuneena hän pomppasi tuolista ylös ja meni jääkaapille.

“Tämä tilanne vaatii jotain hyvää.”

Leipominen oli hänen rakkain harrastuksensa.

Toki se oli johtanut siihen, että Olivian paino nousi koko ajan tasaista tahtia, mutta hän työnsi sen asian pois mielestään.

Suklaaleivokset erityisesti olivat vain niin hyviä, ettei niistä luopuminen olisi tullut kysymykseenkään.

Hetken päästä hän keräsi herkkunsa mukaan, meni omaan huoneeseensa ja avasi tietokoneen.

Hänen koneensa oli tylsä, lapsille tarkoitettu malli, jossa oli tiukat rajoitukset. Sillä ei päässyt aikuisille tarkoitetuille sivustoille, kaikkia hakusanoja ei voinut käyttää, eikä sillä päässyt lainkaan ulkomaisille sivustoille. Eva-mummon koneella pääsi noihin kaikkiin ja se oli edelleen talossa, mutta Olivia ei tiennyt sen salasanaa.

Hän avasi nuorille tarkoitetun chat-sivuston, jossa hän oli käynyt seuraamassa muiden keskusteluja, mutta ei osallistunut niihin itse. Hetken seurailtuaan hänelle kilahti yhtäkkiä yksityisviesti.

Olivia tuijotti viestiä hetken.

Hän oli innoissaan, mutta samalla hämmentynyt ja hieman kauhuissaankin. Pitikö hänen nyt vastata jotain?

Aika henkilökohtaisia kysymyksiä. Mutta kai hän uskaltaisi vastata.

“Simsingistä, vau!”

Juuri siellä, minne Olivia oli hakemassa opiskelemaan. Vaikka eipä hän suunnitellut ketään tapaavansa, joten ei sillä tainnut olla mitään merkitystä. Mutta oli se mielenkiintoinen yhteensattuma kuitenkin ja ajatus Simlandin pääkaupungista kiehtoi Oliviaa, joka ei ollut koskaan käynyt Kevätlammen keskustaa kauempana.

Ennen kuin hän ehti vastata:

Olivia veti syvään henkeä. Mitään ei kai saavuttanut ottamatta riskejä? Hän klikkasi epäröiden “hyväksy”.

Kello läheni jo iltakymmentä ja Nate katseli kaikessa rauhassa televisiota kotonaan, kun ovikello soi.

Tai ei se oikeastaan hänen kotinsa ollut, vaan talo oli hänen perheensä omistuksessa. Jiin vanhemmat olivat ostaneet sen aikanaan pidemmäksi vierähtäneellä Simlandin-reissullaan.

Oven takana oli hänen asianajajansa Bob, mukanaan lapsia kolmin kappalein.

Nate: “Mmmmmitäs ihmettä..?”

Bob: “Hyvä, että olet kotona. Tuota, nythän on niin, että..”

B: “..sinun siskopuolesi Emma teki lastensuojeluilmoituksen teidän yhteisen siskopuolenne Gretan perhetilanteesta.”

B: “Käräjätuomari teki tunti sitten kiireellisen päätöksen Gretan ja Samuelin lasten huostaanotosta. Siksi he ovat nyt mukanani.”

B: “Ja samaisen päätöksen mukaan heidät sijoitetaan välittömästi sinun luoksesi.”

N: “Mitenniin minun? Enhän mä tiedä lapsista mitään!”

B: “Sinä olet perheesi esikoinen ja sukusi pääperillinen. Olet myös johtanut perheyritystänne esimerkillisesti. Tuomarin mielestä olet erinomainen valinta.”

N: “Nojoooooo… Mutta eikö Emma olis lääkärinä kaikkein paras vaihtoehto? Tai sitten lasten isovanhemmat?”

B: “Emman erikoistumisopinnot ovat vielä kesken, eikä hänellä ole samanlaista taloudellista vakautta, kuin sinulla. Lasten isovanhemmat asuvat kaikki Kevätlammella, tämä oli nopeampi ratkaisu. Tuomari ei halua Katrinen joutuvan vaihtamaan koulua, jotta tämä muutos olisi helpompi.”

N: “Mutta mä en ihan oikeasti tiedä lapsista yhtään mitään! Miten mä muka voisin..?”

Mutta Bob ei enää kuunnellut, vaan pukkasi lapset sisälle, työnsi vauvan Naten syliin ja poistui.

Tunnelma huoneessa oli hyvin vaivautunut. Katrine katseli ympärilleen nyrpeän näköisenä. Väsynyt Tobias istui lattialla ja hänen silmänsä lupsahtelivat kiinni. Huone oli hiljainen Marjun unista tuhinaa lukuunottamatta. Nate selvitti kurkkuaan ja päätti rikkoa hiljaisuuden.

N: “Tervehdys, lapset! Minä olen teidän enonne, Jonathaniel. Mutta voitte sanoa Nathan. Tai ihan vaan Nate.”